Naantalin kaupunki

Itämeripäivää 29.8. vietetään Naantalissa kirjailijavierailun ja uutuuselokuvanäytöksen merkeissä

Jaa

Itämeripäivänä 29.8. Naantalissa juhlitaan yhteistä merta saaristoaiheisen kirjailijavierailun sekä uuden dokumenttielokuvanäytöksen merkeissä. John Nurmisen Säätiön käynnistämän ja koordinoiman Itämeripäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Naantalin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Puiden välistä avautuu saaristomaisemaa.
Juhlinnan lisäksi Itämeripäivän tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Merimaisemaa Naantalin Rymättylästä. Naantalin kaupunki

Itämeripäivän vietto alkaa Naantalissa torstaina 29.8. klo 17.30 kirjailijavierailulla, kun saaristoekologi Panu Kunttu ja ympäristösuunnittelija Sanna-Mari Kunttu vierailevat Kristoffer-salissa kertomassa tutkimusretkestään ja sen aikana tekemistä havainnoistaan kirjansa Kaikki luodon linnut – kahden saaristotutkijan melontaseikkailu Pentti Linkolan jäljillä (2022) tiimoilta.

Panu ja Sanna-Mari Kunttu seurasivat kajakeillaan Pentti Linkolan vuonna 1974 tekemää lintulaskentareittiä Salosta Poriin. He laskivat samat saaret ja luodot samassa aikataulussa, jotta saattoivat vertailla saaristossa tapahtuneita linnustonmuutoksia.

Itämeripäivän tapahtumassa Naantalissa Panu ja Sanna-Mari Kunttu tutustuttavat yleisön tutkimusretken taustoihin ja matkantekoon. Valokuvin elävöitetty esitys kuljettaa Etelä-Suomen viimeisiin erämaihin ja näyttää, millaisia muutoksia linnustossa ja ympäristössä on tapahtunut puolen vuosisadan aikana. Kirjailijavierailu on osa Naantalin kaupunginkirjaston Luonnonvoimaa – ympäristöasiaa ja ekotekoja -hanketta.

Kirjailijavierailun jälkeen Kristoffer-salin valkokankaalla nähdään klo 19 alkaen uusi Minun mereni -dokumenttielokuva. Ari Heinilän elokuva on meren ja ihmisen vuoropuhelu, jossa meri on pääosassa ja ihminen sivuosassa. Heinilä lumoutui Itämerestä jo neljäkymmentä vuotta sitten ja alkoi dokumentoida seikkailujaan meren syvyyksissä, saariston ja luotojen sokkeloissa sekä ilmassa meren yllä. Nyt kauan odotettu kuvamateriaali herää henkiin suurella valkokankaalla, runollisessa ja koskettavassa Minun mereni -elokuvassa.

Elokuvan tarinaa kuljettavat kerronnallaan näyttelijät Irina BjörklundTaneli Mäkelä ja Martti Suosalo. Merellisen musiikin elokuvaan on säveltänyt Sibelius Akatemian säveltäjäkouluttaja Pasi Lyytikäisen kokoama ryhmä lahjakkaita nuoria: Erke EriksenJenni Isoaho ja Airi Salmela. Lauluntekijä Timo Kiiskisen ja Timo Hietalan luoman Minun mereni -tunnuskappaleen esittävät Irina Björklund ja Värttinän naiset. Kaikki näyttelijät ja muusikot ovat antaneet työpanoksensa Itämerelle hyväntekeväisyytenä.

Panu ja Sanna-Mari Kuntun kirjailijavierailu sekä Minun mereni -elokuvanäytös ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Tapahtumien välissä yleisöllä on mahdollisuus ostaa pientä syötävää sekä juotavaa Naantalin Siniset -meripartiolippukunnan järjestämästä buffetista.

Minun mereni -elokuvan ilmaisnäytöksiä järjestetään ensi viikolla Itämeripäivän kunniaksi Naantalin lisäksi yli 30 paikkakunnalla.

Naantalin kaupunki on sitoutunut toimimaan puhtaamman Itämeren puolesta. Vuonna 2022 Naantali uusi Itämerihaasteen sitoumuksensa, jossa tähdätään Itämeren tilan parantamiseen.

Naantalin kaupunki on osoittanut vuosittain 100 000 euron määrärahan konkreettisiin toimenpiteisiin, joilla parannetaan Saaristomeren tilaa. Jotta vesiensuojelutoimenpiteitä saadaan tulevaisuudessa kohdistettua mahdollisimman tehokkaasti, kaupunki valmistelee tällä hetkellä Saaristomeritoimenpiteiden suunnitelmaa vuosille 2025–2030.

Itämeripäivä 29.8. Kristoffer-salissa

Opintie 2, 21100 Naantali

klo 17.30–18.45 kirjailijavieraana Panu & Sanna-Mari Kunttu
klo 19.00–19.45 Minun mereni -elokuvanäytös
Tapahtumien välissä väliaikabuffet, Naantalin Siniset -meripartiolippukunta

John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Vuonna 2024 Itämeripäivää vietetään 29.8.  www.itämeripäivä.fi

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa kirjailijavierailusta:

Eeva Ennola
kirjastonhoitaja
Naantalin kaupunginkirjasto
eeva.ennola@naantali.fi
040 546 1605

Lisätietoa Minun mereni -elokuvasta:

Ari Heinilä
Minun mereni ry:n perustaja, elokuvantekijä
ari.heinila@gmail.com
040 030 0960

Pauliina Toivanen
elokuvan tiedottaja
toivanenpauliina@gmail.com
045 166 4270

Kuvat

Puiden välistä avautuu saaristomaisemaa.
Juhlinnan lisäksi Itämeripäivän tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Merimaisemaa Naantalin Rymättylästä.
Naantalin kaupunki
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye