Investointiluvituksen reformi on oikeilla raiteilla – edessä ratkaiseva lainvalmisteluvaihe
Sujuvasta lupakäsittelystä voidaan saada Suomelle aito vetovoimatekijä kilpailtaessa eri toimialojen investoinneista. Suomessa otetaan historiallinen askel kohti yhden luukun lupa-asiointia. Jatkovalmistelussa on varmistettava, että käsittelyajat lyhenevät ja luvituksen ennakoitavuus paranee, ympäristönsuojelun tasosta tinkimättä. Luvituksen pullonkaulatnäkyvät myös EK:n vihreiden investointien dataikkunassa, jonka tuoreet luvut julkistettiin tänään.
Investointiluvituksen uudistaminen on hallitusohjelman kunnianhimoisimpia reformeja elinkeinoelämän kannalta. Vuoteen 2026 tähtäävän reformin ensimmäinen valmisteluvuosi on takana.
Tähänastinen suunta on ollut oikea, arvioi EK:n johtava asiantuntija Minna Ojanperä:
”EK:n esittämä malli – 1 asiointiluukku, 1 lupapäätös, 1 valitusoikeus – on etenemässä kohti toteutusta. Suomeen ollaan nyt rakentamassa virtaviivaisempaa lupajärjestelmää, jossa eri viranomaiset käsittelevät tietyn hankkeen luvat koordinoidusti yhtenä kokonaisuutena. Tämä kaikki täytyy toteuttaa siten, että ympäristönsuojelun tasosta ei tingitä.”
Uuden keskitetyn lupakäsittelyn mallin mahdollistaa valtion aluehallintouudistus: uuteen valtakunnalliseen lupa- ja valvontavirastoon keskitetään 1.1.2026 alkaen kaikki keskeiset ympäristöhallinnon tehtävät, joita aiemmin hoidettiin hajautetusti ely-keskuksissa (13 kpl) ja aluehallintovirastoissa (4 kpl).
Ojanperän mukaan on erinomaista, että vihreiden investointien nopeutettua lupakäsittelyä on päätetty jatkaa vuoteen 2030 asti. Nopeutettu lupakäsittely koskee myös niistä tehtyjä valituksia.
Jatkovalmistelun prioriteetit
Reformi on nyt vedenjakajalla, sillä yhden luukun lainsäädäntöä ja valtion aluehallinnon uudistamista koskenut lausuntokierros on juuri päättynyt. EK painottaa jatkovalmistelussa seuraavia tavoitteita:
- Investointihankkeita koskevien lupaprosessien tulee nopeutua merkittävästi nykyisestä. Tällä hetkellä pisimmät yksittäiset prosessivaiheet sijoittuvat ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin ja valitusasioiden käsittelyyn.
- Viranomaispäätösten ennakoitavuutta tulee parantaa sekä lupakäsittelyn etenemisaikataulun että sisällön osalta. Ennakoitavuus koskee myös päätösten pysyvyyttä valitusasteissa: sääntelyn ja sen tulkintojen tulee olla johdonmukaisia.
- Muutoksenhakua on kyettävä välttämään siten, että eri sidosryhmien ja viranomaisten näkemykset yhteensovitetaan jo varsinaisen lupamenettelyn aikana.
- Lupakäsittelyissä on tärkeää taata riittävä osaaminen myös uusia teknologioita ja innovaatioita koskien.
Dataikkunan puolivuotisluvut kertovat investointiaallon hidastumisesta
Luvituksen pullonkaulat näkyvät myös EK:n vihreiden investointien dataikkunassa, jonka tuoreet luvut julkistettiin tänään. Uusien investointihankkeiden euromäärä on romahtanut edellisvuodesta, mutta vireille on laitettu runsaasti pienemmän kokoluokan investointeja.
”Investointiluvituksen reformin maaliin saaminen on keskeinen toimenpide, jolla Suomi itse pystyy edesauttamaan hankkeiden etenemistä. Lähikuukausien osalta kevään kehysriihessä päätetty verokannustin taas on tarpeellinen täsmätyökalu, jolla toivottavasti saadaan vauhtia myös ison mittakaavan energia- ja teollisuushankkeisiin”, arvioi EK:n vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen.
Lisätiedot:
Johtava asiantuntija Minna Ojanperä, puh. 050 521 8152, valokuvat
Vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen, puh. 040 550 6982, valokuvat
Yhteyshenkilöt
Satu ToivonenTiedottaja
Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU-asiat, Brysselin toimisto
Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Uuden yrittäjyysohjelman rakennettava kasvukäännettä – EK:n huomio viidessä osa-alueessa20.12.2024 09:06:02 EET | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee parhaillaan Suomeen kasvuyrittäjyysohjelmaa, jolla haetaan keinoja taloutemme palauttamiseksi takaisin kasvu-uralle ennätysmäisen pitkän heikon talouskasvun ajan jälkeen. EK pitää yrittäjävetoisen kasvukäänteen olennaisina osatekijöinä nopeita ja konkreettisia toimenpiteitä, jotka keskittyvät eritoten hallinnollisen sääntelytaakan keventämiseen, kannustavaan verotukseen sekä kasvu- ja TKI-rahoituksen uudistamiseen.
Suomelle satojen miljoonien eurojen lisätulot päästökaupasta – EK esittää tulojen kohdentamista puhtaan liikenteen vauhdittamiseen10.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
EU:n päästökauppa laajenee meri- ja lentoliikenteen lisäksi tieliikenteeseen. Liikenteen kustannukset nousevat vuositasolla yli miljardilla eurolla, mutta samaan aikaan päästökauppatuloja palautuu valtiolle sadoilla miljoonilla euroilla. EK kiirehtii hallitusta valmistelemaan rahoitusmallia, jolla uudet päästökauppatulot saadaan kohdennettua kasvavien liikennekustannusten alentamiseen ja puhtaan liikenteen innovaatioihin. On tärkeää, että vihreää siirtymää vauhditetaan myös liikenteessä päästökaupan avulla. Meri- ja lentoliikenne kuuluvat jo teollisuuden kanssa samaan EU:n laajuiseen päästökauppaan. Tieliikenne tulee EU:n uuden polttoainejakelun päästökaupan piiriin vuonna 2027. Samalla on tunnistettava päästökaupan huomattava kustannusvaikutus: päästökaupasta aiheutuu Suomen liikenteelle yli miljardin euron vuosittaiset lisäkustannukset. Bensan hinta nousee arviolta 16 snt/l ja dieselin 11 snt/l. Samoin meri- ja lentoliikenteen lippujen ja rahtien hinnat nousevat. Erityisesti tieliike
Yritykset osallistuneet aktiivisesti Ukraina-keräykseen – keräys laajenee vesi- ja jätehuoltoon sekä rakentamiseen5.12.2024 06:00:00 EET | Tiedote
EK:n ja sisäministeriön Ukraina-keräys on tuottanut tulosta. Yritykset ovat tarjonneet Ukrainaan yli 20 avustuserän verran energia-alan laitteita ja tarvikkeita. Lahjoituskampanja jatkuu edelleen ja se myös laajenee vesi- ja jätehuollon sekä rakentamiseen laitteisiin ja kalustoon. EK käynnisti alkusyksystä yhdessä sisäministeriön kanssa lahjoituskampanjan ”Autetaan Ukraina yli talven”. Haastoimme koko jäsenistömme lahjoittamaan sähkön- ja lämmöntuotantoon liittyviä laitteita Ukrainan hyväksi, kertoo EK:n johtava asiantuntija Markku Rajamäki: ”Yritysten tarjoamat 20 avustuserää koostuvat esimerkiksi erikokoisista generaattoreista, aggregaateista, muuntajista, aurinkopaneeleista, sähkönjakeluverkon komponenteista ja edellä mainittujen varaosista. Tämäntyyppisiä laitteita tarvitaan esimerkiksi sairaaloiden leikkaussalien toimintaan sekä koulujen ja päiväkotien lämmitykseen.” Kampanja laajenee vesi- ja jätehuollon sekä rakentamiseen laitteisiin ja kalustoon Kampanja jatkuu edelleen, koska
EK: Teollisuuspoliittisen strategian toimeenpano ratkaisee sen merkityksen4.12.2024 20:30:51 EET | Tiedote
Suomen hallituksen tulee viedä konkretiaan keskeiset tuoreen teollisuuspoliittisen strategian esitykset ensi kevään puoliväliriihessä. EK:n mukaan tämä on tärkeää kasvukäänteen vahvistamiseksi sekä Suomen kehittämiseksi myönteisesti niin investointiympäristönä kuin yritysten uudistumisen ja viennin vauhdittamiseksi. Elinkeinoministerille luovutetussa strategiassa linjataan mm. että investointikilpailussa pärjäämiseksi Suomen on huolehdittava riittävistä kannustamista niin korkeaa jalostusarvoa kuin taloudellista turvallisuutta lisääville investoinneille. Tämän hetkiset EU:n väliaikaiseen kriisipuitteeseen (TCTF) kytketyt toimet ovat voimassa vuoden 2025 loppuun. Strategiassa todetaan olevan tarpeen selvittää vaihtoehtoisia kannustimia, jotka olisivat voimassa tämän jälkeen. "Näitä jatkopäätöksiä on lähdettävä hahmottelemaan ennakoiden. Kun tulevat EU-linjaukset asettavat myöhemmin puitteet sille mikä on mahdollista, hallituksen on oltava heti valmis etenemään ja viestimään siitä myös y
Suomen elinkeinoelämä seisoo horjumatta Ukrainan rinnalla ja Venäjä-pakotteiden takana2.12.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Kansainvälisen epävarmuuden kasvaessa on keskityttävä Ukrainan tukeen ja Euroopan rivien yhtenäisyyteen. Venäjä-pakotteiden purkamisesta ei nykytilanteessa ole syytä edes keskustella, linjaa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Ukrainan puolustustaistelussa on käsillä sodan kriittisimmät kuukaudet niin taistelukentillä kuin kotirintamalla. USA:n vallanvaihto on syventänyt huolta Ukraina-tuen jatkumisesta ja suurvaltojen neuvotteluagendoista. Ajankohtainen tilanne oli esillä EK:n isännöimässä Elinkeinoelämän Ukraina-foorumissa 2.12. Epävarmuuden keskellä EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies muistuttaa Ukraina-tuen kulmakivistä: ”Nyt jos koskaan on välttämätöntä, että Suomen ja koko Euroopan Ukraina-linja pitää ja yhteinen viestimme on kirkas: pysymme horjumatta Ukrainan rinnalla. Venäjä-pakotteet ovat ja pysyvät. Nykykehityksen valossa niiden purkamisesta ei ole syytä edes keskustella.” Elinkeinoelämän 5 viestiä ajankohtaiseen Ukraina-keskusteluun 1) Venäjä-pak
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme