Etelä-Pohjanmaalle 4 uutta muovinkeräystä, 19 vähän käytettyä ekopistettä lopetetaan.
Rinki lisää Etelä-Pohjanmaalle 4 uutta muovinkeräyspistettä. Samalla lopetetaan 19 ekopistettä, joilla jätekertymät ovat jääneet pieniksi.

Etelä-Pohjanmaan alueella lopetetaan syksyn aikana 19 pakkausjätteiden lajitteluun tarkoitettua Rinki-ekopistettä. Lista poistuvista ekopisteistä löytyy tiedotteen lopusta.
Ekopisteet suljetaan pienten kertymämäärien vuoksi. Rinki keskittää kaikkialla Suomessa ekopisteitään entistä enemmän sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat, esimerkiksi päivittäistavarakauppojen yhteyteen. Lajittelusta tulee helpompaa, kun pakkausjätteet voi viedä kierrätettäväksi kauppareissun yhteydessä.
”Vähän käytettyjen pisteiden ylläpitäminen ei ole kannattavaa taloudellisesti eikä ympäristön kannalta”, Etelä-Pohjanmaan Rinki-ekopisteistä vastaava aluepäällikkö Harri Patana toteaa.
Muovipakkauskeräys kaikkiin Rinki-ekopisteisiin
Muovin lajittelu helpottuu pian Etelä-Pohjanmaalla, kun Rinki lisää alueelle syksyn aikana 4 uutta keräysastiaa muovipakkauksille. Lista ekopisteistä, joille tuodaan muovipakkausten keräysastia löytyy tiedotteen lopusta.
Ringin tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikilta Suomen Rinki-ekopisteiltä löytyy muovipakkausjätteen keräysastia. Tällä hetkellä muovipakkausten lajittelumahdollisuus on noin 1 000:lla Ringin 1 600 ekopisteestä.
”Yleisin saamamme palaute on toive muovinkeräyksen saamisesta lähiekopistelle. On aina ilo, kun voimme vastata toiveeseen", kommentoi Patana.
Rinki-ekopisteverkosto palvelee kotitalouksien lajittelijoita
Kotitalouksille tarkoitetuille Rinki-ekopisteille voi tuoda maksutta kodin pakkausjätettä: kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkauksia. Lisäksi Ringin kumppanit keräävät useilla ekopisteillä paperia ja vaatteita.
Rinki-ekopisteitä on ympäri Manner-Suomea Hangosta Utsjoelle. Kaikki Rinki-ekopisteet löytyvät osoitteessa rinkiin.fi/ekopisteet. Ringin verkkosivuilta löytyvät myös pakkausmateriaalien lajitteluohjeet.
Kierrätys säästää energiaa ja luonnonvaroja, sillä sen ansiosta vähenee tarve käyttää uutta materiaalia tuotteiden valmistamiseen. Kierrätetyistä muovipakkauksista voidaan tehdä esimerkiksi muovipusseja, kartonkipakkauksista monenlaisia hylsyjä, lasipakkauksista lasipulloja ja metallista polkupyörän runkoja. Jokainen kierrätetty pakkaus on tärkeä.
Anna palautetta
Asukkaiden palaute Rinki-ekopisteiden toiminnasta on tärkeää. Rinki seuraa pisteiden täyttymistä ja siisteyttä päivittäin valvonnan ja punnitusten avulla. Jos ekopisteen keräyssäiliö on täynnä, siitä kannattaa ilmoittaa heti. Jätteitä ei tule jättää maahan.
Palautetta voi antaa Ringin maksuttomaan asiakaspalveluun numeroon 0800 133 888 (ark. 7–21 ja la 9–18) ja sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@rinkiin.fi. Palautetta voi antaa myös osoitteessa rinkiin.fi/asiakaspalvelu.
Rinki-ekopisteet, jotka lopetetaan:
KUNTA |
EKOPISTE |
ALAVUS |
TALONPOJANTIE / KARHIKUJA |
ALAVUS |
HEINONTIE 1 |
KOSKENKORVA |
HAVUSELANTIE 4 |
ILMAJOKI |
JÄPINTIE 2 |
JALASJÄRVI |
JALASTIE 12 |
JALASJÄRVI |
KESKUSTIE 33 |
MÄYRY |
LÄNSIRANNANTIE 461 |
KURIKKA |
PAULAHARJUNTIE |
KURIKKA |
HIEKKATIE / JYRÄNTIE |
SEINÄJOKI |
RISKULANKAARI |
SEINÄJOKI |
PELTOKUKANVIITA |
SEINÄJOKI |
LAATOKANKATU 2 |
SEINÄJOKI |
SUUNNISTAJANREITTI 2 |
YLISTARO |
RUUSKALANTIE 54 |
PERÄSEINÄJOKI |
KALAJÄRVENTIE 96 |
ÄHTÄRI |
PUISTOTIE 14 |
INHA |
MOKSUNTIE |
RANTATÖYSÄ |
PUUSEPÄNTIE / RANTATÖYSÄNTIE |
KAUHAJOKI | PUISTOTIE 61 / OSTAJANTIE 2 |
Rinki-ekopisteet, joille lisätään muovipakkausten keräysastia:
KUNTA |
EKOPISTE |
SEINÄJOKI |
KYRKÖSJÄRVENTIE |
SEINÄJOKI | BULLERINTIE 2 |
KAUHAJOKI AS | ARONKUJA 17 |
KURIKKA | SAUMANTIE 26 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri PatanaAluepäällikköSuomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
harri.patana@rinkiin.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Tuottajayhteisöille ja yrityksille tuotamme tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja pakkausten tuottajavastuun toteutukseen. Yli 4 800 pakkausten tuottajavastuullista yritystä hoitaa velvoitteensa kuulumalla tuottajayhteisöön. Kuluttajille tarjoamme valtakunnallisen Rinki-ekopisteverkoston, jonne kuluttajat voivat tuoda maksutta käytetyt pakkauksensa kierrätettäviksi. Rinki-ekopisteissä ympäri Suomen kerätään kartonki- ja lasipakkauksia sekä metallia ja noin 1000 ekopisteessä kerätään lisäksi muovipakkauksia. www.rinkiin.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
Muovia sisältävien kalastusvälineiden keräysverkosto laajenee pilottivaiheesta valtakunnalliseen keräykseen1.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Harrastekalastajat voivat nyt laittaa käytöstä poistetut muovia sisältävät kalaverkot, merrat ja katiskat kiertoon. Uuden valtakunnallisen keräysverkoston tavoitteena on mahdollistaa kalastusvälineiden vastuullinen keräys sekä ehkäistä roskaantumista ja muovin päätymistä vesistöön.
Rinki-ekopiste suljetaan Helsingin Konalassa27.3.2025 08:25:00 EET | Tiedote
Kauppakeskus Ristikon Rinki-ekopiste suljetaan remontin vuoksi 30.3.2025 alkaen.
Rinki ekopiste säilyy paikallaan Helsingin Konalassa6.3.2025 11:08:00 EET | Tiedote
Korjaus aamulla 6.3. tulleeseen tiedotteeseen, jossa kerrottiin, että Kauppakeskus Ristikon Rinki-ekopiste suljetaan. Ekopiste säilyy paikallaan.
Rinki-ekopiste suljetaan Helsingin Konalassa6.3.2025 08:05:37 EET | Tiedote
Kauppakeskus Ristikon Rinki-ekopiste suljetaan remontin vuoksi 10.3.2025 alkaen.
Helpotusta arkeen: muovi- ja kartonkipakkausten lajitteluohjeet on päivitetty25.2.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Suomalaiset kokevat olevansa hyviä lajittelijoita ja mieltävät, että jätteiden lajittelu on helppo ja konkreettinen keino edistää ympäristön hyvinvointia. Monia askarruttaa kuitenkin, kuinka muovipakkaukset ja kertakäyttöiset noutoruoka-astiat lajitellaan oikein. Nyt valtakunnallisia lajitteluohjeita on päivitetty selkeyttämään arjen jätehuoltoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme