Etelä-Savon ELY-keskus

Kangasniemen Pukkiselän tilaa parannetaan vedenpintaa nostamalla

Jaa

Etelä-Savon ELY-keskus aloittaa kunnostustyöt arvokkaalla lintuvesikohteella Kangasniemen Pukkiselällä. Pukkiselkää kunnostetaan rakentamalla pohjapato Pukkiselän ja Tiplammen väliseen uomaan, Luusniementien välittömään läheisyyteen. Pohjapadon tarkoitus on pidättää vettä järvessä kuivimpina aikoina ja ehkäistä näin järven umpeenkasvua. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesilain mukaisen luvan pohjapadon rakentamiselle.

Rauhallinen luontomaisema, jossa Pukkiselän järven pinta heijastaa ympäröivää maisemaa. Veden reunalla on kuivuneita kaisloja tai ruohoja. Taustalla näkyy pilvinen taivas ja kaukainen puulinja. Kuvassa ei ole näkyvissä eläimiä tai ihmistoimintaa, mikä antaa maisemalle rauhallisen ja häiriöttömän tunnelman.
Järvimaisema Pukkiselältä

Padon rakentamistyöt aloitetaan syyskuun ensimmäisellä viikolla ja töiden arvioitu kesto on 1–2 viikkoa. Pohjapadon rakentamisesta vastaa RAPInsto Oy ja rakennuttaja konsulttina toimii Welado Oy. Töistä saattaa aiheutua vähäistä haittaa Luusniementien käyttäjille, sillä patotyömaa sijaitsee tien välittömässä läheisyydessä.

Pukkiselkä on arvokas lintuvesi ja se kuuluu Natura 2000 -verkostoon sekä valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan, sekä osittain uhanalaisen lajin suojelusuunnitelman II-alueisiin. Pukkiselkä on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualuetta. Pukkiselkä on tärkeä pesimisympäristö vesilinnuille sekä kahlaajille. Keväisin ja syksyisin se on myös tärkeä levähdysalue muuttaville linnuille. Pukkiselän tila on heikentynyt voimakkaan umpeenkasvun myötä ja nyt tehtävillä toimilla on tarkoitus parantaa elinympäristön laatua.

Pukkiselän vedenpinta laski Kyyveden pinnanlaskun yhteydessä vuosina 1869-1870, jonka jälkeen Pukkiselkä kuroutui erilliseksi järvialtaaksi. Järvi on pinnanmuodoiltaan matala ja umpeenkasvu on voimakasta. Nyt rakennettavalla pohjapadolla nostetaan Pukkiselän alimpia vedenkorkeuksia, eli pato pidättää vettä järvessä silloin kun vedenpinta on alhaisimmillaan eikä sillä ole vaikutusta järven keskiveden korkeuteen. Vedenpinnan ollessa korkeimmillaan vesi nousee padon yli, eikä padolla ole vaikutusta Pukkiselän tulvakorkeuksiin. Korkeampi vedenpinta kuivimpina aikoina estää tehokkaasti umpeenkasvua aiheuttavien kasvien kasvua vesialueilla.

Pohjapato koostuu teräsponteista, jotka upotetaan maahan puolikaaren muotoon. Lopuksi pohjapato maisemoidaan luonnonkivillä niin että se sulautuu ympäristöönsä ja mahdollistaa kalojen sekä muiden vesieliöiden kulun Tiplammen ja Pukkiselän välillä. Pukkiselälle on tehty kunnostustoimia Etelä-Savon ELY-keskuksen toimesta myös vuosina 2014-2016, jolloin avovesipinta-alaa lisättiin kunnostusruoppaamaalla. Molemmat kunnostustyöt toteuttavat Pukkiselälle laadittua hoitosuunnitelmaa.

Helmi-elinympäristöohjelma 2021-2030 vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvaa luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Samalla hillitään ilmastonmuutosta ja edistetään siihen sopeutumista. Helmi-ohjelma tarttuu Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja niiden laadun heikkenemiseen.

Ohjelman toimet auttavat satoja uhanalaisia lajeja sekä suurta osaa maamme uhanalaisista luontotyypeistä. Helmi-ohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteinen ohjelma. Ohjelmaa toteuttavat yhdessä ministeriöiden hallinnonalat sekä kunnat ja järjestöt. Toimia tehdään sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella. Ohjelman toimet perustuvat maanomistajien vapaaehtoisuuteen.

Hankkeen yhteyshenkilönä Etelä-Savon ELY-keskuksella toimii luonnonsuojeluasiantuntija Mari Oja, hänet tavoittaa sähköpostitse mari.oja@ely-keskus.fi ja puhelimitse numerosta 0295 024 293.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

ELY-keskuksen logo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Sinilevää havaittu hieman viidellä valtakunnallisella havaintopaikalla Etelä-Savossa8.8.2024 14:26:34 EEST | Tiedote

Kuluneella viikolla Etelä-Savossa on havaittu hieman sinilevää Pieksämäellä, Juvalla ja Rantasalmella. Pieksämäellä sinilevää havaittiin hieman Pieksänjärvellä, Ahvenlammen Jäppilän uimarannalla sekä Vangasjärvellä Seunalassa. Lisäksi hieman sinilevää havaittiin Juvan Murtosella sekä Rantasalmella Pienellä Raudanvedellä. Muilla Etelä-Savon vakituisilla havaintopaikoilla sinilevää ei havaittu tällä viikolla. Kyyveden Mökäresaarten eteläpuolen havaintopaikalta puuttui levätilannekirjaus.

Pöksönlammen luonnonravintolammikko ennallistetaan1.8.2024 14:43:50 EEST | Tiedote

Kangasniemellä käynnistetään aiemmin luonnonravintolammikkona toimineen Pöksönlammen ennallistaminen. Kunnostustyöt aloitetaan elokuussa 2024. Nykyinen säätöpatorakenne muutetaan kiinteäkynnyksiseksi padoksi. Samalla lammen lasku-uomaa kunnostetaan ja padon alapuolella olevat kalankeräyslaitteet poistetaan. Hankkeen myötä Pöksönlammen vedenkorkeuden säätelyn mahdollisuus poistuu ja vedenkorkeuden vaihtelu vakiintuu. Lammen vedenpintaa ei nosteta.

Vieraslajien kasvukausi käynnissä - vielä ehtii tekemään torjuntaa25.7.2024 14:07:43 EEST | Tiedote

Pienelle alueelle levinnyt vieraslaji kannattaa yrittää torjua heti kokonaan, mutta laajojen kasvustojen tai hankalien lajien torjunta voi vaatia pitkäjänteistä työtä. Laajojen kasvustojen kohdalla voikin alussa keskittyä sen leviämisen estämiseen esimerkiksi niittämällä kasvit ennen kukintaa. Vaikeampienkin esiintymien torjuminen on usein mahdollista useiden vuosien torjuntatyön tuloksena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye