Pohjois-Karjalan ELY-keskukselle vesitalouslupa Sääperinjärven Lösönlahden lintuveden kunnostamiseen
Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle vesitalousluvan Sääperin Lösönlahden lintuveden kunnostukseen Tohmajärven kunnassa. Kunnostushankkeen toimenpiteitä ovat ruoppaukset, avovesialan lisäykset, pesimäsaarekkeiden teko, läjitysalueen perustaminen ja uuden ojan tekeminen. Hankealue sijaitsee Natura 2000-verkostoon kuuluvalla alueella.
Hankkeen keskeisenä tavoitteena on lisätä erityisesti vesilinnuille soveltuvia poikue-elinympäristöjä ja ruokailu- ja levähdysalueita sekä edistää kosteikkoluonnon monimuotoisuutta. Lisäksi hankkeen mukaisilla toimenpiteillä samalla edistetään vesiensuojelua parantamalla ravinteiden ja kiintoaineen sitoutumista kosteikolla. Hankkeessa ei muuteta Sääperinjärven vedenkorkeutta. Toimenpiteitä toteutetaan 8,7 hehtaarin alalla. Hanke toteutetaan vuosien 2024–2028 aikana osana HELMI-elinympäristöohjelmaa.
Hankkeesta saatavat yleiset hyödyt liittyvät luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja edistämiseen. Ilman toimenpiteitä Lösönlahden umpeenkasvu jatkuu, minkä seurauksena arvokkaan lajiston elinympäristöt heikkenevät ja niiden linnusto taantuu. Lisäksi hanke lisää alueen virkistyskäyttöä metsästyksen ja luonnon tarkkailun olosuhteiden parantuessa. Hankkeen toimenpiteistä myönnetyn luvan mukaisesti toteutettuna aiheutuu lyhytaikaista ja vähäistä veden samentumista kunnostustöiden aikana. Hankkeen toteuttaminen ei merkittävästi heikennä Natura 2000 -verkostoon kuuluvan Värtsilän laakso (SPA) Natura-alueen suojelun perusteena olevia luonnonarvoja.
Lupapäätös nro 67/2024 on nähtävillä Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa (diaarinumero ISAVI/2652/2024).
Päätökset löytyvät Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelusta helposti, kun asiakohtaan kirjoittaa asian diaarinumeron.
Aluehallintovirasto käsittelee ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.
Lisätietoja
ympäristöylitarkastaja Hanne Lohilahti, puh. 0295 016 813
ympäristöneuvos Tomi Puustinen, puh. 0295 016 873
etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanne LohilahtiympäristöylitarkastajaItä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 016 813hanne.lohilahti@avi.fiTomi PuustinenympäristöneuvosItä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 016 873toimi.puustinen@avi.fiLinkit
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Katolla työskennellyt työntekijä putosi – sakkoja toimitusjohtajalle ja asennuspäällikölle20.12.2024 16:01:45 EET | Tiedote
Satakunnan käräjäoikeus on 20.12.2024 tuominnut kattoremontteja tekevän yrityksen toimitusjohtajan ja asennuspäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli huhtikuussa 2023 Raumalla tapahtuneesta työtapaturmasta, jossa omakotitalon kattoasennuksen viimeistelyä tehnyt työntekijä putosi katolta. Työtapaturman syitä selvitettiin työsuojelutarkastuksella, jolla havaittiin puutteita muun muassa työtelineissä, putoamissuojauksessa sekä putoamissuojauksen suunnittelussa.
Antalet blanketter för anmälan och tillstånd gällande djurhållning i regionförvaltningsverkets e-tjänst har ökat20.12.2024 12:00:00 EET | Pressmeddelande
För djurhållning och annan verksamhet som omfattar djur finns många olika anmälnings- och tillståndsförfaranden. Dessa omfattar bland andra anmälan om djurhållning, till exempel anmälan om yrkesmässig och storskalig djurhållning eller avslutande av sådan verksamhet samt ansökan om intyg och tillstånd för viss verksamhet.
Eläintenpidon ilmoituksiin ja lupiin liittyvä sähköisen palvelun valikoima on laajentunut aluehallintovirastossa20.12.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Eläintenpitoon ja eläinsektorilla toimimiseen liittyy monenlaisia ilmoitus- ja lupamenettelyjä. Näihin kuuluvat esimerkiksi eläintenpitoon liittyvät ilmoitukset, kuten ammattimaiseen tai laajamittaiseen eläinten pitoon tai sen lopettamiseen liittyvä ilmoitus sekä todistusten ja lupien hakemien tiettyihin toimintoihin.
Satakunta välfärdsområde ålades att se till att det finns tillräckligt med socialarbetare inom barnskyddet19.12.2024 09:00:25 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har ålagt Satakunta välfärdsområde att se till att antalet klienter per socialarbetare som ansvarar för barnens angelägenheter senast den 20 maj 2025 överensstämmer med lagen. Om välfärdsområdet inte fullgör detta kan regionförvaltningsverket meddela ett nytt föreläggande som förenas med vite.
Satakunnan hyvinvointialue määrätty huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävästä määrästä19.12.2024 08:59:10 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Satakunnan hyvinvointialueen saattamaan lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät lain mukaiseksi 20.5.2025 mennessä. Jos hyvinvointialue ei noudata määräystä, aluehallintovirasto voi sakon uhalla antaa uuden määräyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme