Suomen Jazzliitto ry

Huippuvireessä oleva Adele Sauros Quartet Jazzliiton kiertueella syyskuussa

Jaa

Saksofonisti Adele Sauroksen kvartetti konsertoi 16.–22.9. seitsemällä paikkakunnalla ympäri Suomen. Yhtye teki laajan kansainvälisen levyjulkaisukiertueen keväällä 2024, ja yhtyeen yhteissoitto on korkeimmalla tasolla ikinä.

Saksofonisti Adele Sauros seisoo saksofoninsa kanssa musta-valko-ruudullisen taustan edessä.
Saksofonisti Adele Sauros Victor Hege

Adele Sauros Quartet perustettiin vuonna 2012 ja se on esiintynyt merkittävimmillä jazzfestivaaleilla niin Suomessa kuin Pohjoismaissa. Pohjoismaisen ja amerikkalaisen jazzin tyylejä yhdistelevä yhtye suuntaa Jazzliiton kiertueelle esittäen uuden albuminsa materiaalia. Kiertue alkaa Kotkasta 16.9., jonka jälkeen luvassa ovat Helsinki, Joensuu, Savonlinna, Riihimäki, Oulu ja Mäntsälä.

Adele Sauros Quartetin neljäs pitkäsoitto, Your Special Loss, julkaistiin maaliskuussa 2024 espanjalaisen Fresh Sound Records -levy-yhtiön toimesta. Yhtyeen levyjulkaisukiertueet ovat ulottuneet Suomen ohella Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan ja Espanjaan. Albumi koostuu Adele Sauroksen sävellyksistä, jotka käsittelevät toipumista ja toivon löytämistä. Melodiset ja vakavat sävellykset ammentavat vaikutteita pohjoismaisesta ja amerikkalaisesta jazzista.

Saksofonisti Adele Sauros on yksi tämän hetken aktiivisimmista jazzmuusikoista ja säveltäjistä Suomessa ja Euroopassa. Sauros uskoo sävelten voivan muuttaa maailmaa, mikäli tekee taidetta omin ehdoin, kuten hänen kvartettinsa. Yhtyeen jäsenet ovat virtuoottisia jazzmuusikoita, joilla on avoimet mielet sekä uskallusta poiketa totutuista kaavoista – ja heittäytyä improvisoimaan spontaanisti.

Sauros yhtyeineen odottaa innokkaasti syyskuun kiertuetta kesän keikkatauon jälkeen.

”Emme malta odottaa Jazzliiton kiertuetta erityisesti kesän pienen keikkatauon jälkeen, kun kaikki yhtyeemme kesän keikat jouduttiin perumaan ranteeni murtumisen takia”, Sauros kertoo.

Adele Sauros Quartet

Adele Sauros – tenori- ja sopraanosaksofonit
Toomas Keski-Säntti – piano
Vesa Ojaniemi – kontrabasso
Tuomas Timonen – rummut

Konserttipaikat ja -päivämäärät

Ma 16.9. klo 19.00 Kotka, ravintola Kairo / East Coast Jazz Club, Kotka Jazz ry
Ti 17.9. klo 19.00 Helsinki, ravintola Harju 8
Ke 18.9. klo 19.00 Joensuu, Pakkahuone / Jazzkerho -76
To 19.9. klo 19.00 Savonlinna, Kulttuurikellari / Olavin Jazz ry
Pe 20.9. klo 20.00 Riihimäki, Ö-talo (yhtyeen omatuotanto)
La 21.9. klo 18.00 Oulu, Oulun Musiikkikeskus, Tulindbergin sali / OMJ Jazz & Etno
Su 22.9. klo 18.00 Mäntsälä, Kulttuurimeijeri (yhtyeen omatuotanto)

Jazz soi ja näkyy!

Valtakunnallinen kiertuetoiminta on Suomen Jazzliiton keskeinen toimintamuoto kotimaassa. Kiertueiden puitteissa järjestetään vuosittain noin 100 konserttia keskimäärin 40 eri paikkakunnalla. Tuotantoon lukeutuu omatuotantoisia kiertueita sekä ulkopuolisten tuottajien kanssa yhteistyössä tuotettuja kiertueita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Valtteri PokelaViestintä- ja tuotantokoordinaattoriSuomen Jazzliitto

Valtteri vastaa kotimaan tuotannoista, tiedotuksesta, koulutuksesta ja kansainvälisistä hankkeista. Valtteri toimii myös ympäristövastaavanamme ja kuuluu vastuullisuustyöryhmäämme.

Puh:+358 44 512 5578valtteri.pokela@jazzfinland.fijazzliitto.fi

Kuvat

Saksofonisti Adele Sauros seisoo saksofoninsa kanssa musta-valko-ruudullisen taustan edessä.
Saksofonisti Adele Sauros
Victor Hege
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Jazzliitto ry on suomalainen jazzmusiikin ja -kulttuurin etujärjestö, joka edistää ja kehittää alan toimintaedellytyksiä, asemaa ja arvostusta. Jazzliitto toimii alueellisesti 47 jäsenyhteisönsä kautta ja ylläpitää Jazz Finland -sivustoa, joka on suomijazzin tärkein tiedotuskanava, tietopankki ja konserttikalenteri.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Jazzliitto ry

Suomen jazzalan merkittävimmät tunnustukset jaettiin Tampereella – Jazzliiton Yrjö-palkinto basisti Antti Lötjöselle1.11.2024 19:30:00 EET | Uutinen

Kotimaisen jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon basisti Antti Lötjöselle ja kunnioitti Andania-elämäntyöpalkinnollaan konserttijärjestäjä Jari Hyttiä. Nuorista jazzkyvyistä Jazzliitto noteerasi Taimi-palkinnollaan laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilan. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti promoottori Olle Ekman.

The Most Prestigious Awards in Finnish Jazz Presented in Tampere – Jazz Federation’s Yrjö Award to Bassist Antti Lötjönen1.11.2024 19:30:00 EET | News

The most respected recognitions in the Finnish jazz scene were presented at the Tampere Jazz Happening on Friday, November 1. The Finnish Jazz Federation awarded the Yrjö Award to bassist Antti Lötjönen and honored concert organizer Jari Hytti with the Andania Lifetime Achievement Award. Among young jazz talents, the Jazz Federation acknowledged singer, pianist, and violinist Helmi Antila with the Taimi Award. Promoter Olle Ekman received Yle's Varjo-Yrjö recognition for promoting jazz culture.

Suomen jazzalan merkittävimmät tunnustukset jaettiin Tampereella – Jazzliiton Yrjö-palkinto basisti Antti Lötjöselle1.11.2024 19:30:00 EET | Tiedote

Kotimaisen jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon basisti Antti Lötjöselle ja kunnioitti Andania-elämäntyöpalkinnollaan konserttijärjestäjä Jari Hyttiä. Nuorista jazzkyvyistä Jazzliitto noteerasi Taimi-palkinnollaan laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilan. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti promoottori Olle Ekman.

The Most Prestigious Awards in Finnish Jazz Presented in Tampere – Jazz Federation’s Yrjö Award to Bassist Antti Lötjönen1.11.2024 19:30:00 EET | Press release

The most respected recognitions in the Finnish jazz scene were presented at the Tampere Jazz Happening on Friday, November 1. The Finnish Jazz Federation awarded the Yrjö Award to bassist Antti Lötjönen and honored concert organizer Jari Hytti with the Andania Lifetime Achievement Award. Among young jazz talents, the Jazz Federation acknowledged singer, pianist, and violinist Helmi Antila with the Taimi Award. Promoter Olle Ekman received Yle's Varjo-Yrjö recognition for promoting jazz culture.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye