Aalto-yliopisto

Euroopan tutkimusneuvoston miljoonarahoitus hydrogeelien tutkimukseen – uudenlaiset materiaalit voivat oppia sopeutumaan ja säätelemään itseään paremmin

Jaa

Tulevaisuudessa Hang Zhangin vetämästä ainutlaatuisesta tutkimuksesta voi kehittyä uusia ratkaisuja niin robotiikkaan, lääketieteeseen kuin joustavaan elektroniikkaankin. 

Ihminen lähikuvassa tummaa taustaa vasten.
Hydrogeelejä tutkiva Hang Zhang on saanut ERC:n 1,5 miljoonan euron arvoisen Starting Grant -tutkimusrahoituksen. Hän johtaa Life-Inspired Soft Materials -tutkimusryhmää. Aalto-yliopisto

Materiaalitutkijat voivat ottaa vaikutteita siitä, miten luonto toimii sekä mikro- että makroskooppisella tasolla, ja käyttää tätä työssään hyödyksi niin suunnitellessaan uusia kuin kehittäessään jo olemassa olevia materiaaleja. Bio- tai elämästä inspiroituneiksi materiaaleiksi kutsutulla alalla on laaja vaikutus myös varsinaisen materiaalitieteen ulkopuolella, sillä se tuo paljon uusia ulottuvuuksia esimerkiksi robotiikkaan, lääketieteeseen ja joustavan elektroniikan tutkimukseen ja kehittämiseen.

Tutkijana työskentelevä tohtori Hang Zhang aloitti Aalto-yliopistolla vuonna 2017, ja nykyisin hän johtaa omaa Life-Inspired Soft Materials -tutkimusryhmäänsä. Zhang on alusta alkaen työskennellyt niin sanotun pehmeän aineen parissa – eli käytännössä kaiken sellaisen mikä ei ole metallia, kiveä tai muuta kovaa materiaalia. Hän on erityisesti kiinnostunut kiinteän ja nestemäisen aineen yhdistelmistä eli hydrogeeleistä, ja Zhang tutkiikin miten niitä voidaan käyttää eri mittakaavoissa jo nanometreistä lähtien.

”Elävät järjestelmät, kuten kasvit tai mikroskooppiset bakteerit ovat uskomaton inspiraation lähde, koska niillä on monia kiinnostavia ominaisuuksia: esimerkiksi itsesäätely, lämpöenergian tehokas häivyttäminen ja kyky sopeutua ympäristöön”, Zhang sanoo.

Zhangille on torstaina myönnetty 1,5 miljoonaan euron arvoinen Euroopan tutkimusneuvosto ERC:n Starting Grant -tutkimusrahoitus viiden vuoden ajaksi. Sen turvin hän perustaa DIMENSION-nimisen projektin, jonka tavoitteena on tehdä läpimurto pehmeiden materiaalien tutkimuksessa luomalla hydrogeeleihin fysikaalisia takaisinkytkentäsilmukoita, joita voidaan soveltaa yksi-, kaksi- ja kolmiulotteisissa geometrioissa.

”ERC-rahoitus auttaa minua perehtymään syvemmin näiden monimutkaisten takaisinkytkentäsilmukoiden toimintaan hydrogeeleissä. Sitä ei ole aiemmin juurikaan tutkittu”, Zhang sanoo.

Rahoituksen avulla Zhang tutkimusryhmineen hyödyntää takaisinkytkentäjärjestelmien avulla hallinnoitavaa lasersädettä uusien materiaalien kehittämiseen hydrogeelistä. Tarkoitus on saada hydrogeelejä havaitsemaan ulkoisia ärsykkeitä ja vastaamaan niihin sopivalla tavalla. Ryhmän ainutlaatuinen keksintö on hydrogeelin sopeutuvuus moniin ulottuvuuksiin.

”Tähän asti hydrogeelien toiminta on rajoittunut vain tiettyihin geometrisiin ulottuvuuksiin, eivätkä ne siitä johtuen ole olleet yhtä helposti säädettäviä. Projektimme kehittää takaisinkytkentäjärjestelmiä, jotka toimivat yksi-, kaksi- ja kolmiulotteisesti. Tämä mahdollistaa aiempaa tarkemman hienosäädön ja sopeutumisen”, Zhang sanoo.

Zhangin mukaan DIMENSION-projekti tulee tarjoamaan täysin uusia keinoja rakentaa takaisinkytkentäjärjestelmiä pehmeissä materiaaleissa. Niiden avulla tutkijat ja insinöörit voivat tulevaisuudessa luoda uudenlaisia materiaaleja, jotka ovat parempia sopeutumaan ympäristöönsä, säätelevät itseään tehokkaammin ja kykenevät monimutkaisempiin toimintoihin kuin aiemmat materiaalit.

Tutkimuksen sovellusmahdollisuudet ovat paljon pelkkää kemiaa ja fysiikkaa laajempia. Esimerkiksi lääketiede, robotiikka ja joustavan elektroniikan tutkimus voivat hyödyntää Zhangin tutkimusryhmän tuloksia uusia materiaaleja rakentaessaan.

”Näiden mallijärjestelmien toteuttaminen auttaa meitä saamaan syvällisempää tietoa monimutkaisen takaisinkytkentäohjauksen toteuttamisesta pehmeissä materiaaleissa ja ottamaan askeleen eteenpäin kohti synteettisten materiaalien suurinta haastetta, eli luoda aidosti elämän inspiroimia, dissipatiivisia, itsesääteleviä ja adaptiivisia toimintoja”, Zhang sanoo.

Myös peliteorian tutkimukseen apuraha

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen apulaisprofessori Daniel Hauser on myös saanut 1,5 miljoonan euron arvoisen ERC Starting Grant -rahoituksen.

Hauser työskentelee peliteorian ja tiedon taloustieteen parissa. Hänen työnsä keskittyy ensisijaisesti tiedon virheelliseen määrittelyyn ja sen merkitykseen taloudellisessa päätöksenteossa. Yleisesti peliteoria keskittyy kuitenkin tilanteisiin, joissa yksilöt tulkitsevat tietoa – ainakin jossakin mielessä – oikein.

”Tutkimuksessani kehitän välineitä ja tekniikoita, joilla näitä tiedonkäsittelyn harhoja voidaan systemaattisesti ottaa mukaan ja tutkia taloudellisissa malleissa ja analyyseissa”, Daniel Hauser kertoo.

Lisää Hauserin tutkimusaiheesta täällä.

Euroopan tutkimusneuvosto ERC myöntää rahoitusta huippututkijoille korkeatasoiseen ja uraauurtavaan tutkimukseen. ERC Starting Grantin voi saada erittäin lupaava nuori tutkija, jonka tohtorintutkinnosta on kulunut 2–7 vuotta.

Päivitys 5.9.2024: Tarkennettu tiedotteeseen, että kyse on tutkimusrahoituksesta, ei apurahasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hang Zhang
Tutkija, Aalto-yliopisto
hang.zhang@aalto.fi
p. +358 50 433 2442

Daniel Hauser
Apulaisprofessori, Aalto-yliopisto
daniel.hauser@aalto.fi
p. +358 50 324 9311

Kuvat

Ihminen lähikuvassa tummaa taustaa vasten.
Hydrogeelejä tutkiva Hang Zhang on saanut ERC:n 1,5 miljoonan euron arvoisen Starting Grant -tutkimusrahoituksen. Hän johtaa Life-Inspired Soft Materials -tutkimusryhmää.
Aalto-yliopisto
Lataa
Ihminen seisoo kädet puuskassa ja katsoo kameraan hymyillen.
Apulaisprofessori Daniel Hauser sai Starting Grant -rahoituksen peliteorian tutkimukseen.
Aalto-yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Nimitys: Tiina Alahuhta-Kasko Aalto-yliopiston hallituksen jäseneksi5.12.2024 11:10:15 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on valinnut kauppatieteiden maisteri Tiina Alahuhta-Kaskon yliopiston hallituksen uudeksi jäseneksi 1.1.2025 alkaen. Hallituksen jäsenten kausi on kolmevuotinen. Alahuhta-Kasko on Marimekko Oyj:n toimitusjohtaja ja toiminut yhtiössä erilaisissa johtotehtävissä vuodesta 2005 alkaen. Tiina Alahuhta-Kasko tuo Aalto-yliopiston hallitukseen laajaa käytännön kokemusta liike-elämästä ja johtamisesta sekä monialaisesta yritys-yliopisto-yhteistyöstä ja erityisesti luovien alojen kytkemisestä liiketoimintaan. Tiina Alahuhta-Kaskolla on kauppatieteiden maisterin tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta sekä CEMS Global Alliancen myöntämä CEMS Master in International Management -tutkinto. Hän on suorittanut johtamiskoulutusohjelmia Harvard Business Schoolissa sekä IMD Business Schoolissa. Hän toimii hallituksen jäsenenä muun muassa Finnairissa ja Climate Leadership Coalition -verkostossa. Hän on IMD Business Schoolin Foundation Boardin jäsen, Aalto-yliop

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye