Sale Karjalohjan uudistus on käynnistynyt
Uudistuksessa myymälä saa modernimman Sale - värimaailman ja tuotevalikoimaa muutetaan useassa tuoteryhmässä vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveisiin.
– Sale Karjalohjan uudistuksessa palveluvalikoimiin tulee muun muassa takeaway-kahvipiste sekä jatkossa myymälästä voi ostaa myös herkullisia paistopisteen tuotteita. Muun muassa juomavalikoima kasvaa huomattavasti, ja muissakin tuoteryhmissä saamme lisättyä tuotevalikoimaamme asiakkaiden toiveet huomioiden, kertoo Salen myymäläpäällikkö Anne-Mari Kujala.
Samassa yhteydessä kiinteistötekniikkaa uusitaan niin, että töiden valmistuttua Sale Karjalohja tulee olemaan ylläpidon osalta päästötön. Vanhat kylmälaitteet vaihdetaan uusiin, ovellisiin hiilidioksidikylmälaitoksiin ja kiinteistön lämmityksessä hyödynnetään päästötöntä hukkalämmön talteenottoa. Valaistusta ja ilmanvaihtoa päivitetään energiatehokkaiksi.
– Kiinteistötekniset uudistukset tukevat osaltaan S-ryhmän Net Zero -hanketta, mikä tarkoittaa ilmastopäästöjen vähentämistä nettonollaan sekä oman toiminnan että arvoketjun osalta vuoteen 2050 mennessä, kertoo SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola.
– Tätä uudistusta on toivottu niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin toimesta ja odotamme innolla, että saamme tarjota asiakkaillemme pian entistä paremman Salen, sanoo Sale ryhmäpäällikkö Joni Toivonen tyytyväisenä.
Talotekniikan uudistusten vuoksi myymälä sulkeutuu 20.9. ja uudistetun Salen avajaisia päästään viettämään viimeistään viikolla 43. Taustatilojen uudistukset jatkuvat marraskuun loppuun asti, mutta ne eivät vaikuta myymälän aukioloon.
Lisätietoja: SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola p. 050 466 8252, Sale ryhmäpäällikkö Joni Toivonen p. 044 770 5452
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO sähköistää liikkumisen – ABC Piihovin ABC-latauskenttä laajenee helmikuussa 202518.12.2024 12:54:50 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on panostanut vahvasti vihreään liikkumiseen kasvattamalla ABC-latausasemien verkostoaan määrätietoisesti. Latausmahdollisuuksia on tarjolla varsin kattavasti koko Osuuskaupan toimialueella ja palvelutarjonta kasvaa entisestään, kun ABC Piihovin ABC-latauskenttä laajenee helmikuussa 2025.
Elämäsi kesätyö odottaa SSO:ssa – kesätyöhaku alkaa 1.1.20253.12.2024 11:14:19 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n kesätyöhaku järjestetään tälläkin kertaa kaksiosaisena ja haku alkaa heti vuoden vaihteessa. Ensimmäisessä haussa etsitään täysi-ikäisiä kesätyöntekijöitä ja hakuaika on 1.1.–26.1.2025. Jälkimmäinen haku 10.2.–28.2.2025 on tarkoitettu 15–17-vuotiaille S-kesiksille. SSO tarjoaa kesätöitä noin 400 nuorelle erilaisten asiakaspalvelutehtävien parissa päivittäis- ja käyttötavarakaupoissa, liikennemyymälöissä, matkailu- ja ravintola-alalla sekä autokaupoissa.
Kauppakeskus Lohi uudistuu asiakkaiden toiveita kuunnellen – Cubus avaa myymälänsä keväällä 202527.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Kauppakeskus Lohen palvelutarjonta laajenee myös ensi keväänä, kun äskettäin avatun Normal-myymälän viereiseen liiketilaan saadaan uusi vuokralainen. Cubus avaa liikkeensä Lohessa keväällä 2025.
SSO ja Venner jakavat hyväntekeväisyyskampanjassa jouluksi ruokaa tukea tarvitseville perheille. Tavoitteena on lahjoittaa raaka-aineet noin 4000 terveelliseen ateria-annokseen.25.11.2024 11:00:44 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n ja ruokakasvatusyritys Vennerin jo viidettä kertaa toteutettavassa hyväntekeväisyyskampanjassa jaetaan terveellisiä raaka-aineita sisältäviä Venner-ruokalaatikoita tukea tarvitseville perheille. Yhteistyön aikana ruokalaatikoita on jaettu jopa noin 22 000 annoksen verran tämänvuotisen kampanjan tavoitteiden toteutuessa, eli yhteensä noin 50 000 eurolla.
SSO liikennemyymälä Salon Perniöntiellä jatkaa automaattiasemana7.11.2024 16:50:13 EET | Tiedote
SSO keskittyy jatkossa SSO liikennemyymälä Salon osalta polttonesteiden jakeluun ja sisäkauppa sulkeutuu viimeistään vuoden loppuun mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme