Maahanmuuttoviraston ulkomaalaisasioiden IT-palveluiden kilpailutus on valmistunut
Maahanmuuttovirasto on saanut päätökseen kilpailutuksen, jossa hankitaan asiantuntijapalveluita ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmän (UMA), tietovarannon ja palvelujen ylläpitoa ja kehitystä varten.
– Kilpailutuksen tavoitteena on ollut kehittää maahanmuuttohallinnon digitaalisen asianhallinnan ja palvelujen järjestelmäkokonaisuutta, joka on keskeinen työkalu päätöksenteossamme. Kilpailutettuun kokonaisuuteen kuuluivat ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmä ja osana sitä verkkoasiointipalvelu Enter Finland, kertoo tietohallintojohtaja Tarmo Jukarainen.
Ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmää käyttävät Maahanmuuttoviraston lisäksi myös muut viranomaiset kuten poliisi, Rajavartiolaitos ja Suomen edustustot. Järjestelmä tukee sujuvaa ja hallittua maahantuloa sekä edistää osaltaan Suomen sisäistä turvallisuutta.
Tarjouskilpailun voittaneet palveluntuottajat ja hankinnan osat
Hankinta koostuu seuraavista osista
- Osa 1: ylläpito ja kehitys
- Osa 2: tilaajan tuki.
Osa 1 koostuu ylläpidosta ja kehittämisestä. Se pitää sisällään muun muassa Enter Finlandin ja UMA:n kehittämisen, uudistamisen ja ylläpidon. Osan tehtäviin kuuluu esimerkiksi järjestelmien ylläpitoa, arkkitehtuurisuunnittelua sekä uusien toiminnallisuuksien määrittelyä ja ohjelmointia.
Osa 2 puolestaan pitää sisällään viraston tukemiseen tarkoitettuja asiantuntijapalveluita. Näitä ovat esimerkiksi palvelunsiirron, toimintamallien ja tietoturvaratkaisujen suunnittelu sekä arkkitehtuurin uudistamiseen, selvityksiin, arviointeihin ja laadunvarmistukseen liittyvät tehtävät.
Kilpailutuksen voittivat seuraavat toimittajat:
- Osa 1
- Accenture Oy, vastaa 100 % ylläpidosta ja 50 % kehityksestä
- twoday Oy, vastaa 50 % kehityksestä
- Osa 2
- Digia Finland Oy, vastaa 100 % tilaajan tuesta.
– Valitut toimittajat tarjoavat ratkaisukeskeisiä ja innovatiivisia asiantuntijapalveluita, jotka auttavat kehittämään järjestelmiämme entistä käyttäjäystävällisemmiksi ja kustannustehokkaammiksi. Päämääränämme on moderni, turvallinen ja helposti ylläpidettävä järjestelmäkokonaisuus, jota voidaan kehittää joustavasti niin asiakkaiden, työnantajien kuin muidenkin toimijoiden tarpeisiin. Samaan aikaan siirrymme digitaalisten palveluiden kehittämisessä monitoimittajamalliin uudistaen toimintamalleja ja käyttäen moderneja ketterän kehityksen menetelmiä, Jukarainen kertoo.
Järjestelmäkehitys tukee toiminnan tehokkuutta
Soveltuvuusvaatimukset täyttävien ehdokkaiden kesken tehtiin vertailu, joka perustui osallistumispyynnössä ilmoitettuihin valintaperusteisiin.
Määräaikaan mennessä saapui yhteensä kuusi tarjousta. Tarjousten valintaperuste oli hinta-laatu-suhde, jossa hinnan osuus oli 40 % ja laadun 60 %. Osana laatuvertailua järjestettiin asiantuntijoiden ryhmähaastattelut.
Puitesopimuksen keston aikana hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on 55–110 miljoonaa euroa. Molempien osien puitejärjestelyn kesto on kolme vuotta ja sitä voidaan lisäksi jatkaa yhden vuoden mittaisella optiokaudella. Arvo jakautuu seuraavasti osien välille:
- Osa 1: 50–100 miljoonaa euroa
- Osa 2: 5–10 miljoonaa euroa.
Virasto ei ole sitoutunut hankinnan ennakoituun minimiarvoon.
Maahanmuuttovirasto toteuttaa osien sisäisiä hankintoja tarpeidensa ja rahoitustilanteen mukaisesti. Virasto hyödyntää tässä hankinnassa myös EU-rahoituskanavia. Tavoitteena on kehittää kustannustehokkuutta entisestään tulevaisuudessa.
Maahanmuuttoon liittyvään lainsäädäntöön on tiedossa monia muutoksia niin kansallisella kuin EU-lainsäädännön tasolla, jotka tuovat muutoksia myös asiankäsittelyjärjestelmässä tehtäviin käsittelyihin. Tämän lisäksi Maahanmuuttoviraston tavoitteena on mahdollistaa entistä tehokkaampi asiankäsittely myös tulevina vuosina, missä yhtenä hyvänä työkaluna toimii järjestelmäkehitys.
Hankinnassa on menneillään valitusaika.
Lisätietoa medialle
- Mediatiedote: 14.3.2024: Maahanmuuttovirasto kilpailuttaa ulkomaalaisasioiden IT-palveluja | Maahanmuuttovirasto (migri.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tietohallintojohtaja Tarmo Jukarainen, etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 434 173
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
New minimum income limit as of 1 January 2025 for the residence permit for an employed person20.12.2024 10:11:19 EET | Press release
The minimum income limit for a residence permit for an employed person will increase as of 1 January 2025 because of amendments to legislation. A foreign employee who arrives in Finland with a residence permit for an employed person will have to earn at least 1,600 euros per month for his or her work in Finland. The purpose of the amendments is to ensure that employees who move to Finland for work are paid a salary that is sufficient to cover their living costs. The new legislation supports the Government’s objective to increase the amount of full-time employment in Finland.
Ny inkomstgräns för uppehållstillstånd för arbetstagare från och med den 1 januari 202520.12.2024 10:08:54 EET | Pressmeddelande
Inkomstgränsen för uppehållstillstånd för arbetstagare höjs i och med lagändringen den 1 januari 2025. I fortsättningen ska den som kommer till Finland med stöd av ett uppehållstillstånd för arbetstagare få minst 1 600 euro i lön per månad för sitt arbete i Finland. Syftet med lagändringen är att säkerställa att de som kommer till Finland för att arbeta får en lön som de klarar sig på. Den stöder också regeringens mål att öka mängden heltidsarbete i Finland.
Työntekijän oleskelulupiin uusi tuloraja 1.1.2025 alkaen20.12.2024 10:05:19 EET | Tiedote
Työntekijän oleskeluluvan tuloraja nousee lakimuutoksen myötä 1.1.2025. Työntekijän oleskeluluvalla Suomeen saapuvan henkilön tulee jatkossa saada Suomessa tehtävästä työstä vähintään 1 600 euroa palkkaa kuukaudessa. Lakimuutoksen tavoitteena on, että Suomeen töihin tulevat saavat työstä palkkaa, jolla voi tulla toimeen. Laki tukee myös hallituksen tavoitetta lisätä kokoaikatyön määrää Suomessa.
Employment permit services of the TE Office transferred to the Finnish Immigration Service on 1 January 202518.12.2024 10:00:59 EET | Press release
Starting on 1 January 2025, the Finnish Immigration Service will be fully responsible for processing residence permits for employed persons.
Från och med den 1 januari 2025 ansvarar Migrationsverket helt och hållet för behandlingen av uppehållstillstånd för arbetstagare18.12.2024 10:00:42 EET | Pressmeddelande
Ändringen är en del av totalreformen av arbets- och näringstjänsterna som innebär att arbets- och näringstjänsterna överförs från staten till kommunernas sysselsättningsområden den 1 januari 2025. Ärendena som gäller uppehållstillstånd för arbetstagare överförs samtidigt från arbets- och näringsbyrån till Migrationsverket.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme