SSO ja Commu yhteistyöhön lähiyhteisön hyvinvoinnin hyväksi - Pienillä hyvillä teoilla on suuri vaikutus
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ja kotimainen Commu-sovellus yhdistävät voimansa edistääkseen pienien hyvien tekojen toteuttamista ja vähentääkseen yksinäisyyttä Suur-Seudun Osuuskaupan toimialueella.
SSO:lla on vuosittain miljoonia kohtaamisia asiakkaidensa kanssa. SSO:n viestintäkoordinaattori Salla Ahon mukaan henkilökunta voi olla jollekin se päivän ainoa juttukaveri ja kauppareissu päivän kohokohta.
"Meille SSO:na on tärkeää olla paitsi oman alueemme hyvinvoinnin edistäjä, mutta myös pienien arjen hyvien tekojen mahdollistaja – haluamme olla se, joka yhdistää avun tarvitsijan ja tarjoajan. Olemmekin kovin iloisia saadessamme olla mukana hyvien tekojen alustan, Commun käytön edistämisessä kotiseudullamme," Aho toteaa.
Nyt Suur-Seudun asukkaat voivat pyytää apua ja tarjoutua tekemään hyviä tekoja helposti Commu -sovelluksen avulla. Commu on kotimainen auttamisen sovellus, jossa voi pyytää apua ja tarjoutua auttamaan. Apu voi olla naapuriapua kuten oman puutarhan antimien jakamista, juttuseuraa ja vertaistukea, lemmikkien hoitoa tai vaikkapa hävikkiruoan jakamista.
“Meistä jokainen voi muuttaa maailmaa, ja aivan pienilläkin hyvillä teoilla on suuri merkitys,” Aho kertoo. “Kun pienen hyvän teon – oli sitten kyse kuulumisten kysymisestä, kauppakassin kantamisesta tai vaikkapa koiran ulkoiluttamisesta – pääsee toteuttamaan henkilökohtaisesti ihmiseltä ihmiselle, tulee teoista kaksin verroin vaikuttavampia. Commu-sovellus tekee näiden pienten mutta merkityksellisten tekojen toteuttamisesta helppoa ja vaivatonta.”
Commu kautta on tehty ympäri Suomen jo yli 20,000 hyvää tekoa. Yhteistyön avulla SSO haluaa osaltaan vaikuttaa siihen, että pienten hyvien tekojen toteuttaminen tulisi osaksi mahdollisimman monien arkea.
"Haluamme osaltamme olla vaikuttamassa siihen, että hyvän tekeminen ja auttamisen halu lisääntyisivät kotiseudullamme. Onhan meitä SSO:laisia yli 1200, ketkä jo nyt toteuttavat pieniä hyviä tekoja työarjessaan," Aho jatkaa.
Yksinäisyys maksaa ihmishenkiä ja rahaa - auttaminen ja naapuriapu ratkaisuksi
Karoliina Kauhanen on yksi Commun perustajista. Hän näkee yhteistyön mahdollisuutena ottaa koko SSO:n alue mukaan auttamaan kaveria arjen pienillä teoilla.
“Yksinäisyys on aikamme suurin sosiaalinen ongelma. Yhä useampi meistä jää yksin muuttuvissa elämäntilanteissa. Ja se maksaa ihmishenkiä ja rahaa”, Kauhanen kertoo. “Emme välttämättä enää tunne naapureitamme ja lähiyhteisöjämme. Suurella osalla ihmisistä on varmasti halua auttaa, mutta ei tiedä miten, ja avun tarvitsijat ja tarjoajat eivät kohtaa.”
Hyvät teot ja auttaminen on Kauhasen mukaan matalan kynnyksen keino aloittaa keskustelu ja tutustua uusiin ihmisiin. Hän toivookin, että Commun avulla mahdollisimman moni löytää itselleen sopivan tavan auttaa ja pyytää apua.
“Jokainen voi valita, mikä auttamisen tapa on juuri itselleen luontevin – mahdollisuuksia on monia. Commun kautta voin tarjota helposti esimerkiksi juttuseuraa, kauppa-apua, kimppakyytiä, lemmikkien hoitoa tai vaikkapa apua lumien kolaamiseen”, Kauhanen summaa. “Pienet hyvät teot eivät vaadi suuria ponnistuksia, mutta niiden vaikutus on merkittävä niin auttajalle kuin avun saajalle.”
SSO:n ja Commun yhteistyö käynnistetään hygieniatuotekeräyksellä SSO:n marketeissa, liikennemyymälöissä ja Sokoksissa. Keräysaika on 30.8.–13.9. Kerätyt tuotteet lahjoitetaan Hope Ry:lle, joka välittää ne paikallisille avun tarvitsijoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.fihttps://commuapp.fi/Kuvat
Linkit
Commu on kotimainen auttamisen tori - lataa Commu nyt!
Commu on kolmen nuoren yrittäjän rakentama mobiilisovellus, jossa voi pyytää ja antaa apua. Commussa yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset kohtaavat toisensa auttamisen, talkoilun ja vapaaehtoistyön merkeissä. Commuun on jo rekisteröitynyt 70,000 käyttäjää ympäri Suomen. Commu tarjoaa yrityksille helpon tavan tehdä vapaaehtoistoimintaa ja osallistaa henkilöstöä hyviin tekoihin, sekä yhdistyksille tavan löytää vapaaehtoisia ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Kunnille Commu tarjoaa valmiin naapuriapualustan, jossa asukkaat voivat pyytää ja antaa apua, lisäten yhteisöllisyyttä ja vähentäen yksinäisyyttä. Lataa Commu nyt!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Mikä on Suomen yhteisöllisin kunta? Katso oman kotipaikkakuntasi yhteisöllisyyden tilanne!1.10.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailu on alkanut! Commu-sovelluksen avulla asukkaat voivat tarjota ja pyytää apua naapurustoissaan. Kilpailun voittajakunta palkitaan rahapotilla, jonka kuntalaiset voivat käyttää yhteiseen hyvään. Kilpailuaika on 1.8.-20.12.2024, ja yhteisöllisyyden tilanne näkyy reaaliajassa Commussa.
Naapuriapu pelasti forssalaisen Tiinan pulasta - "Auttaminen on arjen lahja"26.9.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Forssalainen Tiina Kemppainen on nähnyt läheltä, kuinka tärkeää toisten auttaminen on. Kokemukset vanhemmuudesta, työn haasteista ja elämän yllättävistä tilanteista ovat opettaneet, miten suuri merkitys lähimmäisen auttamisella on. Tiinan naapurustossa ja lähipiirissä on aina ollut tapana pitää huolta toisistaan. Tämä perinne näkyy myös hänen omassa elämässään ja työssään.
Auttamisen sovellus Commun perustaja Karoliina Kauhanen edustaa Suomea huippukokouksessa Kanadassa11.9.2024 14:22:25 EEST | Tiedote
Suomen suurimman auttamisen sovellus Commun perustanut Karoliina Kauhanen edustaa ensi viikolla Suomea One Young World-huippukokouksessa Kanadassa. Kanadan pääministeri Justin Trudeau kommentoi konferenssin olevan vertaansa vailla oleva verkosto edistyksellisiä nuoria johtajia joka maailman kolkasta.
F-liiga ja Commu etulinjassa edistämään yhteisöllisyyttä Suomessa - Yhteisöstä voimaa!10.9.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen salibandyn korkein sarjataso, F-liiga, ja Suomen suurin auttamisen sovellus Commu yhdistävät voimansa yhteisöllisyyden edistämiseksi Suomessa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa alueellista yhteisöllisyyttä ja vähentää yksinäisyyttä tarjoamalla mahdollisuuden löytää oma paikkansa salibandyseurassa.
Naapuriapua napin painalluksella - Näin Lapinlahden kunta vahvistaa yhteisöllisyyttä9.9.2024 10:01:01 EEST | Tiedote
Lapinlahden kunta ja auttamisen sovellus Commu aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisätä alueen asukkaiden hyvinvointia. Lapinlahden asukkaat voivat nyt helposti pyytää apua ja tarjota sitä naapureilleen mobiilisovelluksen kautta, mikä tuo auttamisen uudelle tasolle ja mahdollistaa ihmisten välisen kohtaamisen entistä laajemmassa mittakaavassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme