Nordic Trout Ab sai luvan keskittää kalankasvatuksen avomerialueelle
Nordic Trout Ab:n kalankasvatus siirtyy Kustavin rannikkovesistä avomerelle Suomen historian suurimmassa siirtohankkeessa. Pitkän aikavälin tavoitteiden mukaisesti kasvatuksen ympäristövaikutukset pienenevät siirryttäessä parempaan sijaintiin.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Nordic Trout Ab:lle määräaikaisen ympäristöluvan kalankasvatukseen ja vesitalousluvan kalankasvatukseen tarvittavien rakenteiden sijoittamiseen Pleikilän merialueelle Kustaviin. Uuden laitoksen ravinnepäästöt ovat samaa suuruusluokkaa kuin yhdeksällä siirtyvällä laitoksella yhteensä. Pleikilään yhdistettävällä laitoksella kasvatetaan 500–1 000 gramman kokoluokan kaloista teuraskaloja. Verkkoaltaita on kasvatusalueella noin kuusi, ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on enintään 7 020 m². Kalojen talvisäilytys tapahtuu Kustavin Ströömissä aikavälillä 1.10.–31.5., ja perkaukseen menevää kalaa voidaan säilyttää altaissa ympäri vuoden.
Kalankasvatusta siirretään Kustavin Ströömistä, Kustavin lännenpuolesta ja Iniön-Kustavin ulkosaaristoalueelta ulommas merelle paikkaan, joka soveltuu paremmin kalankasvatukseen. Ympäristöneuvos Ville Salonen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kertoo, että pienten laitosten tuotannon yhdistäminen ja siirtäminen rannikkovesistä avoimemmille merialueille on jo pitkään ollut toimialan ja ympäristöhallinnon yhteisenä tavoitteena. Nyt myönnetty lupa mahdollistaa historian suurimman laitosten yhdistämis- ja siirtohankkeen Suomessa, mikä edistää kalankasvatuksen keskittämistä entistä paremmin soveltuville merialueille.
Kalankasvatuslaitoksen vaikutuksia merialueen tilaan on arvioitu tutkimalla kasvatusalueen veden ja pohjan laatua, eliöstöä ja vedenalaisen luonnon tilaa. Lisäksi ravinnepäästön vaikutuksia merialueen rehevöitymiseen on mallinnettu. Mallinnuksen perusteella kalankasvatuksella on lievä rehevöittävä vaikutus, joka kohdistuu enimmäkseen laitoksen välittömään läheisyyteen alle puolen kilometrin päähän.
Suunniteltu kalankasvattamo sijaitsee Seksmiilarin saariston Natura 2000 -alueella. Seksmiilarin saaristo on merkittävä pesimälinnuston suojelualue, jonka lintukanta on erittäin tiheä. Natura-arvioinnin mukaan kalankasvatus ei aiheuta selkeitä ja merkittäviä vaikutuksia suojeltuihin lintulajeihin.
Meren tilan heikkenemisen estämiseksi aluehallintovirasto on rajoittanut kasvatukseen käytettävän rehun ravinnesisältöä ja määrännyt tarkkailemaan toiminnasta aiheutuvia ympäristövaikutuksia mm. vesinäytteenotoilla ja vedenalaisilla tutkimuksilla. Kasvatustoiminta uudessa sijainnissa on tarkoitus aloittaa vuoden 2026 alussa.
Päätös löytyy Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ympäristöneuvos Ville Salonen, p. 0295 016 508
Ympäristöylitarkastaja Marjo Pusenius, p. 0295 016 038
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä ja ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Regionförvaltningsverket ger förhandsråd för miljötillstånd – och dem är kunderna nöjda med2.10.2024 17:02:59 EEST | Pressmeddelande
Enligt Regionförvaltningsverket i Södra Finlands kundenkät är sökandena väldigt nöjda med rådgivningen.
Aluehallintovirasto antaa ennakkoneuvontaa ympäristölupiin – ja siihen ollaan tyytyväisiä2.10.2024 17:02:59 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintoviraston asiakaskyselyn mukaan hakijat ovat erittäin tyytyväisiä neuvontaan.
Beredskapsövningen LOUNAIS24 testar hur beredskapen fungerar vid störningar i eldistributionen2.10.2024 08:43:52 EEST | Pressmeddelande
Beredskapsövningen LOUNAIS24 som ordnas av Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland kulminerar 9-10.10.2024. Då testar kommuner, välfärdsområden myndigheter, organisationer och företag i Satakunta och Egentliga Finland sina beredskapsplaner samt stärker beredskapen och samverkan i störningssituationer och onormala situationer.
LOUNAIS24-valmiusharjoituksessa testataan valmiutta toimia sähkönjakelun häiriötilanteessa2.10.2024 08:43:10 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston järjestämä valmiusharjoitus LOUNAIS24 huipentuu 9.-10.10.2024. Tällöin Satakunnan ja Varsinais-Suomen kunnissa, hyvinvointialueilla, viranomaisissa, järjestöissä ja yrityksissä testataan laadittuja valmiussuunnitelmia sekä kehitetään valmiutta ja yhteistoimintaa häiriö- ja poikkeustilanteissa.
Hengenpelastusmitali luovutettiin saajalleen Oulussa1.10.2024 13:45:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Kaisa Ainasoja luovutti tasavallan presidentin Heikki Ukkolalle myöntämän hengenpelastusmitalin tiistaina 1.10. Oulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme