Vihreät - De Gröna

Fatim Diarra: Hallituksen rasisminvastainen kampanja on Orpon epätoivoinen yritys pestä kätensä kohuista

Jaa

JHL ilmoitti tänään vetäytyvänsä hallituksen rasisminvastaisesta kampanjasta, sillä hallituksen toimet ovat räikeässä ristiriidassa kampanjan tavoitteiden kanssa. Vihreiden Fatim Diarra yhtyy JHL:n näkemyksiin ja muistuttaa, ettei näin isoa ongelmaa ratkaista yksittäisellä kampanjalla.

Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra

Diarra kertoo olevansa JHL:n kanssa yhtä mieltä siitä, että hallituksen tähänastiset keinot rasismin kitkemiseksi yhteiskunnasta eivät ole vakuuttaneet - päin vastoin. Konkreettisten toimenpiteiden sijaan hallitukselta on nähty vain ympäripyöreitä lupauksia, eivätkä teot ole vastanneet sanoja.

– Tässä valossa hallituksen rasisminvastainen kampanja näyttäytyy epätoivoiselta yritykseltä siirtää huomio pois hallituksen rasistisesta politiikasta, Diarra lataa.

Diarra muistuttaa, että hallituksen riveistä on kuluneen vuoden aikana kuultu toistuvasti rasistista kieltä, ja jopa koko rasismin olemassaolo on osan hallituspuolueiden toimesta pyritty kiistämään. 

– Kun samaan aikaan jatketaan puhtaan rasistista maahanmuuttopolitiikkaa ja tuodaan pöytään jatkuvasti uusia maahanmuuttajien asemaa heikentäviä lakihankkeita sekä halutaan poistaa velvoite esimerkiksi päiväkotien yhdenvertaisuussuunnitelmista, ei tätä hallituksen kampanjaa voi hyvällä tahdollakaan nähdä oikeana yrityksenä kitkeä rasismia, vaan lähinnä yrityksenä puhdistaa pääministeripuolueen omatunto, Diarra napauttaa.

JHL ei suinkaan ole ainoa hallituksen ensi viikolla käynnistyvää kampanjaa kritisoinut taho. Myös Oulun kaupunki on kritisoinut hallituksen kampanjaa sen ristiriitaisuuden vuoksi, kuten myös yhdenvertaisuusvaltuutettu. 

– Tämän pitäisi viimeistään toimia herätyksenä hallitukselle siitä, ettei tämä mene kenellekään tällaisenaan läpi. Mikäli tämä on hallituksen ainoa keino todistaa, että viime kesän rasismikohusta on oikeasti opittu jotain, herää kysymys, onko opittu oikeastaan yhtään mitään, Diarra toteaa.

Diarra myös muistuttaa, ettei tämän mittakaavan ongelmaa korjata yhdellä kampanjalla- ei  edes silloin, vaikka se olisi sisällöltään kuinka kattava. Diarran mukaan kaivataan ulkomaalaisvastaisten päätösten perumista sekä muita konkreettisia toimia, joita Orpon hallitus ei ole toistaiseksi kyennyt esittämään. 

– Tämä kertoo siitä, ettei aitoa tahtotilaa rasismin poistamiseksi löydy. Sitä ei löytynyt viime kesänä, kun hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa haluttiin jatkaa oman valta-aseman turvaamiseksi, eikä sitä löydy nyt, Diarra napauttaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden Bella Forsgren: “Hallituksen tavoittelemaa kasvua ei todellakaan saada aikaan opiskelijoita kurittamalla”22.8.2024 15:13:32 EEST | Tiedote

Orpon-Purran hallitus päätti kehysriihessä opiskelijoiden siirtämisestä asumistuelta takaisin opintotuen asumislisälle. Esityksen luonnoksen mukaan asumislisässä huomioitava enimmäisasumismeno olisi matalampi kuin nyt yleisessä asumistuessa. Vihreiden kansanedustaja Bella Forsgren kritisoi muutosta, sillä se heikentää opiskelijoiden hyvinvointia ja voi johtaa valmistumisen pitkittymiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye