Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kriittiseen infraan kohdistuva ilkivalta ja väkivaltarikosten kasvu huolestuttaa Länsi- ja Sisä-Suomen alueellista valmiustoimikuntaa

Jaa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui torstaina 22.8.2024. Moniviranomaisyhteistyönä tuotetussa tilannekatsauksessa korostuivat yleinen kiristyvä taloustilanne ja sen vaikutukset työttömyyteen ja palveluiden saatavuuteen. Lisäksi väkivaltarikosten ja ilkivallan kasvu huolestuttaa toimijoita.

Aluehallintovirastot kehittävät alueellisen toimikunnan toimintaa kiristyneen turvallisuustilanteen vuoksi. Jatkossa kaikille jäsenille tehdään turvallisuusselvitykset, ja jäsenten nimeämisessä noudatetaan valtakunnallisesti yhtenäistä linjaa. Tavoitteena on, että vuoden 2025 alusta kaikki uudet jäsenet on nimetty ja turvallisuusselvitetty. Kehittämisen ohella otetaan käyttöön uusi, entistä parempi ja turvallisempi videoneuvottelujärjestelmä.

Pelastusylitarkastaja Juha Vilkki esitteli tulevan Lupa- ja valvontaviraston lakiesityksen kohtia, jotka koskevat varautumista ja valmiustoimikuntien toimintaa. Uuden viraston tehtäviin kuuluu mm. varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen, ja Vilkki korosti sekä alueellisen että valtakunnallisen yhteistyön merkitystä. Lakimuutos täsmentäisi viraston tehtäviä alueellisessa varautumisessa ja mahdollistaisi toiminnan vaikuttavuuden lisäämisen. Toimikunta tunnisti virastolle säädettävien alueellisen yhteistyön tehtävien keskeisyyden varautumistyössä. Lupa- ja valvontavirasto aloittaisi lainsäädäntöehdotuksen mukaan toimintansa vuoden 2026 alussa.

Yhteisessä tilannekuvassa korostuivat kiristyvä taloustilanne ja henkilöstöpula

Hyvinvointialueiden kesä on ollut pääosin rauhallinen, vaikka Pirkanmaalla tapahtuneet kuolemantapaukset ovat kuormittaneet kesän alussa sosiaali- ja kriisipalveluita. Henkilöstövajetta on ollut kaikilla hyvinvointialueilla, jotka ovat vaikuttaneet palveluiden saatavuuteen. Työttömyyden yleinen kasvu ja siihen liittyvät ilmiöt sekä yleinen kiristyvä taloustilanne huolestuttavat myös valmiustoimikunnan toimijoita.

Kunnilla on ollut kiinnostusta varautumiseen liittyen. Pelastuslaitokselta kerrottiin, että evakuoinnin järjestämistä kuntien kanssa on kehitetty ja henkilöstöä on koulutettu. Kokonaisturvallisuus on keskeisessä roolissa myös maakunnallisissa aluekehittämisen strategioissa ja rahoituslinjauksissa. Tämä houkuttelee myös yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita erityisesti puolustusteollisuudesta.

Kriittiseen infraan kohdistuvat ilkivallan teot sekä väkivalta- ja huumausainerikosten kasvu huolestuttaa toimijoita. Kriittiseen infraan kohdistuvat ilkivallat voivat olla haasteita, jotka liittyvät sosiaalisen median käyttöön. Infraan onkin kohdistettu tehostettua valvontaa.

Alueellisen varautumisen kehittäminen ja tilannekuvan päivittäminen on tiivistä yhteistyötä

Alueellista tilannekuvaa kerätään jälleen syyskuussa, johon Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto pyytää tietoja maakunnista. Työllä tuetaan myös valtakunnallisen turvallisuustilannekuvan muodostumista.

Alueelliset maanpuolustuksen erikoiskurssit henkisen kriisinkeston teemalla järjestetään syyskuussa, ja ne ovat yhteiset Keski-Suomelle ja Pirkanmaalle sekä pohjalaismaakunnille. Marraskuussa pidetään Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimesta valmiussuunnittelun työpajat maakunnissa.

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontuu seuraavan kerran lokakuussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ylijohtaja Marko Pukkinen, puh. 0295 018 582
pelastusylitarkastaja Juha Vilkki, puh. 0295 018 506
etunimi.sukunimi@avi.fi

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Vandalism mot kritisk infrastruktur och ökningen av våldsbrott oroar Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté23.8.2024 13:30:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde torsdagen den 22 augusti 2024. I myndigheternas gemensamma lägesöversikt framhävdes det allmänt allt stramare ekonomiska läget och de följder det har för arbetslösheten och tillgången till tjänster. Ökningen av våldsbrott och vandalism oroar också aktörerna.

Cirka hälften av kommunerna i Fastlandsfinland ordnar flexibel grundläggande utbildning20.8.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Lite mindre än hälften av kommunerna ordnade flexibel grundläggande utbildning (Flex) år 2023, vilket framgår av rapporten från regionförvaltningsverkens utvärdering av basservice. Kommunerna är fria att ordna flexibel grundläggande utbildning för årskurserna 7–9 i den omfattning de själva bestämmer. Enligt regionförvaltningsverkets utredning minskar Flex betydligt ungas avhopp från skolan och förbättrar möjligheterna till fortsatta studier.

Joustavaa perusopetusta järjestää noin puolet kunnista20.8.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Joustavaa perusopetusta (JOPO) järjesti vähän alle puolet kunnista vuonna 2023, selviää aluehallintovirastojen peruspalvelujen arvioinnin raportista. Kunnat voivat järjestää 7–9 vuosiluokkien yhteydessä annettavaa joustavan perusopetuksen toimintaa päättämässään laajuudessa. Aluehallintoviraston selvityksen mukaan JOPO vähentää merkittävästi nuorten koulupudokkuutta sekä parantaa heidän jatko-opintomahdollisuuksiaan.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland har gett Österbottens välfärdsområde en anmärkning gällande tillgången till tjänster inom den specialiserade vuxenpsykiatriska sjukvården19.8.2024 06:00:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland inledde utifrån en anmälan om missförhållande ett tillsynsärende inom hälso- och sjukvården och utredde tillgången till tjänster och om det finns tillräckligt med personal inom den specialiserade vuxenpsykiatriska sjukvården i Österbottens välfärdsområde. I tillsynsärendet gav regionförvaltningsverket Österbottens välfärdsområde en anmärkning om att neuropsykiatriska undersökningar ska ordnas i tillräcklig omfattning och att det ska finnas tillräckligt med personal inom den specialiserade vuxenpsykiatriska sjukvården. Regionförvaltningsverket uppmärksammade dessutom välfärdsområdet på att läkartjänsterna ska ordnas på det språk kunden väljer, finska eller svenska.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut huomautuksen Pohjanmaan hyvinvointialueelle aikuispsykiatrisen erikoissairaanhoidon palveluiden saatavuudesta19.8.2024 06:00:00 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on selvittänyt Pohjanmaan hyvinvointialueen aikuispsykiatrian erikoissairaanhoidon palveluiden saatavuutta ja henkilöstön riittävyyttä terveydenhuollon valvonta-asiana saatuaan asiaa koskevan epäkohtailmoituksen. Aluehallintovirasto on antanut valvonta-asiassa Pohjanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen neuropsykiatristen tutkimusten järjestämiseen riittävässä laajuudessa, sekä riittävän henkilöstön varmistamiseen aikuispsykiatrian erikoissairaanhoidon palveluissa. Lisäksi aluehallintovirasto on kiinnittänyt hyvinvointialueen huomiota lääkäripalvelujen järjestämiseen asiakkaan valitsemalla suomen tai ruotsin kielellä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye