Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Hyväntoivonpuistoon ja Selkämerenpuistoon yli sata uutta puuta

Jaa

Jätkäsaaressa on alkanut kunnostusurakka, jossa lisätään puita ja kasvillisuutta Selkämerenpuistoon sekä Hyväntoivonpuiston pohjoisosaan. Tavoitteena on puistojen viihtyvyyden ja turvallisuuden lisääminen.

Hyväntoivonpuisto, jossa pyöräilijä ja kävelijä.
Hyväntoivon- ja Selkämerenpuistoihin lisätään kasvillisuutta ja kalusteita. Helsingin kaupungin tavoitteena on näin parantaa puistojen viihtyvyyttä sekä hillitä luvatonta läpiajoliikennettä. Miikka Pirinen

Puistoihin istutetaan yli sata uutta puuta, joista suurin osa asfalttialueelle estämään luvatonta läpiajoliikennettä. Vehreyttä lisätään myös muuttamalla osa nurmialueista niityksi sekä kunnostamalla vanhoja perennaryhmiä ja istuttamalla uusia. Samalla korjataan puistoissa jo olevia rakenteita ja varusteita sekä lisätään kalusteita.

Urakka sisältää Hyväntoivonpuiston läpi kulkevan pyöräily- ja kävelytien ajoratamaalausten uusimisen. Puistoon tulee myös uusi tapahtumasähkökeskus, jonka kautta sähkön saa turvallisesti toimitettua puistoalueella järjestettäviin tapahtumiin.

Kulkureitit kapenevat urakan ajaksi

Työt alkoivat elokuun puolenvälin jälkeen ja päättyvät keväällä 2025. Urakasta aiheutuu lievää haittaa puistoissa liikkumiseen. Kulkureitit säilyvät, mutta niitä kavennetaan osittain. Kulkureiteistä opastetaan paikan päällä opastein. Lisäksi lähikiinteistöihin jaetaan tiedotteita työjärjestelyistä.

Puistojen leikkipaikkoihin ei tehdä muutoksia, ja ne pysyvät auki koko urakan ajan.

Urakoitsijana toimii Tieluiska Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rakennuttaja
Sari Niinivirta-Mamonoff
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 28541
sari.niinivirta-mamonoff@hel.fi

Urakoitsija
Kimmo Kuusisto
vastaava työnjohtaja
Tieluiska Oy
puh. 050 590 6671
kimmo.kuusisto@tieluiska.fi

Kuvat

Hyväntoivonpuisto, jossa pyöräilijä ja kävelijä.
Hyväntoivon- ja Selkämerenpuistoihin lisätään kasvillisuutta ja kalusteita. Helsingin kaupungin tavoitteena on näin parantaa puistojen viihtyvyyttä sekä hillitä luvatonta läpiajoliikennettä.
Miikka Pirinen
Lataa

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 22.8.202422.8.2024 17:14:08 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 22.8.2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 5.9.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye