SSO toteuttaa ahkerasti rooliaan kotiseudun elinvoiman edistäjänä – edulliset hinnat ja palveluiden kehittäminen avainroolissa
Osuuskaupan alkuvuosi sujui odotusten mukaisesti. Kesän onnistumisen taustalla oli asiakasmäärien kasvu – niin vakituiset kuin vapaa-ajan asukkaat luottivat osuuskaupan mainioon palvelutarjontaan ja edulliseen hintatasoon.
– SSO:ssa keskimääräisestä 30 euron ostoskorista jäi meille strategiamme mukaisesti erittäin maltillinen osuus – keskimäärin vain 2 prosenttia eli noin 0,6 euroa ja olemme tästä varsin ylpeitä – onnistuimme maksimoimaan asiakkaan saaman hyödyn. SSO:n asiakasomistajat saivat edullisten hintojen päälle Bonuksen, maksutapaedun ja ylijäämänpalautuksen muodossa rahallista hyötyä 1-6/2024 vielä viimevuotistakin enemmän, 8,2 miljoonaa euroa, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.
Osuustoiminnan hyöty palautuu aina kotiseudulle, kun investoinnit tuovat elinvoimaa ja lisäävät alueen vetovoimaa. – Tammi-kesäkuun osalta tulos ennen veroja oli 5,4 miljoonaa euroa. Heinäkuun hyvät kelit ja markkinaa keskimäärin parempi kaupankäynnin kehitys ennustaa loppuvuodesta tuloksellisesti odotetun mukaista, jatkaa Finér.
SSO:n marketkaupan myynti kasvoi tammi–kesäkuussa kaksi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Haastava taloustilanne korosti hintakilpailukyvyn ja asiakkaita kiinnostavan valikoiman merkitystä. Myös ruuan verkkokaupan aktiivisessa kehittämisessä ollaan onnistuttu erinomaisesti. Liikennekaupassa näkyy toisaalta ihmisten vilkastunut liikkuminen, ja ABC Lohja laajensi palvelunsa takaisin korona-aikaa edeltävään ympärivuorokautiseen aukioloon. Liikennekaupan liikevaihdon lasku tuli polttonestekaupasta, jossa hinnat laskivat vuoden takaisesta tasosta. Matkailu- ja ravitsemiskauppaan vaikuttaa ihmisten heikentynyt ostovoima, mutta samalla kauppaa piristää ihmisten kaipuu paikallisten tapahtumien äärelle – tätä todisti Rantajamien historiallisen hyvä kävijämäärä. Autokaupan haastavaan markkinatilanteeseen nähden SSO:n autokaupoissa on tehty aktiivista myyntiä ympäri Suomen ja Raisioon avattu uusi autotalo on otettu hyvin vastaan. Toimet ovatkin siivittäneet autokaupan hyvään myynninkehitykseen.
SSO:n liikevaihto toimialoittain | ||
Liikevaihto 1-6/2024 | % | |
milj. eur. | ed.v.v. | |
market- ja tavaratalokauppa | 160 | + 2 |
liikennekauppa | 38 | - 8 |
matkailu- ja ravitsemiskauppa | 6 | + 7 |
autokauppa | 59 | + 5 |
muu | 4 | |
yhteensä | 267 | + 1 |
– Yhdessä alueen asukkaiden kanssa kehittäneet palvelujamme ja tehneet omasta seudustamme parempaa paikkaa elää. Esimerkkejä uusista ja uudistetuista palveluista olivat Lohjan ABC:n uusi ruuan verkkokaupan noutolokerikko, Sinun Keittiön Puoti sekä Lohjan Prisman iso uudistus. Alkuvuoden riemastuttavin investointi lienee kymmenien sympaattisten kuljetusrobottien uusi kotiinkuljetusmahdollisuus. Elokuun alussa Nummelaan avattiin uusi Sale palvelemaan nopean asioinnin tarpeisiin. Syksyllä uudistamme vielä Sale Karjalohjan niin talotekniikan kuin osuvamman valikoiman ja palvelun näkökulmasta, kertoo Finér.
− Alkuvuodesta asiakasomistajat valitsivat SSO:lle uuden edustajiston, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla mukana varmistamassa asiakaslähtöinen päätöksenteko. Pyrimme aktiivisesti lisäämään asiakkaiden vuorovaikutusmahdollisuuksia – päivittäisten myymäläkohtaamisten ollessa edelleen se luontaisin. Ja niitä hyviä kohtaamisia meillä kertyykin kuukausittain miljoonia, iloitsee Finér.
− Koko vuoden osalta ennakoimme SSO:n liikevaihdon kasvavan ja tuloksen toteutuvan viime vuoden tasolla. Koko kesäkauden osalta odotuksemme ovat korkealla – hyvien kelien ansiosta kauppa kävi myös heinäkuussa hyvin, kesäasukkaat viihtyivät mökeillään ja esimerkiksi Rantajamit onnistuivat erinomaisesti, Finér toteaa.
Tulevaisuuden ammattilaiset kesätöissä
SSO:laisten määrä kasvoi hieman edellisvuodesta. Kesäkuun lopussa SSO:laisia oli 1401. SSO tarjosi tänä kesänä jälleen myös kesätyöpaikan 440 nuorelle. Kesätöiden pituus vaihteli 15–17-vuotiaiden S-kesisten 2-6 viikon harjoitteluista koko kesän kestäneisiin kesätöihin yli 18-vuotiaille
–Tänä kesänä panostimme erityisesti kesätyöntekijä prosessiin. Aloitimme jo talvella esihenkilöiden ja työkummien kanssa hyvän kesätyö kokemuksen pohtimisen. Järjestimme nuorille kesäetkot kolmella paikkakunnalla toukokuussa. Kesäetkoilla kerrottiin työskentelystä SSO:lla. Samalla oli mahdollisuus tutustua tuleviin työkavereihin. Tarjosimme myös työkengät kaikille kesätyöntekijöille, sanoo SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo.
SSO:n neljä valmentajaa huolehtivat tänäkin kesänä täysi-ikäisten kesätyöntekijöiden perehdyttämisestä muun muassa käytössä olevien järjestelemien käyttöön, kassatoimintoihin, ergonomiaan sekä työarjen sujuvuuden varmistamiseen. Kesätyöntekijät ovat tuoneet esiin, miten turvalliselta oppiminen on tuntunut, kun valmentaja on kulkenut rinnalla ensimmäisinä päivinä ja kannustanut uuden edessä. – Saimme perehdytyksestä todella hyvää palautetta. Eräskin nuori totesi, ettei missään muualla en ole saanut näin hyvää perehdytystä, iloitsee Somersalo.
– Keväällä olemme myös aloittaneet kulttuurin kehittämisen ohella johtamisen kehittämisprojektin. Laajennettu johtoryhmämme kiertää syksyn aikana tapaamassa koko henkilökuntaamme Ihmiset ensin -kiertueillamme kuulemassa ihmistemme ajatuksia ja ideoineet yhdessä tulevaa. Tilaisuudet ovat olleen huikean inspiroivia ja olemme ylpeitä ihmisistämme, jotka tekevät tätä työtä täydellä sydämellä joka päivä, jatkaa Somersalo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér, p. 040 540 2006
SSO:n henkilöstöjohtaja Hanna Somersalo, p. 044 770 5175
SSO:n asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Anu Karppinen, p. 044 770 5365
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO sähköistää liikkumisen – ABC Piihovin ABC-latauskenttä laajenee helmikuussa 202518.12.2024 12:54:50 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on panostanut vahvasti vihreään liikkumiseen kasvattamalla ABC-latausasemien verkostoaan määrätietoisesti. Latausmahdollisuuksia on tarjolla varsin kattavasti koko Osuuskaupan toimialueella ja palvelutarjonta kasvaa entisestään, kun ABC Piihovin ABC-latauskenttä laajenee helmikuussa 2025.
Elämäsi kesätyö odottaa SSO:ssa – kesätyöhaku alkaa 1.1.20253.12.2024 11:14:19 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n kesätyöhaku järjestetään tälläkin kertaa kaksiosaisena ja haku alkaa heti vuoden vaihteessa. Ensimmäisessä haussa etsitään täysi-ikäisiä kesätyöntekijöitä ja hakuaika on 1.1.–26.1.2025. Jälkimmäinen haku 10.2.–28.2.2025 on tarkoitettu 15–17-vuotiaille S-kesiksille. SSO tarjoaa kesätöitä noin 400 nuorelle erilaisten asiakaspalvelutehtävien parissa päivittäis- ja käyttötavarakaupoissa, liikennemyymälöissä, matkailu- ja ravintola-alalla sekä autokaupoissa.
Kauppakeskus Lohi uudistuu asiakkaiden toiveita kuunnellen – Cubus avaa myymälänsä keväällä 202527.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Kauppakeskus Lohen palvelutarjonta laajenee myös ensi keväänä, kun äskettäin avatun Normal-myymälän viereiseen liiketilaan saadaan uusi vuokralainen. Cubus avaa liikkeensä Lohessa keväällä 2025.
SSO ja Venner jakavat hyväntekeväisyyskampanjassa jouluksi ruokaa tukea tarvitseville perheille. Tavoitteena on lahjoittaa raaka-aineet noin 4000 terveelliseen ateria-annokseen.25.11.2024 11:00:44 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n ja ruokakasvatusyritys Vennerin jo viidettä kertaa toteutettavassa hyväntekeväisyyskampanjassa jaetaan terveellisiä raaka-aineita sisältäviä Venner-ruokalaatikoita tukea tarvitseville perheille. Yhteistyön aikana ruokalaatikoita on jaettu jopa noin 22 000 annoksen verran tämänvuotisen kampanjan tavoitteiden toteutuessa, eli yhteensä noin 50 000 eurolla.
SSO liikennemyymälä Salon Perniöntiellä jatkaa automaattiasemana7.11.2024 16:50:13 EET | Tiedote
SSO keskittyy jatkossa SSO liikennemyymälä Salon osalta polttonesteiden jakeluun ja sisäkauppa sulkeutuu viimeistään vuoden loppuun mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme