Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Miten huomioida ympäristöarvot ojitushankkeissa? Uusi opas kokosi tiedot yksiin kansiin

Jaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus (Syke) ovat julkaisseet uuden oppaan, joka korostaa ympäristöystävällisten menetelmien käyttöä ojitus- ja kuivatushankkeissa.

Kesäinen kuva, jossa näkyy peltoa ja vettynyt alue eli kosteikko, jossa on myös kasvustoa.
Kosteikot muodostavat tärkeitä elinympäristöjä ja levähdyspaikkoja monille vesilinnuille. Selma Salin

Vuoden 2022 lopussa päättynyt kansallinen peruskuivatuksen tukimuoto on siirtynyt osaksi EU-rahoitteisia maataloustukia. Tuen saamiseksi peruskuivatustoiminnassa on edistettävä ympäristön tilaa ja kestävää tuotantotapaa. Suunnittelussa on huomioitava myös vesiensuojelu, luonnon monimuotoisuus sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen.

Käytännön ohjeita kestävään vesienhallintaan ja parempaan vesiensuojeluun

ELY-keskuksen ja Syken laatima opas tarjoaa käytännön keinoja hyödyntää luonnonmukaisia menetelmiä valuma-alueiden vesitalouden hallinnassa. Lisäksi opas esittelee kestäviä ratkaisuja, jotka parantavat peltojen kuivatusmahdollisuuksia ja samalla edistävät ympäristön hyvinvointia.

Keskeisiin suosituksiin kuuluu esimerkiksi kosteikkojen perustaminen. Kosteikot eivät ainoastaan varastoi vettä, vaan ne myös parantavat sen laatua.

Myös tulvatasanteelliset kaksitasouomat, pohjakynnykset ja uomien reunakasvillisuuden säilyttäminen auttavat hidastamaan veden virtausta ja suojaamaan maaperää eroosiolta, kertoo opasta laatimassa ollut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Eeva Nuotio.

Ojitushankkeissa suositellaan tarkastelemaan vaikutuksia koko valuma-alueen näkökulmasta, mikä edistää tulva- ja vesiensuojelua, mutta tukee myös ilmastotavoitteita, maisemanhoitoa ja virkistyskäyttöä. Valuma-aluelähtöisellä suunnittelulla voidaan samalla huomioida tuotannolliset tavoitteet, kuten metsänkasvatuksen ja maanviljelyn vedensaannin ja kuivatustarpeiden koordinoitu toteuttaminen.

Uuteen oppaaseen voit tutustua täällä: https://www.doria.fi/handle/10024/189865

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Johtava vesitalousasiantuntija Eeva Nuotio, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 028 025, eeva.nuotio@ely-keskus.fi

Erikoistutkija, ryhmäpäällikkö Pasi Valkama, Suomen ympäristökeskus (Syke), puh. 0295 252 218, pasi.valkama@syke.fi

Kuvat

Kesäinen kuva, jossa näkyy peltoa ja vettynyt alue eli kosteikko, jossa on myös kasvustoa.
Kosteikot muodostavat tärkeitä elinympäristöjä ja levähdyspaikkoja monille vesilinnuille.
Selma Salin
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Störtregnet under veckoslutet höjde vattenytorna i åarna särskilt i Kyro älv och Lappo å (landskapen i Österbotten)3.9.2024 09:10:00 EEST | Tiedote

Senaste veckoslut regnade det ställvis ovanligt rikligt i Södra Österbotten. Särskilt i Kyro älvs och Lappo ås avrinningsområden steg vattenytorna snabbt och nådde ställvis nivåer som ligger nära genomsnittliga högvattenstånd. Den rikligaste nederbörden föll i området av Kurikka-Ilmajoki-Seinäjoki-Lappo, där det lokalt observerades till och 100 mm:s regnmängder under veckoslutet.

Viikonlopun rankkasateet nostivat jokien pintoja erityisesti Kyrönjoella ja Lapuanjoella (Pohjalaismaakunnat)3.9.2024 09:10:00 EEST | Tiedote

Viime viikonloppuna Etelä-Pohjanmaalla satoi paikoin poikkeuksellisen runsaasti. Erityisesti Kyrönjoen ja Lapuanjoen vesistöalueilla jokien pinnat lähtivät nopeaan nousuun ja paikoin päästiin lähelle keskimääräisiä tulvakorkeuksia. Kovimmat sateet osuivat Kurikka-Ilmajoki-Seinäjoki-Lapua alueelle, jossa paikallisesti oli havaintoja jopa yli 100 mm:n sademääristä viikonlopun aikana.

Meddelande om samrådsrespons som gäller de centrala frågorna inom vattenvården och respons från samrådet om översvämningsrisker (landskapen i Österbotten)2.9.2024 14:15:00 EEST | Tiedote

Samråd ordnades 15.12.2023–17.6.2024 om de centrala frågorna och arbetsprogrammet för vattenvården i Kumo älvs-Skärgårdshavets-Bottenhavets vattenförvaltningsområde 2028–2033. Samtidigt ordnades också samråd om den preliminära bedömningen av översvämningsrisker och översyn av utnämningen av områden med betydande översvämningsrisk i Österbotten, Södra Österbotten och Mellersta Österbotten.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye