Petri Rajaniemi: Huoltovarmuus on uusi musta

Kun maailman tilanne muuttui Venäjän hyökkäyssodan yhteydessä, Suomessakin kaiken tulevaisuuskeskustelun ytimeen nousivat erilaisten päätösten vaikutukset maanpuolustukseen. Olipa kyseessä melkeinpä mikä tahansa idea, projekti tai hanke, sitä alettiin myydä vahvalla huoltovarmuuskärjellä. Eikä siinä mitään, hyvä näin. Maamme on lähihistoriaansa nähden nyt hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa kansan kollektiivisessa muistissa eläneet historian liskot ovat heränneet, eivätkä uhkakuvat ole enää liian vilkkaan mielikuvituksen tai asenteellisen alarmismin tuloksia, vaan karua todellisuutta Euroopassa A.D. 2024.

Tilanteessa, jossa itse kukin voi perustella omia tavoitteitaan huoltovarmuudella, kykymme hahmottaa monimutkaisempia tilanteita saattaa hukkua hälyyn. Nyt jo elinkeinoelämä voi perustella edunvalvontansa tavoitteita sillä, että ”työmarkkinapolitiikassa tarvitaan tiukkaa päättäväisyyttä, koska elinkeinoelämän kilpailukyky on huoltovarmuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää”. Palkansaajapuoli vastaa omalla vaatimuksellaan, jossa ”työvoiman saatavuus ja toimintakyky on kriisitilanteessa ratkaisevaa.” Maahanmuuttoa voidaan perustella tai vastustaa samankaltaisilla kriteereillä. Aluepoliittinen edunvalvonta vetoaa huoltovarmuuden tärkeyteen Lapissa ja Itä-Suomessa, mutta yhtä hyvin Länsi-radan rakentamisen suhteen.

Kaikkia näitä, sinänsä tärkeitä, mutta välillä keskenään ristiriidassa olevia argumentteja yhdistää yksi tekijä. Ne kaikki ilmenevät numeroina sarakkeissa, konkreettisina asioina, koneina, rakennelmina, työvoimana, logistisina ketjuina ja tavaroina. Tärkeinä osina infrastruktuuria. Mutta kuka huolehtii maanpuolustuksen kannalta kaikista tärkeimmästä asiasta, eli siitä miltä Suomi tuntuu ihmisten mielessä? Kuka auttaa löytämään vastauksia siihen, että jos jotain tapahtuu, kuinka tärkeä Suomi on? Kuinka yhteinen se on – ja kuinka vahvasti haluamme säilyttää sen mikä tässä maassa on hyvää? Se mitä suomalaiset ajattelevat tästä maasta ja ennen kaikkea toisistaan, muodostaa perustan, jonka päällä koko muu maanpuolustus seisoo.

Sata vuotta sitten Eurooppa eli hyvin samankaltaisessa tilanteessa. Paine kasvoi maiden välillä ja ennen kaikkea maiden sisällä. Asioista oltiin väkivaltaisen erimielisiä ja yhteiskunnan korttitalo tuntui sortuvan kaikkialla, kuten jotkut halusivatkin. Toukokuussa 1926 Britanniassa ammattiyhdistysliike oli julistanut yhteiskunnan lamauttaneen yleislakon, koska maan hallitus uhkasi leikata merkittävästi työntekijöiden etuja. Liekit löivät korkealle. Yksityisen British Broadcasting Corporation -radioyhtiön toimitusjohtaja John Reith teki lakon keskellä päätöksen päästää sekä maan hallituksen että lakkoilevat liitot ääneen radiossaan. Myös Canterburyn arkkipiispa sai radioaikaa vedotakseen sovun ja kansallisen yhtenäisyyden puolesta. Reithin päätös antaa puheoikeus kaikille kiistan osapuolille ja vakautta tukeville instituutioille sai aikaan vastalauseiden myrskyn, jossa jokainen osapuoli syytti Reithin radiota törkeästä puolueellisuudesta. Ja näin idea yleisradiotoiminnasta oli syntynyt.

Reithin radio syntyi poikkeusaikojen ja pelkojen synnyttämään yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Kaikissa läntisissä demokratioissa oli tarvetta julkisen palvelun toimijalle, joka ei heilu poliittisen turbulenssin tai kaupallisten paineiden mukaan, vaan seisoo myrskyssä yksin, kansakunnan yhteisen hyvän ja vakauden puolesta. Osana lakeihin kirjattua toimintaansa julkisesti rahoitetut yleisradioyhtiöt pitävät huolta kansan yhtenäisyydestä – ja siten myös siitä, miltä oma maa ja sen ihmiset tuntuvat. Yleisradiotoiminnan myötä meillä on halutessamme mahdollisuus oppia ymmärtämään paremmin maailmaa ja toisiamme.

Maailmassa on isoja ja oikeasti ISOJA asioita. Kriisiajat auttavat meitä palauttamaan ainakin osan siitä mittakaavasta, jonka joskus hyvinvoinnin keskellä saatamme hukata. Alitajuinen huoli, jopa uhka, saattaa hiipiä arkeen ja tuntua mahanpohjassa uutisia katsoessa tai kun yrittää suunnitella elämää pidemmällä aikavälillä. Pelko on virus, joka voi hoitamattomana olla yhteiskunnalle hengenvaarallinen. Kaiken pelon, huutamisen ja kärjistymisen keskellä meillä on usein taipumus ärtyä, joskus jopa vihata ”niitä”. Vaikka tämä globaali vihaamisen trendi pyrkiikin vetämään meitä erilleen, se voi myös havahduttaa siihen, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä tai isoja. Henkisen huoltovarmuuden ja maanpuolustuksen osalta oleellista ei ole se yhtenäisyys, jota koemme oman suppean viiteryhmämme, oman ”heimomme” samanmielisten kanssa. Oleellista on yhteys, jota koemme muihin ihmisiin. Yhteiskunta on tasan niin vahva, kuin ajatuksemme muista ihmisistä – erityisesti niistä, jotka ovat eri mieltä kanssamme.

Olipa kyseessä sitten ikä, asuinpaikka, sukupuoli, poliittinen suuntautuminen, ammatti, koulutustausta, tulotaso, arvot – tai mikä tahansa muuttuja, jonka ihminen kokee jotenkin määrittelevän itseään – yleisradiotoiminnan tehtävänä on tavoittaa jokainen ihminen sen kokemuksen alle, että minä en ole yksin, vaan kuulun johonkin. Kuulun tähän maahan, tähän kansakuntaan, joka on paras meille suomalaisille.

Meillä ja muualla maailmassa yleisradiot on luotu tällaista tilannetta varten. Yleisradio on huoltovarmuuden ja maanpuolustuksen kannalta kriittinen tekijä, kaikkialla.

Petri Rajaniemi
nykyisyysselittäjä