Rosebud Sivullisen ohjelma viikolla 35
Tiistai 27.8. kello 17.30
Rax Rinnekangas: Mehiläiskerääjä (Lurra Editions) JULKKARIT
Mehiläiskerääjä – kertomus nuorten seksuaalisesta väkivallasta ja kouluväkivallasta ja niiden toteuttajista
Osin toista kulttuuria oleva Aida raiskattiin pienessä suomalaisessa kaupungissa lukion viimeisenä syksynä. Koulukiusaajana tunnettu nuorukainen ilmoittautui teon tekijäksi ja sai vankilatuomionsa. Vuosia myöhemmin julmaan tapaukseen eri tavoin liittyneet neljä henkilöä – uhri, rangaistuksensa jo kärsinyt tekijä ja kaksi opettajaa – tapaavat toisensa hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Kirjanjulkistustilaisuudessa keskustelevat kirjailija, ohjaaja Rax Rinnekangas, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen johtava kriisityöntekijä Johanna Linner Matikka ja psykoterapeutti Heli Heinjoki.
Keskiviikko 28.8. kello 18
Emil A. Fellmann: Leonhard Euler – Neron tarina (Basam)
Filosofian ja tekniikan tohtori Johan Stén keskustelee tiedetoimittaja Markus Hotakaisen kanssa suomentamastaan kirjasta.
Leonhard Euler (1707–1783) oli oman aikakautensa ja monien mielestä kaikkien aikojen suurin matemaatikko. Hänen elämäntyönsä matematiikan, fysiikan ja monien insinööritieteiden alalla on niin valtava, että sen tutkimuksesta on muodostunut tieteenala sinänsä.
Torstai 29.8. kello 17
Virpi Lehtinen: Sankaritar Luce Irigarayn filosofiassa (Vastapaino) JULKKARIT
Ihminen on olennaisesti avoin, muuttuva ja dynaaminen olento, jossa henki ja ruumis kietoutuvat yhteen ainutkertaisesti. Tätä suhdetta kirjassa tarkastellaan feminisyyden kautta, koska nimenomaan naisellinen oleminen kytkeytyy monella tavalla ruumiillisuuteen.
Filosofi Virpi Lehtisen kirja ammentaa Luce Irigarayn (1930–) ajattelusta. Irgaray on maailmankuulu belgialaissyntyinen filosofi, psykoanalyytikko ja kielitieteilijä. Irigarayn sukupuolieron filosofiassa eletty ruumiillisuus on aina ilmaisevaa eli sielullista.
Perjantai 30.8. kello 18
Ville Ranta: Viininjuojat (WSOY) JULKKARIT!
Viininjuojat on Ville Rannan uusi, omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani, kertomus viininjuojan ja hänen viininjuojaystäviensä viininjuojaelämästä ennen ja nyt. Myös on kysymys kulttuurilehden tekemisestä pohjoisessa 2000-luvun alussa sekä (tietysti) vanhenemisen ja ajankulun kauhuista.
Keskustelemassa Ville Rannan kanssa viinistä, elämästä ja kuolemasta Kallion viinipappi Visa Viljamaa.
Tarjolla viiniä, vettä, kirjoja, omistuskirjoituksia, keskustelua.
Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Rosebud Sivullinen, Kaisaniemenkatu 5 (Kaisa-talo), Helsinki. Esteetön sisäänkäynti katutasosta. Tapahtumat myös striimataan Sivullisen YouTube-kanavalle https://www.youtube.com/@Sivullinen_Lava
Yhteyshenkilöt
Petra KakkoMyymäläpäällikkö
Sivullinen-kirjakauppa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rosebud Oy
Tsunamista 20 vuotta: hengästyttävä kertomus paosta hyökyaallon alta13.12.2024 13:17:34 EET | Tiedote
20 vuotta sitten tapaninpäivänä hyökyaallot iskeytyivät Kaakkos-Aasian rannikoille tuhoisin seurauksin. Tsunamista selviytynyt kirjailija Raimo Pesonen kirjoitti kertomuksen paosta tappavan hyökyaallon alta. "On paljon muistettavaa, jos täältä selviytyy pois. Ja unohdettavaa."
Rosebud Sivullisen ohjelmaa viikolla 505.12.2024 17:01:42 EET | Tiedote
Ti 10.12. klo 17 Jussi Lehtonen: Mies jolla on naisen sydän (WSOY) Tervetuloa seuraamaan Jussi Lehtosen kirjailijahaastattelua Sivullisen lavalla! Lehtosta haastattelee Irina Björkman. Kun tytär muuttaa pois kotoa, hänen isänsä, romaanin päähenkilö, alkaa muistella, miten kaikki oikein meni. Tyttären syntymään liittyvät monisyiset tapahtumaketjut tempaavat hänet muistikuvien sokkeloihin, joista hän ei ole koskaan kertonut tyttärelleen. Toisessa osassa päädytään Paraguayhin, jonne päähenkilö on matkustanut valmistamaan vankien tarinoista kohtauksia. Työskentely on haasteellista erilaisten odotusten, arvomaailmojen ja tunteiden ristipaineissa. Oma tila pitää rakentaa joka päivä uudestaan eikä etuoikeutettuna olemisen ongelma jätä rauhaan. Kolmiosaisen romaanin viimeisessä osassa ääneen pääsee nyt aikuistunut tytär. Hän on viettämässä isänsä ja tämän miesystävän kanssa isänpäivää mökillä, kun keskustelu rakkausasioista avaa uuden railon. Riipaisevan kauniisti ja ristiriitaisuuksia liikaa
Rosebud Sivullisen ohjelmaa viikolla 4929.11.2024 16:38:49 EET | Tiedote
Ti 3.12. klo 16 Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -ehdokkaat Ti 3.12. klo 17.30 Oliver Whitehead: Future Tense (Parvs) Oliver Whitehead (s. 1947) on monialainen taiteilija. Englannista Suomeen vuonna 1971 asettunut Whitehead työskentelee monipuolisesti maalauksen, piirustusten, grafiikan, valokuvan, kuvanveiston, liikkuvan kuvan ja lavarunouden parissa. Whiteheadin työskentelyä määrittää kriittinen aikalaiskatse, joka jättää kuitenkin katsojalle tilaa tehdä omia tulkintoja maailmasta ja sen tilasta. Oliver Whiteheadin tuotannosta voidaan löytää monia toistuvia teemoja. Tällaisia ovat muun muassa kulutuskulttuurin fetissiluonteen tarkastelu, kaupunkitilan havainnointi, päiväkirjamaiset huomiot jokapäiväisestä elämästä sekä rauhan teema, jota Whitehead on työstänyt muun muassa julkiseen tilaan piirtämillään liitupiirustuksilla. Kirja esittelee pitkän uran tehneen taiteilijan tuotantoa ja sen teemoja. Ke 4.12. klo 17 Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta? (Gaudeamus) Lukutait
Rosebud Sivullisen ohjelmaa viikolla 4822.11.2024 16:20:39 EET | Tiedote
Ma 25.11. klo 17 Jukka Kekkonen ja Jyrki Knuutila: Suuret oikeudenkäynnit ihmiskunnan historiassa (Art House) Oikeusmurhia, juonittelua ja vääristelyä! - Kymmenen maailmaa eri tavoin ravistelleen oikeudenkäynnin kulisseista löytyy monenlaista valtapeliä, suhmurointia ja suoranaisia oikeusmurhia. Osan vaikutukset ulottuvat meidän päiviimme asti. Jukka Kekkosen ja Jyrki Knuutilan uutusteos Suuret oikeudenkäynnit ihmiskunnan historiassa on huiman kiinnostavaa luettavaa ja näyttää, miten valta on usein jyrännyt oikeuden historian tunnetuimmissa oikeudenkäynneissä. Jukka Kekkonen on Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori emeritus. Jyrki Knuutila on Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori emeritus. Heitä haastattelee kustantaja Urpu Strellman. 26.11. klo 16.30–18.30 ”Eläköön Volter Kilpi!” -keskustelutilaisuus Alastalon salissa -teoksen tekijänä tunnetun kirjailija Volter Kilven syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Tilaisuudess
Kutsu toimittajille: Voima 25 vuotta!20.11.2024 13:25:47 EET | Tiedote
Juhlaseminaarissa Marina Litvinenko, tiukkaa Venäjä-keskustelua ja asiaa ympäristötuhosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme