Yleisradio Oy

Sanna Marin – miljoonat seuraa – uusi audiodraama alkaa 8.10.

Jaa

Yle kertoo pääministeri Sanna Marinin tarinan uudessa kymmenosaisessa audiodraamassa. Sarjassa pureudutaan Marinin hallitukseen ja sen vahvojen naisten viisikkoon. Päähenkilönä on Sanna Marin, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan.

Anna-Maija Tuokko näyttelee Sanna Marinia ja poseeraa äänitysstudiolla.
Anna-Maija Tuokko näyttelee Sanna Marinia. Jukka Lintinen / Yle

Kesäiset audiodraamat ovat ilmiö vailla vertaansa koko Euroopassa. Ne ovat monena peräkkäisenä vuonna olleet Suomen kuunnelluimpia yksittäisiä podcast-nimikkeitä. 

“Halusimme laajentaa todelliseen henkilöön perustuvat sarjat muusikoista kertovista tarinoista politiikan, kulttuurin ja urheilun merkittäviin hahmoihin. Ja mikä onkaan hurjin tarina viime vuosilta: nuorten naisten hallitusviisikko kärkenään pääministeri Sanna Marin. Tämä on ainutkertaista suomalaista poliittista lähihistoriaa”, Ylen tuottaja Pekka Ruohoranta kertoo.

Viisikko keräsi kansainvälistä huomiota ja heidän hallituksensa vei Suomen läpi koronan ja Ukrainan sodan alun ja liitti Suomen Natoon. Varsinkin pääministeri Sanna Mariniin kohdistunut kansainvälinen mielenkiinto oli ainutkertaista.

"Olen seurannut Sanna Marinin uraa aivan alusta alkaen, kun hän oli vielä Tampereen kaupunginvaltuustossa. Olen ihaillut hänen tarmokkuuttaan. Marin on mielenkiintoinen ja poikkeuksellinen henkilö poliittisessa maailmassa. Hän on osoittanut rohkeutta myös irrottautumalla päivän politiikasta. Hän kulkee polkuja, joita kukaan ei ole polkenut valmiiksi. Tällaiset henkilöt synnyttävät ristiriitoja ja ihailua, mutta myös provosoivat ihmisiä”, pohtii Sanna Marinia näyttelevä Anna-Maija Tuokko

Ristiriitainen ihminen on loistava päähenkilö

Kymmenen jaksoa sisältävässä sarjassa Sanna Marinin ajatusääni ja näytellyt kohtaukset kuljettavat tarinaa lapsuudesta tähän päivään. Hän kommentoi SDP:n tilannetta, koronaa, Ukrainan sotaa ja Suomen liittymistä Natoon sekä presidentin ja pääministerin välejä ja hallituksen sisäisiä jännitteitä. Yhtä lailla kuunnelman Sanna Marin kommentoi henkilökohtaisia tuntojaan ja perhettään paineen keskellä.

Sarjan käsikirjoittaja ja ohjaaja Miira Karhula toteaakin, että sarjassa on pyritty näyttämään kokonaiskuva Marinista, joten mukana on niin työ- kuin yksityiselämääkin.

”Arvostan politiikkaa ja jokaista ihmistä, joka sen pariin uskaltautuu. Sanna Marin on ristiriitainen ihminen ja juuri siksi loistava päähenkilö. Sarja perustuu tositapahtumiin ja taustatutkimukseen, mutta draama antaa vapauden kuvitella hetkiä, joihin kamerat ja mikrofonit eivät ole päässeet. Tällaisia ovat esimerkiksi hallituksen sisäiset kiistat, Sanna Marinin ja Markus Räikkösen yksityiset keskustelut tai Marinin yölliset ajatukset”, Karhula kuvailee.

Sarjaa varten on tehty laaja taustatyö – kirjojen, haastatteluiden ja dokumenttien lisäksi on haastateltu lukemattomia politiikan vaikuttajia, tutkijoita ja toimittajia. 

Sanna Marin ei itse ole antanut haastattelua sarjaa varten.

Anna-Maija Tuokko esittää Sanna Marinia ja Kristofer Gummerus esittää Markus Räikköstä. Muita näyttelijöitä ovat Jukka Puotila, Jarkko Tamminen, Nora Rinne, Pelle Heikkilä, Sophia Heikkilä, Ria Kataja, Melike Basaranoglu, Erja Manto, Mitra Matouf ja Kari Heiskanen.

Sarja julkaistaan kokonaisuudessaan Yle Areenassa ti 8.10. ja kuullaan Yle Radio 1:ssä jakso viikossa la 12.10. alkaen.

Täältä voit kuunnella maistiaisia sarjasta muutaman kohtauksen muodossa.

Toimitamme halukkaille toimittajille embargolla kolme kokonaista jaksoa ennakkokuunteluun 23.9.  Ilmoitathan kiinnostuksesi ennakkokuunneltaviin jaksoihin oona.stahlstrom@yle.fi viimeistään 18.9. 

Lue tiedote verkossa!

K%E4sikirjoittaja-ohjaaja%20Miira%20Karhula%20ja%20n%E4yttelij%E4%20Anna-Maija%20Tuokko%20Sanna%20Marinista%20kertovan%20audiodraaman%20%E4%E4nityksiss%E4.
Käsikirjoittaja-ohjaaja Miira Karhula ja näyttelijä Anna-Maija Tuokko Sanna Marinista kertovan audiodraaman äänityksissä. Jukka Lintinen / Yle

Sarja on Yleisradion ja Warner Bros. ITVP:n yhteistuotanto.

Käsikirjoitus: Miira Karhula, Risto Karhula, Johanna Hartikainen ja Simo Ritari

Ohjaus: Miira Karhula

Äänisuunnittelu: Anders Wiksten

Dramaturgi: Eeva-Maaria Halonen ja Taika Martikainen

Tuottajat: Hanna Laakkonen (WBITVP) ja Pekka Ruohoranta (Yle Draama)

Vastaava tuottaja: Suvi Salokoski (WBITVP)

Vastaava tuottaja: Matti Kajander (Yle Audiodraama)

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Anna-Maija Tuokko näyttelee Sanna Marinia ja poseeraa äänitysstudiolla.
Anna-Maija Tuokko näyttelee Sanna Marinia.
Jukka Lintinen / Yle
Lataa
Käsikirjoittaja-ohjaaja Miira Karhula ja näyttelijä Anna-Maija Tuokko Sanna Marinista kertovan audiodraaman äänityksissä.
Käsikirjoittaja-ohjaaja Miira Karhula ja näyttelijä Anna-Maija Tuokko Sanna Marinista kertovan audiodraaman äänityksissä.
Jukka Lintinen / Yle
Lataa

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tässä Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaseloste.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy

Tarinoita Ylestä: Näin Kyproksen-matkalla keksitystä seurapelistä tuli kansan rakastama Elämäni Biisi: “Paras ohjelma, mitä oon koskaan tehnyt”9.9.2024 12:29:10 EEST | Artikkeli

Lauantaina 7. syyskuuta alkoi kuudes kausi suositusta Elämäni Biisi -viihdeohjelmasta. Sen ideasta ja sisällöstä vastaava Petja Peltomaa, Ylen tuottaja Samu Reijonen ja juontaja Katja Ståhl kertovat kotimaisen musiikkiviihdeformaatin menestysreseptistä ja siitä, miten ohjelma on muotoutunut omanlaisekseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye