Opetusklinikka NoVa tarjoaa matalan kynnyksen apua ja tukea hyvinvointiin ja terveyteen
Opetusklinikka NoVa avaa ovensa 16.9.2024 klo 9 Palosaarella Vaasassa. Klinikalla tarjotaan matalan kynnyksen apua ja tukea esimerkiksi mielen hyvinvointiin ja elintapoihin. Klinikalla työskentelevät Vaasan ammattikorkeakoulujen (VAMK ja Novia) sosiaali- ja terveysalan opiskelijat hyvinvointialueen ammattilaisen valvonnassa. Klinikalle ovat tervetulleita kaikki yli 18-vuotiaat Pohjanmaan asukkaat.
Opetusklinikalla pyritään tarjoamaan asukkaille helposti saatavilla olevaa palvelua valjastamalla ammattikorkeakouluissa oleva taito ja osaaminen tiiviimmäksi osaksi alueen hyvinvointipalveluja.
– Ammattikouluissa vastaavanlainen toiminta on jo vakiintunut osa opintojen toteuttamista esimerkiksi parturi-kampaaja- tai kosmetologilinjan puolella. Nyt pyrimme käynnistämään hieman vastaavanlaista palvelua, jolla tuetaan asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, kertoo VAMKin lehtori Karina Björninen.
Klinikalla voi poiketa ilman ajanvarausta
Klinikan toiminta keskittyy matalan kynnyksen auttamiseen ja painopiste on ennaltaehkäisyssä. Klinikan asiakkaaksi voi tulla, jos kokee tarvitsevansa tukea mielen hyvinvointiin tai ohjausta parempiin elintapoihin. Lisäksi on mahdollista tulla tarkistamaan omat verensokeriarvot sekä verenpaineet. Opiskelijat myös ohjeistavat hyvinvointialueen digitaalisten palveluiden käytössä.
– Tämä on uusi tapa tarjota palveluita hyvinvointialueen asukkaille, toivomme sen parantavan palveluiden saatavuutta. Klinikalla asiointi ei edellytä asiakas- tai potilassuhdetta, jolloin asiakkaaksi tuleminen on erityisen helppoa, kuvaa projektipäällikkö Mari Viljamaa.
Asiakas voi varata klinikalle joko henkilökohtaisen vastaanottoajan soittamalla klinikalle tai poiketa ilman ajanvarausta. Asiointi on maksutonta. Opetusklinikka on auki ma–ti sekä to–pe klo 9–11.30 ja 12.30–15, ja se sijaitsee Palosaarella VAMKin ja Novian korkeakoulutilassa Aleressa osoitteessa Wolffintie 31, Vaasa.
– Toivomme, että klinikalle tullaan rohkeasti, jos avun ja tuen tarvetta ilmenee. On kuitenkin tärkeä huomioida, että klinikalla ei hoideta sairauksia tai tehdä diagnooseja. Tervetuloa pistäytymään ja tarkistuttamaan esimerkiksi oma verenpaine, kannustaa projektipäällikkö Jessica Nygård.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Jessica Nygårdprojektipäällikkö
Puh:040 681 9094jessica.nygard@ovph.fiMari Viljamaaprojektipäällikkö
Puh:040 611 6857mari.viljamaa@ovph.fiKuvat
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Avgifterna höjdes så lite som möjligt16.12.2024 12:48:30 EET | Pressmeddelande
Välfärdsområdesstyrelsen fastställde nivån på de klientavgifter som ska tas ut år 2025 vid sitt sammanträde den 16 december. Prishöjningarna baserar sig på den nationella förordningen om klientavgifter. Mindre bemedlade klienter kan ansöka om lättnad i avgifterna.
Maksuja nostettiin mahdollisimman vähän16.12.2024 12:44:38 EET | Tiedote
Aluehallitus hyväksyi maanantaina 16.12. vuoden 2025 asiakasmaksujen tason. Hintoja korotetaan valtakunnallisen asetuksen mukaisesti. Vähävaraisilla asiakkailla on mahdollisuus hakea huojennusta maksuihin.
Influensasäsongen närmar sig – många i riskgruppen har ännu inte vaccinerat sig12.12.2024 13:59:58 EET | Pressmeddelande
Det finns fortfarande boosterdoser mot säsongsinfluensa och corona för dem som är i riskgrupper. Det lönar sig att vaccinera sig, för om en person som vaccinerat sig insjuknar får hen ofta lindrigare symtom.
Influenssakausi lähestyy - moni riskiryhmään kuuluva ei ole vielä ottanut rokotetta12.12.2024 13:59:50 EET | Tiedote
Riskiryhmiin kuuluville on edelleen saatavilla maksuttomia kausi-influenssa- ja koronatehosterokotuksia. Jos rokotuksen ottanut sairastuu, tauti on useimmiten lieväoireinen.
Malmska sjukhuset i Jakobstad tar i bruk anmälningsautomater10.12.2024 10:28:11 EET | Pressmeddelande
Vid årsskiftet ändras anmälningen vid Malmska sjukhuset i Jakobstad. I fortsättningen ska klienterna anmäla sig med sitt FPA-kort eller körkort eller genom att mata in personbeteckningen via de anmälningsautomater som finns vid A- och H-ingångarna. Automaterna är i bruk från och med 11.12.2024. Servicerådgivaren hjälper klienterna med anmälningen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme