Tiedote: WSOY julkaisee Paavo Lipposen muistelmien kolmannen osan maaliskuussa 2025
Entisen pääministerin ja eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen muistelmien pitkään odotettu kolmas osa Valtionhoitaja – Muistelmat 1995–2024 ilmestyy 19.3.2025. Tuolloin tulee kuluneeksi 30 vuotta eduskuntavaaleista, jotka nostivat Lipposen pääministeriksi.
Muistelmateos kattaa Lipposen pääministerivuodet 1995–2003 ja niiden jälkeisen eduskunnan puhemieskauden. Mukana ovat päivänpolitiikan jälkeiset pyrkimiset EU:n johtotehtäviin, presidentinvaalit 2012 sekä Lipposen monipuolinen eurooppalainen ja kotimainen aktiivisuus. Muistelmat ulottuvat nykypäivään, kuten Ukrainan sotaan ja Suomen Nato-jäsenyyteen.
Lipponen kertoo Suomen nousun ja EU-menestyksen salaisuudet. Hän piirtää terävän kuvan Suomen historian ainutlaatuisesta vaiheesta kaihtamatta suoraa puhetta yhteistyökumppaneistaan kotimaassa ja ulkomailla.
”Paavo Lipponen nousi pääministerikaudellaan merkittävien eurooppalaisten valtiomiesten sarjaan. On hienoa saada kustantaa hänen muistelmansa ajalta, jolloin Suomi selätti historiansa pahimman talouslaman ja valitsi suunnakseen Euroopan”, toteaa kustantaja Henrikki Timgren.
Lipposen muistelmien aiemmat osat Muistelmat I ja Murrosten aika ilmestyivät niin ikään WSOY:n kustantamina vuosina 2009 ja 2014.
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Tiedote: Kirsi Kunnas -runopalkinto 2024 on myönnetty Anni Sumarille14.12.2024 15:30:00 EET | Tiedote
WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön Kirsi Kunnas -palkinto on myönnetty runoilija, proosakirjailija ja kääntäjä Anni Sumarille. Sumari palkittiin Kirsi Kunnaksen syntymän 100-vuotispäivänä Tampereella. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.
Vuoden 2024 Alvar Renqvist -palkinto Mikael Ahlströmille28.11.2024 10:35:43 EET | Uutinen
Alvar Renqvist -palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama huomionosoitus ansioituneelle kustannustoimittajalle.
Meren koskettamat ja Naraka Topelius-ehdokkaina ja Mintun makuinen murha Arvid Lydecken -ehdokkaana25.11.2024 10:26:29 EET | Uutinen
Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintoehdokkaat on valittu vuonna 2024 ilmestyneistä lasten- ja nuortenkirjoista. WSOY:ltä mukana ovat Leena Paasion Meren koskettamat ja Elina Pitkäkankaan Naraka (Topelius) sekä Mari Luoman Mysteerimestarit Olivia & Icarus: Mintun makuinen murha (Arvid Lydecken).
Silja Sillanpään Ouroboros Runeberg Junior -ehdokkaana14.11.2024 10:30:00 EET | Uutinen
Runeberg Junior -ehdokkaat 2024 on julkistettu. WSOY:n kirjoista mukana ehdolla on Silja Sillanpään kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Ouroboros: Sateenkaarikäärme. Kirja on tekijäkaksikon lumoavan mysteerisarjan avausosa.
Tiedote: WSOY:n kevään 2025 kirjat on julkistettu13.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Kotimainen kaunokirjallisuus WSOY juhlistaa keväällä 2025 kahta suomalaisille rakasta teosta. Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ilmestymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta, ja ajattomasta suurromaanista julkaistaan upea kultainen uutuuspainos. Koska Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi täyttää puolestaan 50 vuotta, saa se juhlapainokseensa uuden kannen ja Tuomas Kyrön esipuheen. Kaunokirjallisen kevään avaa Ulla Raskin esikoisromaani Blanka, Itämeren tytär. Teos on täysiverinen historiallinen seikkailuromaani, joka aloittaa Kylmä meri -sarjan. Milla Ollikaisen Mathilda on romaani Eliel Saarisen kahdesta vaimosta ja heidän valinnoistaan – myös niistä, jotka tehtiin heidän puolestaan. Annastiina Heikkilän Rakkaus & armo on kaunis ja vaikuttava romaani menetyksestä, surutyöstä, hengellisestä vallankäytöstä ja ranskalaisesta Neitsyt Mariaa palvovasta kultista. Laura Lähteenmäen lumoavassa biofiktiivisessä Marian kirjassa määrätietoinen ja maailmaa nähnyt Maria Piponius nousee puolisonsa Elias Lön
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme