Ilmatieteen laitos

Myrskypuuskat voivat aiheuttaa vahinkoja viikonloppuna

Jaa

Hurrikaani Erneston jäänteet saapuvat Suomeen lauantaina aiheuttaen vaarallisen puuskaista tuulta. Sunnuntaiksi Suomeen saapuu hyvin lämmintä, kosteaa ja ukkosherkkää ilmamassaa.

Ilmatieteen laitoksen 23.8. tekemän ennusteen mukaan lauantaina ja sunnuntaina voimakkaat matalapaineet tuovat puuskaista tuulta koko maahan. Sunnuntaina maan länsiosassa alkaa iltapäivällä kehittyä myös ukkosia, joiden yhteydessä voi esiintyä vaarallisen voimakkaita puuskia.

”Puuskittainen tuuli voi aiheuttaa sähkökatkoja, kaataa paikoin puita ja vaikuttaa jopa tie- ja raideliikenteeseen. Yli 20 metriä sekunnissa puhaltavat puuskat voivat aiheuttaa vahinkoa omaisuudelle”, ennustaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen.

Matalapaine voimistaa lounaistuulen puuskaiseksi Suomen lounaissaaristossa jo lauantaiyön aikana, aamun tunteina länsirannikolla ja päivällä laajemmin maan länsipuoliskolla. Puuskat ovat laajalti 14–17 metriä sekunnissa, mutta Pohjanlahden rannikkoalueilla yli 20 metriä sekunnissa puhaltavat puuskat ovat mahdollisia. Illalla tuulten painopiste siirtyy Lappiin, jossa puuskalukemat ovat samaa luokkaa kuten etelässä. Tuntureilla voi esiintyä myrskypuuskia.

Sunnuntaina etelänpuoleiset puuskat ovat mahdollisesti vielä lauantaita voimakkaampia ja laaja-alaisempia. Iltapäivää kohti puuskittainen tuuli leviää myös maan itäosaan ja Kainuuseen. Yötä kohti tuuli vähitellen heikkenee koko maassa.

Myös ukkoset mahdollisia sunnuntaina


Sunnuntaina matalapaineen tuomien laaja-alaisten puuskien lisäksi voi esiintyä lisäksi voimakkaita ukkoskuuroja. Voimakkaan etelävirtauksen ansiosta etelästä virtaa maahamme vuodenaikaan nähden hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa. Etelässä lämpötila voi nousta hellelukemiin.

”Kosteaan ja lämpimään ilmamassaan alkaa kehittyä ukkoskuuroja maan länsiosassa iltapäivän aikana. Ennusteiden valossa ukkosia kehittyisi iltapäivällä etelärannikolta kohti Keski-Suomea, ja kuurot liikkuvat rintaman mukana nopeasti koilliseen”, Jani Parviainen sanoo.

Ukkospuuskien voimakkuuteen liittyy kuitenkin vielä suurta epävarmuutta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde). Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye