Keskuskauppakamari: Valmistelu tilauskoulutuksen laajentamisesta ja avoimesta ammatillisesta koulutuksesta käynnistettävä pikaisesti

Jaa

Valmistelu avoimesta ammatillisesta koulutuksesta ja tilauskoulutuksen avaamisesta suomalaisille yrityksille henkilöstön kouluttamiseen pitää aloitta pikaisesti, vaatii Keskuskauppakamari lausunnossaan ammatillisen koulutuksen leikkauksista. Keskuskauppakamari on huolissaan esitettyjen säästöjen vaikutuksista yrityksille saada tarvitsemaansa osaamista ja työvoimaa.

Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto.
Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari

“Aikana, jolloin on sekä julkisesta rahoituksesta pulaa, että uudistuvalle osaamiselle suuri tarve, ei näin mittavaa leikkausta tulisi tehdä ilman, että samalla avataan oppilaitoksille muita keinoja täydentää julkista rahoitusta. On esimerkiksi aika kummallista, että korkeakouluilla on jo pitkään ollut mahdollisuus järjestää avointa korkeakouluopetusta, mutta ammatilliselle puolelle tätä mahdollisuutta ei ole avattu”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.  

Avoimessa ammatillisessa koulutuksessa opiskelija voisi suorittaa yksittäisiä opintojaksoja tai pieniä osaamiskokonaisuuksia työn ohessa kohtuullista maksua vastaan. Näin se palvelisi esimerkiksi alan vaihtoa harkitsevia sekä yrityksiä, jotka haluavat tukea henkilöstönsä työuranaikaista osaamisen kehittämistä.  

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite avata tilauskoulutuksen mahdollisuuksia ammatillisille oppilaitoksille nykyistä laajemmin samaan tapaan kuin korkeakouluilla. Tilauskoulutuspykälien muutoksia ei ole kuitenkaan luvassa nyt lokakuussa eduskuntaan etenevässä ammatillisen koulutuksen lakipaketissa. Sen sijaan siinä esitetään henkilöstökoulutuksen lakkauttamista. 

“Tämä valmistelu pitää saada pikaisesti käyntiin. Oppilaitoksilla tulisi olla kaikki vapaus myydä tilauskoulutusta niin EU/ETA-maiden ulkopuolella kuin Suomessa toimiville yrityksille, jotka haluavat kasvattaa henkilöstönsä osaamista tai rekrytoida uutta työvoimaa. Tilauskoulutus voisi tarjota vaihtoehdon myös nykyisen henkilöstökoulutuksen tilalle, eikä se edes maksaisi valtiolle mitään”, Suvi Pulkkinen sanoo. 

Suunnitellut muutokset ammatillisen koulutuksen rahoitusmalliin yhdessä yli sadan miljoonan euron leikkausten kanssa ovat synnyttäneet monille oppilaitoksille tarpeen käynnistää yt-neuvottelut ja vähentää annettua opetusta, sillä korvaavat keinot täydentää rahoitusta omin voimin ovat vähissä. Esimerkiksi aiemmin oppilaitokset ovat voineet periä kohtuullista maksua ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista, mutta valmisteilla olevan lain myötä tämäkin mahdollisuus poistuisi. 

“Oppilaitoksia ei tulisi estää perimästä maksuja ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista vaan päinvastoin avata markkinaa elinkeinoelämän tarpeista lähtevälle ja rahoittamalla koulutus- ja tutkintotarjonnalle”, Pulkkinen sanoo. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarien tilasto: Heinäkuu osoittaa viennin piristyneen – elokuun luvut kertovat onko käänne tapahtunut16.8.2024 06:54:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarin vientiasiakirjatilastot osoittavat, että vienti piristyi hieman heinäkuussa synkeähkön kevään jälkeen. Kauppakamarien myöntämien vientiasiakirjojen määrä kasvoi heinäkuussa seitsemän prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Viennin piristyminen heinäkuussa herättää toivoa mahdollisesta käänteestä Suomen viennissä. ”Odotamme kuitenkin elokuun lukuja, jotta voimme arvioida, onko kyseessä todella käänne,” toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Keskuskauppakamari: Hallituksen ei pidä edistää 3 kk sääntöä nykymuodossaan14.8.2024 06:55:00 EEST | Tiedote

Insinööriliiton ja Tekniikan Akateemisten tuore kysely Suomessa työskenteleville kansainvälisille asiantuntijoille puhuu karua kieltä siitä, miten maan hallituksen maahanmuuttopolitiikka näyttäytyy Suomen havittelemille kansainvälisisille osaajille. ”Nyt tarvitaan selkeä suunnan muutos ja signaali osaajille siitä, että heitä ei haluta potkia pois maasta vaan päinvastoin pitää heidät täällä”, sanoo Keskuskauppakamarin osaamisen ja maahanmuuton johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.

Keskuskauppakamari: Teollisuuden tuotantoluvut valavat uskoa kaivattuun suhdannekäänteeseen – tulkinnassa täytyy varoa ylilyöntejä9.8.2024 09:22:08 EEST | Tiedote

Teollisuuden hyvät tuotantoluvut valavat uskoa Suomen kaivattuun suhdannekäänteeseen, mutta tulkinnassa täytyy varoa ylilyöntejä. Pitkään jatkuneen heikon vaiheen jälkeen kaikilla on kova halu löytää positiivisia merkkejä. Mistään dramaattisesta käänteestä tuskin on vielä kyse, ja kansainvälisen talouden vetoapu vientikysynnälle on toistaiseksi heikkoa. Tilanne kulkee kohti parempaa, mutta pienin askelin, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye