Sunborn Liven Pietu Sepponen on vuoden positiivisin turkulainen
Sunborn Liven promoottori Pietu Sepponen on palkittu Vuoden positiivisimpana turkulaisena. Sepponen otti Turun Positiivareiden jakaman nimityksen vastaan torstaina Höyrylaiva s/s Ukkopekalla järjestetyssä tilaisuudessa.
Valinnan teki Turun Positiivareiden tuomaristo, joka valitsee vuosittain Turun alueen positiivisimmat henkilöt. Tuomaristo painottaa valinnoissaan henkilöitä, joiden innostuneisuus, ahkeruus ja pitkäjänteisyys tuottavat hyvää ympärilleen. Sepposen valinnassa painotettiin erityisesti hänen innovatiivisuuttaan, ystävällisyyttään ja innostavaa asennettaan sekä merkittävää panosta Turun kaupungin livemusiikkikentän kehittämisessä.
– Työteliään tapahtumakesän jälkeen tällainen kirjaimellisesti positiivinen tunnustus lämmittää suuresti. Olen asunut Turussa 2008 vuodesta alkaen ja kaupunki on vienyt heti alusta alkaen sydämeni. Turun potentiaali kehittyvänä kulttuurikaupunkina on suuri ja olen osaltani pyrkinyt sitä rikastuttamaan. Pidän yhteistyöstä ihmisten kanssa ja yritän aina löytää asioista positiivisia puolia, olla ystävällinen ja rehellinen kaikessa tekemisessäni, joka mahdollisesti osaltaan selittää yllättävää, mutta mukavaa nimitystä, Sepponen kertoo.
Livemusiikkitapahtumien tekijä
Sepponen on työskennellyt nyt seitsemän vuoden ajan turkulaisen tapahtumajärjestäjä Sunborn Liven promoottorina, mutta myös tätä ennen hän on ollut jo vuosia yksi Turun livemusiikkikentän aktiiveista. Tänä vuonna Sunborn Live on järjestänyt kolme festivaalia, joissa Sepponen on vastannut ohjelmistosta ja taiteellisesta sisällöstä – ja ollut myös alusta alkaen ideoimassa tapahtumia.
Suomen suurin after ski -festivaali Harmaa Rinne toi maaliskuussa Suomen eturivin artistit sekä 10 000 kävijää Rukalle. Viidettä kertaa järjestetty vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Kesärauha teki kesäkuussa uuden kävijäennätyksen keräten Turun Linnanpuistoon kolmen päivän aikana yhteensä yli 23 000 kävijää. Turun Tall Ships Races -viikonloppuna päivänvalon näki puolestaan aivan uusi Slot Festival, joka toi 90-luvun lopun ykkösartisteja niin ikään Turun Linnanpuistoon.
Festareiden lisäksi Sepponen on ollut järjestämässä päivityksen kokeneen Turun Terassikesä -ulkoilmakeikkojen sarjan sekä satakunta klubikeikkaa ja suurkonserttia Turun Logomon eri saleissa sekä Naantalin Kaivohuoneella.
– Turku on elävä kulttuurikaupunki ja paikka, jossa kannattaa tehdä ympärivuotisesti erilaisia tapahtumia. Olen aina koittanut havainnoida millaiselle musiikille, ja artisteille tässä kaupungissa olisi tilausta. Olen myös koittanut profiloitua tyyppinä, jolle voi aina soittaa, kun halutaan tehdä Turussa jotain siistiä tai uutta livemusiikin saralla. Näin esimerkiksi maailman tunnetuimpiin raskaan musiikin festivaaleihin lukeutuva Knotfest päätyi Artukaisten kentälle kesällä 2022. Mielestäni olemmekin Sunborn Livellä onnistuneet näyttämään, että pääkaupunkisedun ulkopuolellakin voi olla vakavasti otettavia, jopa kansainvälisesti noteerattavia festareita. Työnantajani Sunborn on upeasti ja ennakkoluulottomasti suhtautunut uusiin tapahtumakonsepteihin ja tarjonnut työpaikan, jossa on lupa kehittää uutta ja kehittyä itse myös siinä samalla. Haluan kuitenkin tuoda esiin sen itsestäänselvyyden, että ilman osaavia kollegoita ja yhteistyökumppaneita ei yksikään tapahtuma olisi onnistunut, Sepponen korostaa.
Täksi vuodeksi Logomon edustalta Turku Energian vanhalle sisäpihalle siirtynyt Terassikesä-konseptikaan ei syntynyt sattumalta, vaan oli muhinut jo pitkään Sepposen ajatuksissa.
– Terassikesää pidetään Turussa korona-ajan innovaationa, joka jäi elämään, mutta todellisuudessa olin halunnut toteuttaa Allas Sea Poolin tyylistä ulkoilmakonserttikonseptia jo pidempään nimenomaan Suomen parhaassa kesäkaupungissa Turussa. Tänä vuonna konserteissa kävi 15 keikkaillan aikana yli 20 000 kävijää eli se on vakiinnuttanut paikkansa osana Turun kesätarjontaa, Sepponen iloitsee.
Ehdolla vuoden promoottoriksi
Samalle viikolle vuoden positiivisimman turkulaisen tittelin kanssa osui myös Industry Awards 2024 -gaalanehdokkuuksien julkistus, jossa Sepponen on ehdolla vuoden promoottoriksi. Samalla myös Sunborn Live on ehdolla Vuoden tapahtumatiimiksi. Kesärauha on ehdolla Vuoden festivaaliksi ja Harmaa Rinne Festival Vuoden brändiyhteistyöksi. Industry Awards 2024 -gaala on Suomen merkittävin musiikkialan ammattilaisten palkitsemisgaala. Palkinnot jaetaan Tampere-talossa perjantaina 4. lokakuuta.
Lisätietoja:
Pietu Sepponen
promoottori
Sunborn Live
p. 044 5566 113
pietu.sepponen@sunbornlive.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Sunborn Live
Sunborn Live on tunnettu kovatasoisista live-tapahtumistaan ja laadukkaista festivaaleistaan. Muun muassa vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Kesärauha, Turun Terassikesä, after ski -festivaali Harmaa Rinne sekä uusi Slot Festival kuuluvat Sunborn Liven tapahtumaportfolioon. Tämän lisäksi yritys tuottaa vuosittain satakunta keikkaa ja suurkonserttia Turun Logomossa. Sunborn Live on osa ravintola-, tapahtuma- ja catering-alan yritys Sunborn Events Oy :tä on sekä perheomisteista Sunborn Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live
Norjan menestyneimpiin pop-sensaatioihin lukeutuva Sigrid ja kymmenkunta uutta ajankohtaista ja kiinnostavaa artistia kiinnitetty Kesärauhaan!12.12.2024 12:00:07 EET | Tiedote
Turkulainen indie- ja vaihtoehtomusiikkiin erikoistunut Kesärauha merkitsee monelle festarikävijälle festivaalisesongin odotettua starttia. Turun Linnanpuistossa 6.-8.6.2025 juhlittavan Kesärauhan ohjelmisto vahvistuu uusilla artistikiinnityksillä ja avoimet päiväliput tulevat myyntiin. Lippujen hinnat nousevat 1.1.2025.
Progressiivisen metallin kärkiyhtye DREAM THEATER esiintyy ikonisella kokoonpanollaan Turun Logomossa 3.6.202512.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Kesäkuun 3. päivä Logomossa koetaan historiallinen hetki, kun maailman ehdottomiin progressiivisen metallin jättiläisiin lukeutuva Dream Theater soittaa kesän ainoan Suomen keikkansa Turussa. Ison areenaluokan artistin esiintyminen tavallista intiimimmässä 3000 hengen Logomossa on poikkeuksellinen tapahtuma. Dream Theater lähtee Turun Logomon keikan myötä Euroopan festivaalikiertueelle. Lipunmyynti odotetulle keikalle alkaa Lippu.fi:ssä maanantaina 16.12. klo 9.00. “Olemme äärimmäisen innoissamme saadessamme ehkä koko Logomon historian suurimman kansainvälisen artistin Turkuun keikalle kesäkuussa. Dream Theater on jättänyt miljooniin musantekijöihin ja raskaan progressiivisen musiikin faneihin lähtemättömän vaikutuksen. Logomon keikasta tekee erityisen hienon yhtyeen ennen sitä ilmestyvä uutuusalbumi, jossa on mukana ensimmäistä kertaa sitten 2009 ikoninen kokoonpano mukaan lukien rumpalilegenda Mike Portnoy”, hehkuttaa Sunborn Liven promoottori Pietu Sepponen. Dream Theaterin menestyk
Harmaan Rinteen ohjelma valmis: Ruotsin tämän hetken suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva elektroduo Hooja (SE) ja lumoavalla lavakarismallaan hurmaava Nelli Matula viimeistelevät Suomen suurimman after skin artistikattauksen!2.12.2024 08:59:14 EET | Tiedote
Harmaan Rinteen artistikattauksen kruunaavat kotimaisen popin jumalatar Nelli Matula ja ruotsalainen elektronisen musiikin duo Hooja. Näiden julkistusten myötä Harmaan Rinteen ohjelmisto on valmis. Suomen suurimman after skin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä. Rukan hiihtostadion ja Rukan kylä ovat valmiina ottamaan after ski -juhlijat vastaan 28.–29.3.2025.
Kesärauhan ohjelmisto täydentyy kansainvälisillä nimillä: rajoja rikkova rap-artisti Silvana Imam ja nouseva monilahjakkuus Okay Kaya28.11.2024 15:58:35 EET | Tiedote
Korkeatasoisesta ohjelmastaan tunnettu indiefestivaali Kesärauha laajentaa tulevan kesän ohjelmistoa kahdella kiinnostavalla kansainvälisellä artistilla. Myös suuren suosion saaneet deposit-liput tekevät väliaikaisen paluun. Kesärauhaa juhlitaan 6.–8.6.2025 Turun Linnanpuistossa Turun Linnan kupeessa.
Suomen suurin after ski Harmaa Rinne julkistaa lisää esiintyjiä Rukan Hiihtostadionille13.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Viime maaliskuussa valtakunnan suurimmat after ski -bileet järjestänyt Harmaa Rinne järjestetään toistamiseen Rukan Hiihtostadionilla 28.–29.3.2025. Rukan upeissa maisemissa after ski -tunnelmissa nähdään kotimaisen pop- ja rap-musiikin kirkkaimpia tähtiä, mm. Gasellit, Isac Elliot, Jenni Vartiainen, Mirella, Portion Boys, Sexmane ja Olga. Tänään ohjelmisto saa vahvistusta, kun keikkatauostaan uutisoinut Abreu tekee yhden kevään keikoistaan Harmaassa Rinteessä. Uusina artisteina julkistetaan myös Bee ja Jambo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme