Swecolle uusi vastuullisuuskonsultoinnin liiketoimintayksikkö
Swecolla vahvistetaan vastuullisuuskonsultoinnin osaamista ja palveluita luomalla uusi liiketoimintayksikkö, jonka tavoitteena on palvella asiakkaita entistä kokonaisvaltaisemmin kestävän liiketoiminnan suunnittelussa ja toimeenpanossa.
Sweco on perustanut Suomessa uuden Vastuullisuuskonsultoinnin liiketoimintayksikön, jonka tavoitteena on kasvattaa Swecosta Suomen suurin vastuullisuuskonsultoinnin toimija. Uuteen yksikköön siirtyy Gaia Consultingin nykyinen henkilöstö ja liiketoiminta sekä vastuullisuuskonsultointia tekeviä tiimejä ja asiantuntijoita Swecon muilta toimialoilta. Yhteensä uuteen liiketoimintayksikköön siirtyy noin 150 swecolaista loppuvuoden aikana.
Yksikön johtajaksi on nimitetty Iida Vakkuri. Vakkuri jatkaa myös nykyisessä roolissaan Sweco Finlandin vastuullisuusjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.
”Gaia liittyi osaksi Swecoa vuonna 2021 ja nyt otamme seuraavan ison askeleen vastuullisuuskonsultointimme kehittämisessä. Gaialaisilla on huipputason osaamista ja kolmen vuosikymmenen kokemus asiakkaidensa vihreän siirtymän ja vastuullisen kasvun edistämisessä. Muilla toimialoillamme on monipuolista osaamista ja palveluja erityisesti hanketason ympäristökonsultoinnista. Tuomalla osaajamme ja nykyiset palvelumme yhteen luomme vahvan pohjan, jolta lähteä kasvattamaan Swecosta Suomen johtavaa vastuullisuuskonsultoinnin toimijaa. Tavoitteena on, että vuonna 2027 yksikkömme olisi jo 300 vastuullisuusasiantuntijan työnantaja”, Iida Vakkuri sanoo.
Uusi Vastuullisuuskonsultoinnin liiketoimintayksikkö tarjoaa asiakkaille ratkaisut, palvelut ja työkalut strategisesta suunnittelusta käytännön toteutukseen ja vaikuttavuuden arviointiin niin koko liiketoiminnan kuin hankkeidenkin tasolla. Swecon vastuullisuuskonsulttien osaamisella ja kokemuksella Sweco laajentaa nykyistä palvelutarjontaa erityisesti vastuullisuusstrategioiden toteuttamiseen.
”Yrityksillä alkaa olla vihreän siirtymän strategiat kunnossa, ja nyt ne tarvitsevat yhä useammin asiantuntija-apua strategioidensa toteuttamiseen liiketoiminnassaan. Tämä on merkittävä kasvualue, johon uudessa liiketoimintayksikössämme panostetaan erityisesti. Lisäksi meillä on merkittävää kasvupotentiaalia vastuullisuuskonsultoinnin palveluiden kokonaisvaltaisessa tarjoamisessa Swecon nykyisille asiakkaille. Tavoitteemme on saada aikaiseksi kokonaisuus, jota asiakkaat eivät voi ohittaa ja joka tarjoaa merkityksellisiä töitä alan asiantuntijoille”, Vakkuri kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iida Vakkuri
Puh:050 531 3765iida.vakkuri@sweco.fiHeini JokinenPR- ja mediasuhteet, vastuullisuusviestintä
Puh:040 718 0063heini.jokinen@sweco.fiKuvat
Euroopan johtava rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija
Sweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli noin 2,5 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy
Sweco on uudenlaisen sieniproteiinitehtaan EPCM-kumppani23.9.2024 08:33:59 EEST | Tiedote
Ensi vuonna Kirkkonummelle rakentuva tehdas hyödyntää elintarviketeollisuuden sivuvirtoja sieniproteiinin valmistamiseen. Tehtaan tavoitteena on valmistaa sieniproteiinia 3 miljoonaa kiloa vuodessa, joka kattaisi 40 000 ihmisen vuotuisen proteiinitarpeen. Tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuonna 2026.
Swecolla vahva työnantajamaine alan osaajien keskuudessa26.8.2024 07:52:00 EEST | Tiedote
Sweco kartoitti jälleen työnantajamielikuvaansa alan ammattilaisten ja korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. T-Median Luottamus & Maine -tutkimuksen mukaan Sweco mielletään vakavaraiseksi ja kehittyväksi yritykseksi, joka huomioi henkilöstönsä ja vastuullisuuden toiminnassaan.
Sweco Finland Q2 2024: Hyvä tuloskehitys jatkui kaksijakoisessa markkinassa16.7.2024 15:06:17 EEST | Tiedote
Sweco julkaisi tänään osavuosikatsauksensa vuoden 2024 toiselta neljännekseltä. Sweco Finlandin liikevaihto pysyi samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna ja tulos kehittyi positiivisesti.
Helen valitsi Swecon EPCM-kumppaniksi Helsingin ensimmäisen vihreän vedyn tuotantolaitoksen toteutukseen4.7.2024 08:25:00 EEST | Tiedote
Energiayhtiö Helen on tehnyt investointipäätöksen vetylaitoksen toteuttamisesta Vuosaareen. Hanke on Helenin ensimmäinen vetyhanke ja samalla ensimmäinen Helsinkiin rakennettava vedyn tuotantolaitos. Sweco vastaa tuotantolaitoksen toteutusvaiheista kokonaisvaltaisesti EPCM-kumppanina.
Euroopan kaupungit puutteellisesti varautuneita helleaaltoihin, haavoittuvat ihmisryhmät vaarassa kesäaikaan26.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppaa uhkaa kuumuuteen liittyvien kuolemien yleistyminen helleaaltojen lisääntymisen myötä. Sweco selvitti 24 eurooppalaisen kaupungin ilmastonkestävyyttä ja varautumista koskevia toimintaprosesseja ja linjauksia, Helsinki mukaan lukien. Selvityksessä korostuu datan puute erityisesti helteiden vaikutuksista haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisryhmiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme