Ennuste: Helsinki on vahvalla polulla hiilineutraalius 2030 -tavoitteen saavuttamisessa
Tuoreen ennusteen mukaan Helsinki onnistuu nykytoimilla vähentämään leijonanosan suorista hiilidioksidipäästöistään vuoteen 2030 mennessä. Päästöjen vähentämiseksi tullaan tulevinakin vuosina tarvitsemaan vaikuttavia toimia, erityisesti liikenteen päästöjen vähentämiseksi.
Helsingin suorat hiilidioksidipäästöt ovat alemmalla tasolla kuin kertaakaan vertailuvuoden 1990 jälkeen. Päästöt ovat vähentyneet vuoden 1990 jälkeen 45 prosenttia. Vuoteen 2030 mennessä Helsinki tavoittelee hiilineutraaliutta.
Tuoreen ennusteen mukaan Helsinki saavuttaa nykyisillä toimenpiteillään 81–83 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä.
Yli 80 prosentin päästövähennysten saavuttaminen on tärkeä merkkipaalu, koska Hiilineutraali Helsinki -ohjelmassa on linjattu, että kaupunki voi kompensoida loput, kuitenkin enintään 20 prosenttia, päästöistä.
”Helsingin ilmastotyö on vahvalla uralla, ja ennuste 80 prosentin virstanpylvään ohittamisesta on iloinen uutinen. Olemme vahvasti oikealla polulla kohti hiilineutraaliustavoitteemme saavuttamista tilanteessa, jossa kaupungit ympäri maailman ponnistelevat samojen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä tuo toivoa siitä, että kaupungeissa hiilineutraalius on saavutettavissa, jos vaikuttavia ilmastotekoja jatketaan aktiivisesti ympäri maailman”, Helsingin kaupungin pormestari Juhana Vartiainen sanoo.
Hiilineutraaliuden saavuttaminen edellyttää Helsingiltä vielä panostuksia päästövähennyksiin, päästökompensointeihin tai näiden yhdistelmään.
Päästökompensoinnit tarkoittaisivat, että kaupunki panostaisi esimerkiksi teknologisten hiilinielujen lisäämiseen tai päästöjen vähentämiseen jossain muualla kuin Helsingissä. Tähän liittyvien keinojen selvittäminen on parhaillaan käynnissä. Jatkossa tullaan myös tekemään kaupungin omien päästövähennystoimien ja kompensoinnin välistä vertailua.
Helsingin viimeaikaisesta päästökehityksestä on kerrottu tarkemmin vuoden 2023 ympäristöraportissa, jota Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan keskiviikkona 28.8.2024.
Hiilineutraali Helsinki lyhyesti
- Helsingin kolme suurinta suorien CO2-päästöjen lähdettä ovat lämmitys, sähkö ja liikenne. Ennusteen mukaan liikenne nousee Helsingin suurimmaksi päästölähteeksi vuonna 2025.
- Helsinki tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteesta vähintään 80 % tulee saavuttaa päästövähennyksinä Helsingin alueella. Loput 20 % päästöistä on mahdollista hyvittää päästökompensointien avulla.
- Helsingin kaupunkistrategiassa on asetettu hiilinolla- eli nettonollatavoite vuodelle 2040. Tavoitteen saavuttamiseksi tehdään skenaariovalmistelua, joka kartoittaa polut tavoitteeseen.
- Helsinki panostaa myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen kehittämällä muun muassa hulevesien hallintaa ja kestävää kaupunkirakennetta.
Tämä tiedote uutisoidaan hel.fi -sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heini Rask, pormestarin erityisavustaja
Puh. 040 700 1715
S-posti: heini.rask@hel.fi
Hanna Wesslin, ilmastojohtaja
Puh. 040 765 7772
S-posti: hanna.wesslin@hel.fi
Kuvat
Linkit
- Tutustu Hiilineutraali Helsinki -päästövähennysohjelmaan
- Kaupunginvaltuuston esityslista 28.8.2024: Helsingin kaupungin ympäristöraportti 2023
- Uutinen 13.6.2024: Helsingin CO2-päästöt vähenivät – liikenteen päästöjen osuus kasvussa
- Uutinen 13.12.2023: Helsinki selvittää keinoja liikennepäästöjen vähentämiseksi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Vantaan Energian ja HSY:n ajankohtaisia asioita30.9.2024 18:27:15 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 30. syyskuuta Vantaan Energian ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) ajankohtaiskatsaukset. Konsernijaosto merkitsi katsaukset tiedoksi.
Helsingin kaupunginhallitukselta lausunnot ASP-lainsäädännön lakihankkeeseen sekä kulttuuripoliittiseen selontekoon30.9.2024 17:40:30 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 30.9. ja päätti antaa lausunnon ASP-lainsäädännön lakihankkeesta. Kaupunginhallitus päätti lisäksi esittää valtuustolle Kruunuhaan Pohjoisrannan kaavaratkaisun hyväksymistä.
Turvallisuustutkimuksen kysely lähetetään helsinkiläisiin koteihin27.9.2024 11:22:07 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki lähettää turvallisuustutkimuksen kyselyn 12 000 kotitalouteen lokakuun aikana. Kyselyllä selvitetään helsinkiläisten turvallisuudentunnetta ja kehitetään kaupungin turvallisuuteen liittyvää toimintaa. Kysely on tehty vuodesta 2003 alkaen.
Byggprojektet i Mellunpuisto i Mellungsbacka har inletts – Pallasvägen och Ounasvaaravägen får 17 moderna bostadshus26.9.2024 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Byggprojektet i Mellunpuisto i Mellungsbacka har inletts. Sju gamla hus revs och 17 moderna bostadshöghus kommer att byggas på samma tomter och bilda ett nytt kvarter i Mellunpuisto.
Mellunmäen Mellunpuiston rakennushanke on käynnistynyt – Pallaksentielle ja Ounasvaarantielle nousee 17 modernia asuintaloa26.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Mellunpuiston rakennushanke Mellunmäessä on käynnistynyt. Hankkeessa purettiin seitsemän vanhaa taloa ja niiden paikallerakennetaan 17 modernia asuinkerrostaloa, jotka muodostavat Mellunpuistoon uuden korttelin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme