Varhan päihde- ja riippuvuushoidon palveluihin muutoksia 1.9.2024 alkaen – ostopalveluista omaan palvelutuotantoon
Syyskuusta 2024 alkaen Turussa, Kaarinassa, Raisiossa ja Pöytyällä päihde- ja riippuvuushoidon palveluja tarvitsevan tulee ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseensa hoidon tarpeen arviointiin. Aiemmin asiakas on voinut olla yhteydessä ulkoisiin palvelujen tuottajiin omatoimisesti. Turussa käynnistyy syyskuun alussa myös Varhan oma avovieroitushoito. Opioidikorvaushoitoa tarvitseville puolestaan avautuu Turussa erillinen puhelinnumero hoidon tarpeen arviointiin.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue on korvaamassa ulkoisilta palveluntuottajilta ostamiaan päihde- ja riippuvuushoidon avopalveluja omalla palvelutuotannolla. Päihde- ja riippuvuushoidon palveluja tarvitseva asiakas on tähän asti voinut olla suoraan yhteydessä ostopalveluna avokuntoutusta tai polikliinista päihdehoitoa tarjoaviin tuottajiin, jos on kokenut tarvitsevansa palveluja.
Syyskuusta 2024 alkaen ostopalvelusopimukset muuttuvat ja Turussa, Kaarinassa, Raisiossa ja Pöytyällä asuvat, päihde- tai riippuvuushoitoa tarvitsevat, ottavat muiden sote-palvelujen asiakkaiden tapaan yhteyttä oman terveyskeskuksensa hoidon tarpeen arviointiin.
– Asiakkaalle tehdään hoidon tarpeen arviointi ja jos päihdehoidon tarve on perusteltu, hänelle laaditaan mielenterveys- ja päihdeyksikössä hoitosuunnitelma. Sen perusteella asiakas saa päihde- ja riippuvuushoitoa joko Varhan omana avopalveluna tai hänet ohjataan edelleen ostopalveluihin, Varhan päihde- ja mielenterveyspalvelujen johtaja Tommi Väyrynen avaa.
Asiakas voidaan ohjata myös kolmannen sektorin palveluihin tai itse-/omahoidon menetelmien pariin, jos asiakkaan katsotaan hyötyvän niistä.
– Avopalveluita oikein kohdentamalla ja vaikuttavia palveluita tarjoamalla voimme vähentää myös raskaampien palvelujen, kuten päihdelaitoskuntoutuksen tai laitosvieroituksen tarvetta, Väyrynen jatkaa.
Muissa Varhan alueen kunnissa päihde- ja riippuvuushoidon palvelut jatkuvat aiempaan tapaan vuoden 2024 loppuun saakka. Myös selviämisasemien tarjoama palvelu ja laitosvieroitushoito jatkuvat vuoden loppuun ennallaan. Lisäksi päihdepalveluiden asumispalvelut jatkavat toimintaansa koko Varhan alueella entiseen tapaan.
Turussa avovieroitushoitoa 1.9. alkaen
Turussa käynnistyy 1.9.2024 Varhan omana palveluna avovieroitushoito, joka on tarkoitettu Turun, Kaarinan, Raision ja Pöytyän alueilla päihdehoitoa tarvitseville. Lääkärin suunnittelemaan alkoholin avovieroitushoitoon voidaan ohjata esimerkiksi Tyks Akuutista, terveysasemilta sekä mielenterveys- ja päihdeyksiköstä. Avovieroitushoitoon liittyvä lääkkeen valvottu jako järjestetään Turussa asiakkaan lääkehoitosuunnitelman mukaisesti.
Suora numero korvaushoidon arvioon
Turun terveysasemien asiakkaat voivat ottaa suoraan yhteyttä korvaushoidon tarpeen arvioon. Jos opioidiriippuvuuteen tarvitaan apua, voi olla yhteydessä Turun riippuvuustiimin hoitajaan. Puhelinnumero on tarkoitettu myös sote-alan ammattilaisille, joiden potilaat voisivat hyötyä korvaushoidosta.
Hoitaja vastaa numerossa p. 044 901 5446, arkisin ma-pe klo 8–15.30.
Varhan palvelustrategian mukaan Varha järjestää perustason mielenterveys- ja päihdepalveluja ensisijaisesti omana toimintana ja täydentää tarvittaessa omia palvelujaan yksityisellä palvelutuotannolla. Varhaan siirtyneet kunnat ovat järjestäneet päihdepalveluitaan pääosin ostopalveluina. Päihde- ja riippuvuushoidon avopalvelut pyritään tuottamaan Varhan omassa palveluntuotannossa sitä mukaa, kun kuntien solmimat ostopalvelusopimukset esimerkiksi A-klinikan, Luonan, Ote-klinikan päättyvät ja Varha pystyy tuottamaan palvelut itse.
Kaarinan, Raision, Turun ja Pöytyän terveyskeskusten hoidon tarpeen arvio:
- Kaarinan pääterveysasema, Kaarina | Varha
- Terveysasema, Raisio | Varha
- Terveysasema, Rusko | Varha
- Riihikosken terveysasema, Pöytyä | Varha
- Turku p. 02 266 1130, maanantai–torstai 8.00–16.00, perjantai 8.00–15.00. Pansion terveysasema p. 02 266 1031 ma-pe klo 8.00–15.00.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tommi VäyrynenPäihde- ja mielenterveyspalveluiden johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 599 3111tommi.vayrynen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Äldrerådet i Varha besöker kommunerna – kom och träffa rådets medlemmar4.10.2024 14:57:38 EEST | Pressmeddelande
Äldrerådet i Egentliga Finlands välfärdsområde besöker kommunerna i Egentliga Finland. Kom och träffa oss som är medlemmar i äldrerådet och vårdpersonal som arbetar inom vårt välfärdsområde. Härnäst besöker vi Virmo, Pyhäranta och äldremässan i Nådendal.
Varhan vanhusneuvosto kiertää kunnissa - tule tapaamaan4.10.2024 14:57:38 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vanhusneuvosto kiertää Varsinais-Suomen alueen kunnissa. Tule tapaamaan meitä vanhusneuvoston jäseniä ja hyvinvointialueemme ammattilaisia. Seuraavat kohteemme ovat Mynämäki, Pyhäranta sekä Naantalin ikäihmisten messut.
Terveystalo kommer att producera årets bröstcancerscreening i Nystadsregionen4.10.2024 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Terveystalo utför bröstcancerscreeningarna år 2024 för dem som bor i kommunerna i Nystadsregionen, dvs. Nystad, Pyhäranta, Gustavs, Tövsala, Vemo och Letala. Kallelserna till screeningarna skickas enligt serviceproducenten under december 2024. Mammografiundersökningarna ordnas i Nystad i januari 2025.
Vakka-Suomen rintasyöpäseulontojen palveluntuottaja vuonna 2024 tulee olemaan Terveystalo4.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Vakka-Suomen alueen eli Uudenkaupungin, Pyhärannan, Kustavin, Taivassalon, Vehmaan ja Laitilan kunnissa asuvien vuoden 2024 rintasyöpäseulonnat hoitaa Terveystalo. Kutsut seulontoihin lähetetään palveluntuottajan mukaan joulukuun 2024 aikana. Mammografiatutkimukset järjestetään Uudessakaupungissa tammikuussa 2025.
Har din familj plats för ett barn som behöver stöd?3.10.2024 14:28:47 EEST | Pressmeddelande
Varje barn har rätt till en familj. Varhas familjevårdsenhet möter besökare på bokmässan i Åbo som är intresserade av foster- och stödfamiljeverksamhet under det kommande veckoslutet (4–6.10) i Åbo Mässcentrum.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme