SDP EDUSKUNTA

SDP:n Riitta Mäkinen: Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, ei ideologista jarrutusta

Jaa

- Suomi tarvitsee tulevina vuosina selkeästi enemmän työperäistä maahanmuuttoa. Tästä ovat pitkään olleet samaa mieltä niin elinkeinoelämä, palkansaajaliike kuin talousviisaat ja valtiovarainministeriön virkakuntakin, sanoo kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd).

Jukka-Pekka Flander / SDP

Pienentyvät ikäluokat merkitsevät tulevaisuudessa yhä pahenevaa työvoimapulaa ja kasvun estettä. 

- Sen sijaan Orpon hallitus on perussuomalaisten ideologisista vaatimuksista edelleen vaikeuttamassa Suomeen tuloa sekä heikentämässä jo Suomen työmarkkinoilla olevien ulkomaalaisten asemaa, Mäkinen jatkaa.

Linja on täysin turmiollinen yritysten toimiedellytysten ja tulevaisuuden kasvun sekä tätä kautta myös julkisen talouden näkökulmasta.

- Sen sijaan että hallitus jatkaa Suomen maakuvan heikentämistä entisestään, tulee suunta kääntää ja pohtia kuinka voimme paremmin houkutella tänne osaajia. Hallituksen valmistelemasta kolmen kuukauden maasta ulos -laista tulee välittömästi luopua. Näin ei rakenneta kestävää Suomi-kuvaa maailmalla. 

Vaihtoehtona hallituksen politiikalle SDP on esittänyt työperäisen maahanmuuton toimenpidekokonaisuutta, joka pitäisi sisällään esimerkiksi kahden viikon palvelulupauksen, avainhenkilöverotuksen laajentamisen sekä työnhakuviisumin myöntämisen maahanmuuttajille. Samoin meidän tulee tehdä nykyistä enemmän esimerkiksi kansainvälisten opiskelijoiden jäämiseksi työmarkkinoillemme.

- Onneksi hallituksen sisältä kuuluu myös järkeviä äänenpainoja, kun RKP esitti eilen kesäkokouksessaan työperäisen maahanmuuton kasvattamista. Toivottavasti päämisteriltä löytyy tarpeeksi johtajuutta politiikan kääntämiseksi tai muutoin siitä maksavat kovan hinnan suomalaiset yritykset ja julkinen taloutemme, Mäkinen päättää. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mika Kari: Turvallisuusympäristömme muutos luo paineita puolustusselonteolle ja maanpuolustuksen kehittämiselle19.12.2024 15:19:57 EET | Tiedote

Tänään hallitus on antanut eduskunnalle puolustusselontekonsa. Selonteon valmistelun parlamentaarisen seurantaryhmän varapuheenjohtajana toiminut kansanedustaja Mika Kari (sd.) pitää tärkeänä, että uusi selonteko linjaa laaja-alaisesti Suomen puolustuksen kehittämisestä osana puolustusliitto Naton pelotetta ja puolustusta pitkälle 2030-luvulle uudessa turvallisuusympäristössä.

SDP:n Viitanen ja Kymäläinen: Hallitus viittaa kintaalla ikäihmisten ja opiskelijoiden asumistarpeille ja seuraa sivusta rakennusalan ahdinkoa18.12.2024 17:00:30 EET | Tiedote

Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston sd-ryhmän jäsenet, kansanedustajat Pia Viitanen ja Suna Kymäläinen katsovat hallituksen ensi vuoden talousarviossa valinneen olla piittaamatta erityisryhmien asumistarpeista ja rakennusalan kriisistä. – Hallitus kääntää Suomen asuntopolitiikkaa väärään suuntaan tilanteessa, jossa rakennusalalla ei riitä töitä eikä kohtuuhintaista asumista tarvitseville koteja, demariedustajat kiteyttävät.

SDP:n Riitta Mäkinen: Maataloustukien kohdentaminen kohentaisi julkista taloutta ja parantaisi tilojen kannattavuutta18.12.2024 15:35:57 EET | Tiedote

– Maataloustukien kohdentaminen aktiiviviljelyssä oleville pelloille kohentaisi julkista taloutta kymmenillä miljoonilla sekä parantaisi maatalouden kannattavuutta ja huoltovarmuutta, kun maataloustuloa tuottamattomat pellot voitaisiin myydä aktiiviviljelijöille. Samalla lisättäisiin viljelykäyttöön peltoalaa todennäköisesti uusien peltojen raivauskustannuksia edullisemmin ja ilmastoystävällisemmin, ehdottaa valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd).

SDP:n Kymäläinen: Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminta turvattava sairaalaverkkoesityksen toteutuessa18.12.2024 15:11:09 EET | Tiedote

Eduskunnan enemmistö äänesti eilen hallituksen sairaalaverkon karsimista koskevan esityksen puolesta opposition vastustuksesta huolimatta. Jatkossa esimerkiksi Kouvolan sairaalan osalta ei enää säädettäisi ympärivuorokautisesta akuuttilääketieteen päivystyksestä. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan tämän vaikutuksista Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminnalle. Hän on jättänyt hallitukselle aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye