Simon Fujiwaran näyttelyyn ehtii vielä – Kansallisgallerian kokoelmiin hankittiin yleisön suosioon nousseesta näyttelystä 14-osainen teos
Yleisöä ihastuttaneen Simon Fujiwaran näyttelyn ehtii nähdä Kiasmassa vielä 13.10.2024 saakka. Näyttelystä hankittiin Kansallisgallerian kokoelmiin 14-osainen teos, jossa taiteilijan luoma sarjakuvakarhu Who avaa uudenlaisia tulkintoja suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen. Teos hankittiin Kiasma Tukisäätiön tuella.
Kansallisgallerian kokoelmiin hankittu A Finland for Who? on osa Simon Fujiwaran tuoreinta projektia, jossa taiteilija pohtii identiteettiä piirroskarhu Whon avulla. Wholla ei ole sukupuolta, seksuaalisuutta tai kansallisuutta, ja sen supervoima on kyky muuntautua miksi tahansa esineeksi, ihmiseksi tai vaikkapa taiteen tyylilajiksi. Suomi-teoksen osissa sarjakuvakarhu hyppää kaskenpoltosta muun muassa Tom of Finlandin maailmaan, ottaa hahmokseen yhden Verner Thomén kylpevistä pojista ja kokeilee suomalaisen designin muotoja.
Fujiwaran Pieni maailma -näyttely on noussut yleisön suosioon ja kerännyt runsaasti kehuja kävijöiltä. Näyttely on esillä Kiasmassa 13.10.2024 saakka.
Nykytaide Kansallisgallerian kokoelmissa
Kiasman tehtäviin kuuluu paitsi esittää nykytaidetta myös kerätä ja tutkia sitä. Kiasman hankkimat teokset ovat osa Kansallisgallerian kokoelmia ja siten tärkeä osa suomalaista kulttuuriperintöä. Kansallisgallerian kokoelmaan kuuluu tällä hetkellä noin 8800 nykytaiteen teosta lähes tuhannelta taiteilijalta. Kokoelmaan hankitaan vuosittain noin 60–100 uutta teosta.
Kiasma Tukisäätiö on itsenäinen säätiö, joka tukee Kiasmaa teos- ja rahalahjoituksin. Ennen tätä lahjoitusta Kiasma Tukisäätiö on lahjoittanut Kiasmalle kymmenen teosta Kansallisgallerian kokoelmaan liitettäväksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kiasman viestintä:
Piia Laita, viestintäpäällikkö, 0294 500 507, piia.laita@kiasma.fi
Kiira Koskela, tiedottaja, 050 47 86 861, kiira.koskela@kiasma.fi
Kuvat
Linkit
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. www.kansallisgalleria.fi
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Inbjudan till media: Pauline Curnier Jardins utställning presenteras till pressen 10.10.202419.9.2024 13:49:51 EEST | Pressinbjudan
Franska Pauline Curnier Jardins första separatutställning i Finland förvandlar Kiasmas utställningssal till en grotesk temapark. Filmverken den gömmer i sitt inre erbjuder glimtar av kvinnors och på olika sätt marginaliserade människors roll i underhållning och som objekt för maktutövning. Välkommen till presskonferensen på Museet för nutidskonst Kiasma (5. vån.) torsdagen den 10.10. Vänligen anmäl ditt deltagande: kiira.koskela@kiasma.fi
Kutsu medialle: Pauline Curnier Jardinin teoksissa naiset ottavat vallan käsiinsä – näyttelyn tiedotustilaisuus 10.10.2024 Kiasmassa19.9.2024 13:49:51 EEST | Kutsu
Ranskalaisen Pauline Curnier Jardinin ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa muuntaa Kiasman näyttelytilan groteskiksi teemapuistoksi. Sen uumenista löytyvät elokuvateokset tarjoavat välähdyksiä naisten ja eri tavoin marginalisoitujen ihmisten osaan viihteessä ja vallankäytön kohteena. Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen torstaina 10.10. Kiasmaan (5. krs). Ilmoittauduthan: kiira.koskela@kiasma.fi
Invitation for media: Press conference for Pauline Curnier Jardin's exhibition on Thursday, 10 October19.9.2024 13:49:51 EEST | Press invitation
French artist Pauline Curnier Jardin’s first solo exhibition in Finland transforms Kiasma’s exhibition space into a grotesque theme park. The film works that await us in its depths offer glimpses into the fate of women and others marginalised in various ways in “entertainment” and as objects of power. Welcome to the press conference at the Museum of Contemporary Art Kiasma (5th floor) on Thursday 10 October 2024. Please register: kiira.koskela@kiasma.fi
Kiasma vastaanottaa merkittävän lahjoituksen: Yli 50 nuorten taiteilijoiden teosta osaksi Kansallisgallerian kokoelmaa19.6.2024 12:02:00 EEST | Tiedote
Kansan Sivistysrahaston Päivi ja Paavo Lipposen rahasto on kartuttanut taidekokoelmaansa vuosittain Kuvataideakatemian lopputyönäyttelystä ostetuilla teoksilla. Kokoelmaan kuuluu yli 50 teosta, jotka rahasto lahjoittaa nyt Kiasmaan osaksi Kansallisgallerian kokoelmaa.
Kiasman uusi museonjohtaja Kiira Miesmaa: Kestävä kehitys ja ilmaisunvapaus tulevaisuuden taidemuseoiden suurimmat haasteet11.6.2024 10:10:45 EEST | Tiedote
Yksi suurimmista haasteista tulevaisuuden taidemuseoille on kestävä kehitys ja ilmastonmuutos, näkee Kiasman uusi museonjohtaja Kiira Miesmaa. Toinen aikamme haaste on hänen mielestään niin taiteilijoiden kuin taidemuseoiden ilmaisunvapaus. Miesmaa aloitti tehtävänsä Nykytaiteen museo Kiasman museonjohtajana kesäkuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme