Pirkanmaan hyvinvointialue

Aija Tuimalaa esitetään Pirkanmaan hyvinvointialueen HR-johtajaksi

Jaa

Pirkanmaan hyvinvointialueen uudeksi HR-johtajaksi esitetään valittavaksi Aija Tuimala.
Virkaa haki 52 henkilöä. Aluehallitus valitsee HR-johtajan maanantain 26.8. kokouksessaan.

Hyvinvointialueen henkilöstöjohtamisen kokonaisuutta uudistetaan kuluvan syksyn aikana. Henkilöstöjohtaminen on jo aiemmin päätetty jakaa kahdelle tehtäväalueelle ja vahvistaa strategista HR-johtamista, kehittää henkilöstöjohtamisen sisäisiä prosesseja sekä koota yhteen koulutukseen liittyviä kokonaisuuksia Pirha-akatemian alaisuuteen. Tehtävien uudelleen järjestelyllä vähennetään samalla johtaja- ja päällikkötason virkoja henkilöstöjohtamisen kokonaisuudessa.

Aluehallitus perusti toukokuussa HR-johtajan viran 27.5. Siinä yhteydessä HR-johtajan vastuulle määriteltiin hyvinvointialueen strateginen henkilöstöjohtaminen, työmarkkinayhteydet ja verkostot, rekrytointikanavien johtaminen, Pirha-akatemian strateginen johtaminen sekä tuotantotavan strategisten muutosten ohjaaminen. HR-johtaja vastaa jatkossa HR:n konsernitasoisista prosesseista sekä niiden johtamisesta, ohjaamisesta ja kehittämisestä. Henkilöstöjohtamisen prosesseja ja palveluita tullaan kehittämään Tukipalveluiden tehtäväalueella ainakin pääosin sisäisesti tehtävin uudelleen järjestelyin.

Virkaan tuli 52 hakemusta, joista 40 täytti haun kelpoisuusehdot. Aluehallituksen puheenjohtajistosta ja viranhaltijoista koostunut haastatteluryhmä haastatteli yhdeksän kärkihakijaa, joista neljälle tehtiin myös ulkopuolinen henkilöarviointi. Työryhmän työn ja laajan kokonaisarvion perusteella aluehallitukselle esitetään virkaan valittavaksi Aija Tuimala.

Tuimala toimii tällä hetkellä KT Kuntatyönantajien yhteysjohtajana. Hänellä on myös laaja kokemus suurten muutosten johtamisesta, julkisten organisaatioiden johtamisesta sekä vahva ymmärrys nykyisen sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden kansallisen muutoksen etenemiseen täytettävän viran vaatimukset huomioiden.

-Uskomme, että yhdessä sisäisten henkilöstöprosessien uudelleenjärjestelyiden kanssa Aija Tuimala tuo strategiseen osaamiseen merkittävän avun Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtamisen kehittämisessä, sanoo konsernipalvelujohtaja Juhani Sand.

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Hyvinvointialueuudistus etenee hyvin ja talousnäkymä mahdollistaa ennakoitua pienemmän sopeutusesityksen21.8.2024 15:41:09 EEST | Tiedote

Tuoreimman osavuosikatsauksen ja kansallisen kokonaistilanteen perusteella Pirkanmaan hyvinvointialueen talouden näkymä lähivuosille on ennakoitua parempi, vaikka edelleen tällä hetkellä alijäämäinen. Hyvinvointialuemuutos etenee tavoitteiden mukaisesti. Laaja ripeästi aloitettu reformi sekä aiemmat sopeutustoimet ovat tuottaneet tuloksia. Myönteisiä näkymiä on sekä palveluissa että henkilöstössä. Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitetta esitetään laskettavaksi 12 miljoonaan euroon alun perin suunnitellusta 20 miljoonasta eurosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye