Oskari Muhonen Finnjollan maailmanmestariksi
Oskari Muhonen teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena Finnjollan Gold Cup -kilpailun. Tanskan Århusissa käytyjen MM-kisojen aikana kilpailtiin sekä kevyessä että kovassa tuulessa, mutta lauantaina tuuli oli liian heikko, jotta lähtöjä olisi voitu järjestää. Muhosen purjehdus oli kuitenkin koko regatan ajan vakuuttavaa, ja hän nappasi peräti viisi lähtövoittoa.
– Kisa meni todella hyvin. Viikon aikana oli vahvaa suorittamista, ja lopulta voitto irtosi ihan selkeällä erolla. Huikeat fiilikset! On mahtavaa voittaa ensimmäisenä suomalaisena näin legendaarinen kilpailu, Oskari Muhonen sanoo.
Aiemmin Muhonen on voittanut Finnjollan Gold Cupissa hopeaa ja kolme nuorten Silver Cupin kultamitalia. Vuonna 1980 Esko Rechardt voitti Finn-luokan olympiakultaa, mutta Muhosen Gold Cup -voitto on Suomen ensimmäinen.
Kilpailusivu ja tulokset löytyvät tästä.
Julkaisuvapaat kuvat tästä.
Yhteyshenkilöt
Johan EkblomViestintä, Sailing Team Finland
Puh:0407707251johan.ekblom@spv.fiLinkit
Suomen Purjehdus ja Veneily
Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 64 000.
Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Kilpaveneily: Sami Seliö MM-sarjan kuudes – Team Vietnam vei valmistajien mestaruuden9.12.2024 11:10:05 EET | Tiedote
Sami Seliö sijoittui MM-sarjan kuudenneksi, kun ratamoottoriveneiden F1-kauden 2024 viimeinen osakilpailu käytiin Sharjahissa. Team Vietnam vei valmistajien mestaruuden, ja Jonas Andersson kruunattiin maailmanmestariksi. Seliön kilpailua häiritsi moottoriongelma, mutta hän katsoo luottavaisesti tulevaan kauteen.
Kilpaveneily: Suomalaiskuskit valmiina MM-kamppailun huipennukseen Arabiemiraattien GP:ssä6.12.2024 11:00:00 EET | Tiedote
Sharjahin päätöskilpailusta on odotettavissa jännittävä kamppailu, jossa suomalaiset taistelevat sekä GP-kisan palkintopallisijoista että valmistajien mestaruudesta.
SPV:n Vuoden valinnat on julkaistu - Savonlinnan Pursiseura on vuoden seura24.11.2024 17:38:45 EET | Tiedote
Perinteiset Vuoden valinnat julkistettiin lauantaina 23. marraskuuta Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa. Vuoden seuraksi valittiin Savonlinnan Pursiseura, joka on tehnyt vaikuttavaa työtä lasten liikunnan edistämiseksi. Seura onnistui integroimaan vesillä liikkumisen osaksi paikallista opetussuunnitelmaa yhteistyössä kunnan sivistystoimen kanssa. Tämä työ toi runsaasti lapsia harjoittelemaan seuran tukikohtaan, ja osa heistä jatkoi harrastusta juniorileireillä. Seuran “Vilskettä vesille” -konsepti tukee nuorten harrastuksen jatkuvuutta myös tulevaisuudessa. Tapahtumassa palkittiin lisäksi useita seura-aktiiveja, urheilijoita, seuroja ja luokkaliittoja. Suomen Purjehdus ja Veneily julkaisee kaikki Vuoden Valinnat joulukalenterin muodossa Facebook-sivuillaan. Suuret kiitokset ja lämpimät onnittelut kaikille palkituille! Lista palkituista henkilöistä ja organisaatioista löytyy alta. Julkaisuvapaat kuvat viestintäkäyttöön ovat saatavilla SPV:n kuvapankissa.Årets val 2024: Sa
Mats Welinistä SPV:n puheenjohtaja24.11.2024 17:30:50 EET | Tiedote
Suomen Purjehdus ja Veneilyn uudeksi puheenjohtajaksi valittiin koulutustoimikunnan puheenjohtajana toiminut Mats Welin (NJK, BSS). Hallituksessa jatkavat seuraavalle kaudelle Ville Valtonen (Valmennus- ja huippukilpapurjehdustoimikunta) ja Jouni Mykkänen (Viestintä- ja markkinointitoimikunta). Uusina hallituksen jäseninä valittiin Petri Eväsoja (Koulutustoimikunta), Tom Holmroos (Veneilyturvallisuustoimikunta) ja Mikaela Dunderfeldt (Nopeuskilpaveneilytoimikunta). Lämpimät kiitokset Jan Janssonille kuudesta puheenjohtajavuodesta ja onnittelut Mats Welinille! ”SPV:n hallituksen jäsenenä olen pannut merkille, että jäsenseuroissa toivotaan SPV:ltä enemmän, kuin mitä se tällä hetkellä tarjoaa. Minulla on aikaa, kokemusta ja hihat käärittynä tähän työhön. SPV:n toiminnan keskiössä tulee olla jäsenseurat. Palveluja suunniteltaessa ja toteutettaessa on otettava huomioon jäsenseurojen erilaisuus. Kaikilla meillä on kuitenkin sama visio. SPV:n nykyinen strategia on hyvä. Se vain kaipaa toimeen
Olympiapurjehdus: Keskinen ja Roihu valmiina Nacra 17 EM-kisahaasteeseen Sisiliassa5.11.2024 15:18:44 EET | Tiedote
Nacra 17 -luokan EM-kisat alkavat Sisiliassa keskiviikkona 6. marraskuuta. Suomen tiimissä kipparina toimii Akseli Keskinen ja gastina Katariina Roihu. Kisat ovat Keskiselle ensimmäinen merkittävä testi kipparina. Akseli Keskinen kilpaili Pariisin ja Tokion olympialaisissa ja saavutti kaksi arvokilpailumitalia Sinem Kurtbayn kanssa. Keskinen on testannut syksyn ajan uutta roolia kipparina Joakim Wileniuksen valmennuksessa. Roihulle foilaava Nacra 17 -luokka on uusi haaste – hän on aiemmin kilpaillut ILCA-luokissa. – Valmistautuminen kisoihin on sujunut hyvin. Uudella tiimillämme on takana kokonaisuudessaan yli 25 treenikertaa, jotka ovat sujuneet hyvin ja kehityskäyrä on nousujohteinen. Ensimmäinen kisa kipparin roolissa ja uudella tiimillä jännittää. Lähdemme kisaan avoimin mielin nauttimaan ja kehittymään, Keskinen sanoo. Sisiliassa harjoituspäivät ovat olleet kevyttuulisia, ja kisaviikolle on ennustettu tuulen jatkuvan kevyenä. Kisat huipentuvat sunnuntaina 10. marraskuuta, jolloin
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme