FliigaFliiga

LIIGAJOUKKUEELTA POIKKEUKSELLINEN KAMPANJA - NÄKYVIN MAINOSPAIKKA JA KOTIOTTELUT HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN - EMBARGO 2.9. KLO 06.00

Jaa

EMBARGO 2.9. KLO 06.00. ÅIF:n (Ådalens IF, Sipoo) naisten salibandyn F-liigajoukkue aloittaa hyvin poikkeuksellisen yhteistyön yhdessä Hope Ry:n kanssa vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastustoiminnan mahdollistamiseksi. Osana yhteistyötä joukkue luovuttaa ensimmäisenä Suomessa veloituksetta hyväntekeväisyyteen eli Hopen käyttöön peliasunsa etuosan mainospaikan sekä kaikki kotiottelunsa.

 Noin joka kahdeksas lapsi ja nuori elää vähävaraisessa perheessä, jossa ei ole mahdollisuutta harrastaa tai hankkia sopivia harrastusvarusteita.

Apu tehdään yhdessä – Hjälp görs tillsammans -toiminnan tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon harrastusvälineitä. Hope vastaa harrastusvälineiden toimittamisesta niitä eniten tarvitseville ja näin mahdollistaa harrastamisen myös niille, kenelle se ei ole taloudellisesti mahdollista. Toimintaan on kutsuttu mukaan myös edustava joukko yrityksiä, jotka kokevat asian tärkeäksi ja haluavat viedä viestiä eteenpäin.

Lapsiperheköyhyys on kasvussa Suomessa

Lapsiperheen niukat tulot kaventavat lapsen mahdollisuuksia jättäen lapsen helposti ulkopuoliseksi kaveripiirin harrastustottumuksista. THL:n mukaan perheen köyhyys voi aiheuttaa lapselle ulkopuolisuuden lisäksi myös häpeää ja osattomuuden tunnetta. Se altistaa eriarvoisuudelle ja syrjäytymiselle. Lapsille ja nuorille kuuluu mahdollisuus iloon ja unelmointiin. Haasteena on, kuinka ylläpitää lapsen harrastusmahdollisuutta vähävaraisessa perheessä.

Monta tapaa auttaa

Kaikille löytyy varmasti sopiva tapa auttaa. Jokaisessa ÅIF:n 11 kotiottelussa on mahdollisuus lahjoittaa harrastusvälineitä ja rahaa. Otteluihin voi tavallisen lipun sijaan hankkia myös erillisen 12 € maksavan Hope-lipun, josta kolme euroa menee Hopelle. Osa otteluista on teemoitettu kumppaneiden sisällöillä ja ne tarjoavat lisää tapoja tehdä hyvää.

Apu tehdään yhdessä jalkautuu myös kahteen vierasotteluun eli Lempäälän Ideaparkiin (Classic) ja Turkuun (FBC Loisto).

– ÅIF:n perusajatus perustamisestaan vuodesta 1951 lähtien ollut mahdollistaa liikunta ja harrastaminen mahdollisimman monelle. Salibandy on ollut merkittävä osa seuran toimintaa jos 30 vuoden ajan, ja halusimme oman pelaamisemme lisäksi tehdä jotain merkityksellisempää. Näistä lähtökohdista Hope-yhteistyö oli hyvin luonteva ja olemme hyvin innoissamme tästä mahdollisuudesta. Toivottavasta mahdollisimman moni lähtee mukaan, ÅIF:n puheenjohtaja Michaela Lindqvist kertoo.  

Apu tehdään yhdessä – Hjälp görs tillsammans toiminta käynnistyy syyskuussa

– Lapset kasvavat nopeasti ulos urheiluvälineistä ja -vaatteista, jotka ovat kunnoltaan vielä täysin käyttökelpoisia. Toisinaan laji saattaa vaihtua nopeastikin, jolloin varusteet jäävät ylimääräisiksi. Ehjiä ja vähän käytettyjä urheiluvälineitä ei kannata heittää pois, vaan lahjoittaa eteenpäin, jolloin niistä on iloa toisille.

Hope-yhdistys täyttää lasten ja nuorten tarpeita ja vie harrastusvälineet perille. Kampanjan tavoitteena on, että jokainen apuamme tarvitseva lapsi ja nuori saisi hänelle sopivan urheiluvälineen tai -vaatteen perheen taloudellisesta tilanteesta huolimatta, kiteyttää Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Tule mukaan tekemään hyvää! Toiminta alkaa lauantaina 14.9.2024, jolloin ÅIF kohtaa Welhot Kuopiosta. Otteluun pääsee sisään tuomalla hyväkuntoisen harrastusvälineen. Kampanja kestää 15.3.2024 saakka.

 

Julkaisuvapaa 2.9.2024 klo 6:00

 

Liitteenä olevat kuvat:

Kuva 1: ÅIF:n naisten F-liigajoukkueen peliasussa on kaudella 24-25  Hopen logo keskeisellä paikalla. Kuvassa Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila ja ÅIF:n kapteeni Sandra Ojanen. 

Kuva 2: ÅIF:n naisten F-liigajoukkueen peliasussa on kaudella 24-25  Hopen logo keskeisellä paikalla. Kuvassa (vas.) ÅIF:n kapteeni Sandra Ojanen, Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila ja joukkueen maalivahdeista Helmi Rauhala. 

Kuva 3: ÅIF:n naisten F-liigajoukkueen peliasussa on kaudella 24-25  Hopen logo keskeisellä paikalla. Kuvassa Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila ja ÅIF:n kapteeneista Sandra Ojanen ja Annika Hautojärvi.

Kuva 4: ÅIF:n naisten F-liigajoukkueen peliasussa on kaudella 24-25  Hopen logo keskeisellä paikalla. Kuvassa ÅIF:n Josefiina Kettunen ja Essi Linnavuori.

Kuva 5: ÅIF:n naisten F-liigajoukkueen peliasussa on kaudella 24-25  Hopen logo keskeisellä paikalla. Kuvassa ÅIF:n Sini-Tuulia Liljavirta ja Aada Heikkinen.

Lisätietoja:

Marko Ojanen, hallituksen jäsen ÅIF                    

marko.ojanen@sipoonareena.fi                             

p. 050 594 1951                                                                                                         

Ari Rauhala, naisten joukkueen johtoryhmän jäsen 

ararauhala@gmail.com 

p. 040 556 1600

ÅIF

ÅIF (Ådalens If Ry) on Carl-Gustaf Ingmanin vuonna 1951 perustama urheiluseura, jonka ensisijainen tarkoitus on alusta alkaen ollut ihmisten liikuttaminen. Seuran päälajit olivat jalkapallo, hiihto ja yleisurheilu. Seuran salibandytoiminta alkoi 30 vuotta sitten. Tänään seura on keskittynyt saliabandyyn ennen kaikkea lasten ja nuorten liikuttamiseen sekä lajin kehittämiseen. Seurassa on nykyään yli 400 pelaajaa. Seuran naiset pelaavat F-liigaa ja miehet Inssi-Divaria.  

www.adalensif.com

Hyväntekeväisyysjärjestö Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry.

Hope on vuonna 2009 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tavoitteena on antaa kaikille lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet arkeen. Hope on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö ja se toimii 20 paikallistoimijan välityksellä eri puolilla Suomea.

www.hopeyhdistys.fi

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye