Tampere-talossa neljä kantaesitystä ja keskustelutilaisuus esittävän taiteen tulevaisuudesta
Tampere-talossa kuullaan yhden illan aikana neljä kantaesitystä sekä keskustelua esittävän taiteen ja oopperatoiminnan kehittämisestä Suomessa. Earth Songs -konsertissa 18. syyskuuta esiintyvät nykymusiikkiyhtye TampereRaw Maria Itkosen johdolla sekä solistit Eva Alkula, Anna Kuvaja ja Elina Vähälä. Konserttia edeltävässä kaikille avoimessa seminaarissa keskustelemassa ovat kulttuurialan vaikuttajat Katri Santtila, Kaisa Rönkkö, Sampo Terho, Waltteri Torikka ja Suvi Leinonen.
Tampere-talon syksyssä soi nykymusiikki. Keskiviikkona 18. syyskuuta Earth Songs -sävellyskonsertissa Pienen salin lavalle nousevat tamperelaisen nykymusiikkiyhtye TampereRaw’n taitavat muusikot kapellimestarinaan Maria Itkonen. Ajatuksia ja tunteita herättävässä konsertissa sukelletaan luonnon helmaan ja veden syleilyyn neljän kantaesityksen voimalla.
Kuulemme uutta musiikkia säveltäjiltä Maija Hynninen, Ilkka Hammo, Tomi Räisänen ja Cecilia Damström. Konsertin solisteihin on tullut muutos. Viulisti Pekka Kuusisto jää pois, ja hänen tilallaan soittaa Elina Vähälä. Konsertin muut solistit ovat kanteleensoittaja Eva Alkula ja pianisti Anna Kuvaja.
Maija Hynnisen Pathways – Through Water -pianoteoksessa odottava tunnelma lähestyvine ympäristökatastrofeineen on käsinkosketeltavissa. Pianosolisti on paikoin kamarimusiikillisessa vuoropuhelussa orkesterista muodostuneitten pienempien kokoonpanojen kanssa, paikoin häntä vastassa on koko yhtye.
Ilkka Hammon Mirabilia naturae (”Luonnon ihmeitä”) on ylistys luonnolle ja sen hämmästyttäville ilmiöille. TampereRaw’n klarinetisti Reetta Näätänen, sellisti Maija Juuti ja pianisti Ville Hautakangas maalailevat musiikillisia tuokiokuvia maalta, mereltä ja ilmasta.
Tomi Räisäsen Maaemo-teoksessa kantele on jaettu ikään kuin kahtia: alimmat, poimutetut bassokielet edustavat maanalaista (alinen) ja diskanttialueen teräskielet puolestaan kaikkea maanpäällistä (ylinen). Kuvanveistäjä Meri Peura on valmistanut Räisäsen esityksen osaksi Eva Alkulan ylle Maaemon roskakimonon. Asun epäorgaaniset materiaalit hän on kerännyt Jäämeren ja Itämeren rannoilta.
Cecilia Damströmin Earth Songs on TampereRaw-yhtyeen tilaama seitsenosainen viulukonsertto, joka on sävelletty solistille, yhtyeelle ja videolle. Videotaiteen on luonut Marek Pluciennik. Osat ovat kuin seitsemän rakkauslaulua planeettamme eri osille ja ekosysteemeille.
Earth Songs -konsertti on Tampere-talon ja TampereRaw’n yhteistuotanto. Jane ja Aatos Erkon säätiö tukee Tampere-talon konserttitoiminnan kehittämistä vuosina 2024–2025.
Tampere-talo järjestää ennen illan konserttia kaikille avoimen kulttuurialan seminaarin esittävän taiteen ja oopperatoiminnan tulevaisuudesta ja kehittämisestä Suomessa. Keskustelemassa aiheesta ovat Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Katri Santtila, Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö, Tampereen kaupungin kulttuurijohtaja Sampo Terho, oopperalaulaja ja Hämeenkyrön FEStiwaalien taiteellinen johtaja Waltteri Torikka sekä Tampere-talon taiteellinen johtaja Suvi Leinonen.
Seminaariyleisöön on vapaa pääsy, mutta sinne tulee ilmoittautua ennakkoon keskiviikkoon 11. syyskuuta mennessä tämän linkin kautta. Myös median edustajien toivotaan ilmoittautuvan tapahtumaan saman linkin kautta. Paikkoja on rajoitetusti. Tapahtuman kesto on n. 1 tunti.
Ke 18.9. klo 17.30 Maestro, Tampere-talo
Seminaari – ”Jos ei ole tarjontaa, ei ole tulevaisuutta”: Esittävän taiteen ja oopperatoiminnan tulevaisuus ja kehittäminen Suomessa
Vapaa pääsy ennakkoilmoittautumisella
Ke 18.9. klo 19 Pieni sali, Tampere-talo
TampereRaw: Earth Songs
Liput 32 €, eläkeläiset 26 €, opiskelijat 20 €
Lisätiedot
Suvi Leinonen
Taiteellinen johtaja
Tampere-talo Oy
Puh. +358 3 243 4031
suvi.leinonen@tampere-talo.fi
Median liput ja haastattelupyynnöt
Elsa Vähänen
Viestintäasiantuntija
Tampere-talo Oy
Puh. +358 40 5512 739
elsa.vahanen@tampere-talo.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 alkaen kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvä Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy (Tampere Live). Yhtiöt muodostavat yhdessä Tampere-talo-konsernin.
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus ja tapahtumayhtiö. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2022 Tampere-talon liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme 675 000 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Se on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö. Yhtiön toimitusjohtaja on Paulina Ahokas, ja työntekijöitä on 52. Hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Koko perheen Tuhkimo-baletti tuo sadun taian Tšekistä Tampereelle – Prokofjevin musiikin esittää Tampere Filharmonia17.12.2024 09:15:00 EET | Tiedote
Brnon Kansallisteatterin baletti Tšekistä tekee näyttävän paluun Tampereelle, kun koko perheen Tuhkimo-baletti lumoaa Tampere-talossa kolmen esityksen verran 21.–22. marraskuuta 2025. Markéta Pimek Habalován tuoreessa koreografiassa yhdistyvät humoristinen tanssi ja herkkä tarinankerronta. Sergei Prokofjevin säveltämän musiikin tulkitsee Tampere Filharmonia. Tampere-talo on julkaissut myös muita ohjelmistouutuuksia lapsiperheille. Tapahtumien liput ovat nyt myynnissä.
Pohjoismaiden suurin popduo Marcus & Martinus esiintyy elokuussa Tampere-talossa12.12.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Norjalainen popduo Marcus & Martinus tekee paluun Suomeen. Lukuisista hiteistään, valloittavasta lavaesiintymisestään ja viime kevään Euroviisuista tunnettu kaksikko esiintyy Tampere-talossa perjantaina 22. elokuuta 2025. Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 16. joulukuuta klo 10.
Maailmantähti Rita Ora saapuu Suomeen11.12.2024 16:31:06 EET | Tiedote
Radio Nova Festivaali on lisännyt uuden kansainvälisen pääesiintyjän tulevan kesän artistilistaukseen. Brittiläisartisti Rita Ora esiintyy Radio Nova Festivaalilla, jota vietetään Tampereen Santalahden rantapuistossa 13.–14. kesäkuuta 2025. Festivaalilavalle nousevat myös mm. Jason Derulo, Alvaro Soler, Jenni Vartiainen, BEHM ja Vesterinen Yhtyeineen. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä.
Jason Derulo ja Alvaro Soler tähdittävät Radio Nova Festivaalia Tampereella10.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Huippusuosittu Radio Nova Festivaali järjestetään ensi kesänä upeissa maisemissa Tampereen Santalahden rantapuistossa 13.–14. kesäkuuta 2025. Festivaalilavalle nousevat mm. Jason Derulo, Alvaro Soler, Jenni Vartiainen ja Vesterinen Yhtyeineen. Liput ovat nyt myynnissä.
Tampereen Kirjafestarit teki kävijäennätyksen5.12.2024 15:00:00 EET | Tiedote
Tampereen Kirjafestarit houkutteli tänä vuonna ennätykselliset 7 000 kävijää. Pirkanmaan suurin kirjallisuustapahtuma järjestettiin Tampere-talossa viikonloppuna 30.11.– 1.12.2024. Yhteensä Tampere-talon tapahtumissa vieraili viikonlopun aikana noin 9 500 asiakasta. Monipuolinen festivaaliohjelma käsitteli kirjallisuuden ja kulttuurin ajankohtaisia teemoja ja ilmiöitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme