Kaivovesi vähissä joillakin alueilla Pohjois-Karjalassa
Vähäiset sateet yhdistettynä keskimääräistä korkeampiin lämpötiloihin ovat alentaneet pohjavedenkorkeuksia, mikä näkyy kaivojen matalina vedenpinnankorkeuksina.
ELY-keskukseen on tullut tällä viikolla ilmoituksia kuivuneista kaivoista Pohjois-Karjalassa.
Vuoksen ja Jänisjoen valuma-alueella on satanut elokuussa noin 40–70 % keskimääräisestä. Vähäiset sateet yhdistettynä ajankohdan keskiarvoa korkeampiin lämpötiloihin ja haihduntaan näyttäytyvät paikoitellen keskimääräistä alempina pohjaveden korkeuksina sekä kaivojen vedenpinnankorkeuden alenemisena.
Ilmiö korostuu pienissä pohjavesimuodostumissa. Matala vedenpinnankorkeus voi kaivovedessä näyttäytyä myös vedenlaadun heikkenemisenä.
Vedenpinnankorkeuksien ei ennusteta nousevan ennen pitkiä syyssateita. Tulevalle viikolle ei tällaisia sateita ole ennustettu. Pohjavedenpinnankorkeuden nouseminen ja palautuminen on hitaampaa, kuin vesistön pinnankorkeuden palautuminen.
Miten kuljettaa talousvettä kotiin?
Juomavettä on saatavilla mm. kaupasta. Pohjois-Karjalassa toimii myös yrittäjiä, jotka voivat tarvittaessa tuoda vettä kotiin. Järvivettä voi käyttää wc:n huuhteluvetenä sekä peseytymisvetenä, mikäli vedessä ei ole sinilevää tai muita epäpuhtauksia.
Vesiastioiden kunto ja puhtaus on huomioitava noudettaessa vettä. Pitempiaikaisen varastoinnin aikana vesiastiat on aina pidettävä suljettuina ja huolehdittava säiliöiden puhtaudesta säännöllisesti. Vesiastioissa talousvesi ei saisi seisoa huoneenlämmössä vuorokausia, ettei veden mikrobiologinen laatu heikkene. Juomavesi ja esimerkiksi salaattien huuhteluun käytettävä vesi kannattaa säilyttää kylmässä.
Talousveden puhtauden varmistamiseksi veden kuljetukseen ei ole suositeltavaa käyttää muita kuin talousveden kuljetukseen tarkoitettuja säiliöautoja.
Pelastuslaitos ei voi toimittaa vettä kaivoihin
Pohjois-Karjalan Pelastuslaitos ei voi toimittaa vettä kaivoihin. Veden kuljettamiseen korvausta vastaan tarvitaan tavaraliikennelupa ja kuorma-auton kuljettajan ammattipätevyys. Hälytysajoneuvoissa edellä mainittuja ei tarvita, kun niiden kuljettamaa vettä hyödynnetään vain pelastustoimen tehtäviin. Epäpuhtauden vuoksi pelastusajoneuvojen vesitankeissa säilötty vesi ei myöskään sovellu talous- tai juomavedeksi.
Vain hätätilanteissa, jotka voidaan tulkita pelastuslaitoksen normaaliin tehtäviin, voidaan vettä toimittaa. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi eläinten janoon kuolemisen välitön vaara pitkäkestoisen hellekauden aikana, mikäli veden saanti muilla keinoin ei olisi mahdollista.
Lisätietoa / ilmoita kuivunut kaivosi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Huttunen
ympäristöasiantuntija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
p. 0295 024 202
Janne Halonen
riskienhallintapäällikkö, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
etunimi.sukunimi@pelastustoimi.fi
p. 013 330 9106
Lea Ursin
ympäristöterveyssuunnittelija, Siun sote
etunimi.sukunimi@siunsote.fi
p. 013 330 8241
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
p. 0295 026 000
www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalan vedenpinnat olivat edelleen matalalla marraskuussa18.12.2024 16:08:43 EET | Tiedote
Kuukauden keskilämpötila oli noin 1,5 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Vedenkorkeudet olivat pääosin vielä matalalla. Osaan erityisesti pienemmistä vesistöistä on muodostunut kantavia jäitä, mutta ihmisiä kehotetaan varovaisuuteen jäillä liikkuessa.
Pielisen poikkeusjuoksutukset mahdollistuvat joustavammin ja varautuminen tulva- ja kuivuustilanteisiin paranee2.12.2024 13:13:31 EET | Tiedote
Luonnonmukaista vedenkorkeutta ja virtaamaa noudattavan Pielisen tulva- tai kuivuustilanteet ovat aiheuttaneet erityisesti parin viime vuosikymmenen aikana suurta haittaa vesistön käytölle. Tähän saakka Pohjois-Karjalan ELY-keskus on hakenut tällaisessa tilanteessa erikseen Itä-Suomen aluehallintovirastolta lupaa luonnonmukaisesta juoksuttamisesta poikkeamiseksi. Korkeimman hallinto-oikeuden 28.11.2024 antamalla päätöksellä poikkeusjuoksutusmenettely helpottuu, ja tulva- ja kuivuushaittoihin voidaan reagoida aiempaa nopeammin. Pielinen säilyy edelleen säännöstelemättömänä järvenä.
Pohjois-Karjalan maakunnallinen ympäristöpalkinto Janne Raassinalle26.11.2024 16:11:02 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus myönsi vuoden 2024 maakunnallisen ympäristöpalkinnon 26.11.2024 Janne Raassinalle. Palkitsemisen perusteena oli Raassinan tekemä pitkäaikainen ja esimerkillinen ympäristön ennallistamis- ja kunnostustyö.
Pohjois-Karjalassa oli lokakuussa 9 360 työtöntä26.11.2024 08:02:00 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli lokakuun lopussa 9 360 työtöntä työnhakijaa, 336 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuna oli 531 henkilöä. Lomautettujen määrä laski 165 henkilöllä vuoden takaiseen verrattuna.
Pohjois-Karjalan vedenpinnat olivat lokakuussa matalalla15.11.2024 14:31:38 EET | Tiedote
Kuukauden keskilämpötila oli noin 1,5 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Vesistöjen vedenkorkeudet olivat pitkän aikavälin tarkastelua matalammalla. Pintaveden lämpötilat pysyivät kuun loppuun saakka ajankohdan keskiarvoa korkeammalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme