Smaku Helsinki ja muut syksyn ruokatapahtumat kutsuvat maistelumatkalle Helsinkiin
Helsinkiläistä ruokakulttuuria esittelevä Syötävä Helsinki -juhlavuosi käynnistyi keväällä yli 130 tapahtuman voimin. Myös syksylle on luvassa runsaasti ruoka- ja juomaelämyksiä, tapahtumia ja messuja. Heti syyskuun alussa ensimmäistä kertaa Helsingissä järjestettävä Smaku-ravintolatapahtuma kutsuu tutustumaan paikallisiin makuihin erilaisten maisteluannosten kautta.
Ensimmäinen Smaku Helsinki järjestetään 4.–14. syyskuuta, jolloin yli 20 ravintolaa ja kahvilaa eri puolilla Helsinkiä tarjoilevat maisteluannoksia eli Smakuannoksia.
Smaku Events Oy:n perustaja ja tapahtumaa alusta alkaen tuottanut Laura Varis tiivistää ydinajatuksen:
– Smaku on paikallisuuteen perustuva ravintolatapahtuma. Mukana olevat ravintolat luovat oman maisteluannoksensa, joka on kuin herkullinen käyntikortti. Se kertoo, millaisiin makuihin ravintolassa luotetaan.
Helsingissä paikallisuutta tuodaan esiin viemällä Smaku kolmelle eri alueelle: On keskustaan sijoittuva Downtown, Kallion alue sekä Helsingin omana erikoisuutena merellinen Smaku Sea.
Tapahtuman aikana omaa suosikkiannostaan voi äänestää tapahtuman sivuilla smakufestivals.com. Eniten ääniä saanut annos palkitaan tapahtuman lopuksi.
Kaikki Smaku Helsingin ravintolat ja annokset löytyvät tapahtuman sivuilta sekä Helsinki Food Guide -sovelluksesta.
Syötävä Helsinki jatkuu myös syksyllä
Helsingin kaupunki kutsui alkuvuodesta ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alan toimijoita rakentamaan yhteistä Helsingin ruokavuotta. Avoimella haulla saatiin mukaan yli 130 ruoka- ja juomaelämystä alkukesän Syötävä Helsinki -viikoille. Myös syksylle ja loppuvuodelle on luvassa kymmeniä tapahtumia. Smaku Helsinki on näistä yksi.
– Smaku Helsinki tukee hyvin Syötävä Helsinki -ruokavuotemme tapahtumakokonaisuutta nostamalla esiin paikallisia makuja ja tekijöitä. Syksylle on tulossa myös runsaasti muita ruoka- ja juomatapahtumia, kuten Teurastamon sadonkorjuujuhlat, Hakaniemen torin sienifestivaalit sekä isompia ruoka-alan messuja - ja tietenkin perinteiset Stadin Silakkamarkkinat, kertoo Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen.
Tapahtumien ohella kaupunki panostaa ruokavuoden aikana myös ravintola- ja tapahtuma-alan verkostojen vahvistamiseen.
– Yhtenä Syötävä Helsinki -ruokavuoden kokeiluna olemme toteuttaneet matkailu- ja tapatuma-alan yritysten tarpeisiin räätälöidyn Helsinki for Food Lovers -ravintolaoppaan. Oppaassa esitellään Helsinkiä kiinnostavana ruokakohteena ruokakulttuurin näkökulmasta ja listataan ravintola-alan asiantuntijoiden suosittelemat kaupungin kiinnostavimmat ravintolat, kertoo Vesterinen.
– Järjestimme keväällä onnistuneen Food for Thought -seminaarin alan ammattilaisille, ja syksylle on tulossa myös alan verkostoitumis- ja keskustelutilaisuus.
Kaikki Syötävä Helsinki -ruokavuoden tapahtumat löytyvät kaupungin tapahtumakalenterista sekä Helsinki Food Guide -sovelluksesta.
Poimintoja Syötävä Helsingin syksyn ohjelmasta:
- Smaku Helsinki 4.–14.9.
- Street Food Siesta Lauttasaari 6.–8.9.
- Teurastamon sadonkorjuujuhlat 7.9.
- Villi ruokavallankumous -sienifestivaali Hakaniemen torilla 28.9.
- Sakeluento ja -maistiaiset 5.10. ja 16.11.
- Stadin Silakkamarkkinat 6.–12.10.
- Viini ja ruoka -messut 24.–27.10.
- Lakritsi ja salmiakkifestivaalit 26.–27.10.
- Porkkanasta Picassoksi -ruokataidepaja 5.11.
- Tuomaan markkinat 29.11.–22.12.
- Teekävelykierrokset 16.11. saakka
- Riimit & Viinit 22.11. saakka
- Tislaamokierrokset 28.12. saakka
Lisätiedot:
Matkailupäällikkö Nina Vesterinen
Helsingin kaupunki
puh. 040 635 4508
nina.vesterinen@hel.fi
Tuottaja Laura Varis
Smaku Events
puh. 040 577 7883
info@smakufestivals.com
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Työllisten määrän kasvu pääkaupunkiseudulla perustuu pitkälti ulkomaalaistaustaiseen väestöön18.12.2024 14:13:01 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudun asukkaista on ulkomaalaistaustaisia jo useampi kuin joka viides. Suomeen muualta muuttaneiden tilanne työmarkkinoilla on keskimäärin heikompi kuin suomalaistaustaisilla. Silti viime vuosina tapahtunut työllisten määrän kasvu perustuu miltei täysin alueen ulkomaalaistaustaisiin. Monissa ammattiryhmissä Suomeen muuttaneiden antama työpanos on korvaamaton. Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten keskuudessa nuorten naisten tilanne on usein parempi kuin samaan väestöryhmään kuuluvien miesten.
Helsingin kaupunginhallitus sai tilannekatsauksen kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneesta tietomurrosta17.12.2024 09:30:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneen tietomurron tekninen selvittäminen aloitettiin välittömästi tilanteen tultua kaupungin tietoon 30. huhtikuuta. Tämän jälkeen kaupunki on edistänyt lukuisia toimenpiteitä tiedonhallinnan, tietoturvan ja tietosuojan parantamiseksi.
Konsernijaosto käsitteli Helsingin tapahtumasäätiön ja HAM Helsingin taidemuseosäätiön ajankohtaiskatsauksia16.12.2024 19:58:05 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli 16. joulukuuta Helsingin tapahtumasäätiön ja HAM Helsingin taidemuseosäätiön ajankohtaiskatsaukset.
Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman16.12.2024 19:08:47 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 16. joulukuuta ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman. Lisäksi kaupunginhallitus myönsi rahoituksen nuorten kesätyöntekijöiden palkkaamiseksi Siisti kesä -hankkeeseen sekä päätti esittää ELY-keskukselle Porvarinlahden etelärannan luonnonsuojelualueen perustamista.
Yhä useampi asuu muualla mutta työskentelee Helsingissä13.12.2024 13:22:54 EET | Tiedote
Helsingin kuntarajojen yli työskentely yleistyi koronapandemian myötä. Kuntarajat ylittävä työssäkäynti kuitenkin vaihtelee muun muassa ammattiryhmittäin. Ammatin luonteesta ja etätyömahdollisuuksista riippuu, millaisia valintoja työssäkäyvät tekevät asuin- ja työpaikkojensa sijainnin suhteen, mutta kaikkiaan näyttää siltä, että Helsingissä työskentely on houkuttelevaa monelle niin Helsingissä kuin sen ulkopuolella asuvalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme