Turkulaiselle merikuljetusyritykselle sakkoja laiminlyödyistä vähimmäislepoajoista
Lounais-Suomen poliisi on antanut sakot merityöaikarikkomuksesta turkulaisen merikuljetusalan yrityksen kolmelle edustajalle. Työsuojeluviranomainen ilmoitti asian poliisille esitutkintaa varten loppuvuodesta 2023.
Työsuojeluviranomainen suoritti alukselle tarkastuksen kesäkuussa 2023. Tarkastuksen yhteydessä aluksen päälliköltä pyydettiin miehistön jäsenten työ- ja lepoaikoja. Tarkastetun työ- ja lepoaikakirjanpidon mukaan aluksella työskenteli yhteensä 18 henkilöä, joista kymmenellä henkilöllä todettiin lepoaikarikkomuksia. Työsuojeluviranomaisen tarkastama yksi kalenterikuukausi paljasti 41 kappaletta vuorokausileporikkomuksia.
Merityöaikalain mukaan työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo laissa olevia tai sen nojalla annettuja muita kuin maksuvelvollisuutta, työaikakirjanpitoa tai nähtävänäpitoa koskevia säännöksiä tai määräyksiä, on tuomittava merityöaikarikkomuksesta sakkoon.
Vähimmäislepoajoista saa poiketa, jos kyse on esimerkiksi työstä, joka ei siedä viivytystä tai jos työ on välttämätöntä aluksen tai aluksella olevien ihmisten turvallisuuden vuoksi tai merihädässä olevien henkilöiden auttamiseksi. Tässä tapauksessa kyse ei ollut edellä mainitun kaltaisista tilanteista.
Työsuojelujuristi Natalie Eklund muistuttaa, että työnantajan tulee riittävin toimenpitein huolehtia siitä, että merityöaikalain säännöksiä noudatetaan. ”Aluksen päällikkö on vastuussa aluksen henkilökunnasta ja tulee huolehtia myös siitä, että aluksella noudatetaan riittäviä lepoaikoja.”
Asia ratkaistiin poliisin sakkomenettelyssä. Aluksen päälliköille sekä yrityksen toimitusjohtajalle määrättiin päiväsakkoja, kullekin 16 kappaletta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juristi Natalie Eklund, 0295 018 188, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Katolla työskennellyt työntekijä putosi – sakkoja toimitusjohtajalle ja asennuspäällikölle20.12.2024 16:01:45 EET | Tiedote
Satakunnan käräjäoikeus on 20.12.2024 tuominnut kattoremontteja tekevän yrityksen toimitusjohtajan ja asennuspäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli huhtikuussa 2023 Raumalla tapahtuneesta työtapaturmasta, jossa omakotitalon kattoasennuksen viimeistelyä tehnyt työntekijä putosi katolta. Työtapaturman syitä selvitettiin työsuojelutarkastuksella, jolla havaittiin puutteita muun muassa työtelineissä, putoamissuojauksessa sekä putoamissuojauksen suunnittelussa.
Antalet blanketter för anmälan och tillstånd gällande djurhållning i regionförvaltningsverkets e-tjänst har ökat20.12.2024 12:00:00 EET | Pressmeddelande
För djurhållning och annan verksamhet som omfattar djur finns många olika anmälnings- och tillståndsförfaranden. Dessa omfattar bland andra anmälan om djurhållning, till exempel anmälan om yrkesmässig och storskalig djurhållning eller avslutande av sådan verksamhet samt ansökan om intyg och tillstånd för viss verksamhet.
Eläintenpidon ilmoituksiin ja lupiin liittyvä sähköisen palvelun valikoima on laajentunut aluehallintovirastossa20.12.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Eläintenpitoon ja eläinsektorilla toimimiseen liittyy monenlaisia ilmoitus- ja lupamenettelyjä. Näihin kuuluvat esimerkiksi eläintenpitoon liittyvät ilmoitukset, kuten ammattimaiseen tai laajamittaiseen eläinten pitoon tai sen lopettamiseen liittyvä ilmoitus sekä todistusten ja lupien hakemien tiettyihin toimintoihin.
Satakunta välfärdsområde ålades att se till att det finns tillräckligt med socialarbetare inom barnskyddet19.12.2024 09:00:25 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har ålagt Satakunta välfärdsområde att se till att antalet klienter per socialarbetare som ansvarar för barnens angelägenheter senast den 20 maj 2025 överensstämmer med lagen. Om välfärdsområdet inte fullgör detta kan regionförvaltningsverket meddela ett nytt föreläggande som förenas med vite.
Satakunnan hyvinvointialue määrätty huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävästä määrästä19.12.2024 08:59:10 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Satakunnan hyvinvointialueen saattamaan lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät lain mukaiseksi 20.5.2025 mennessä. Jos hyvinvointialue ei noudata määräystä, aluehallintovirasto voi sakon uhalla antaa uuden määräyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme