Tanssikummien Tanssiinkutsulla positiivisia kokemuksia ikääntyneiden palveluasumisessa Paraisilla ja Raisiossa
Varhan ikääntyneiden palvelut on mukana Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) Hyvän työn ohjelman Työnjakopilotissa, jossa tarkoituksena on hyödyntää kulttuurikoulutettuja ikääntyneiden palveluiden asumisyksiköiden henkilöstömitoituksessa. Hankkeen tavoitteena on kokeilla kulttuurialan koulutettujen henkilöiden työllistymistä asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukeviin tehtäviin iäkkäiden palveluissa. Yhteisötaiteilija vahvistaa asukkaiden ja asiakkaiden nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemusta.
Hanke toteutettiin aikavälillä marraskuusta 2023 elokuuhun 2024 Paraisilla Björkebossa ja Raisiossa Hulvelan palvelukeskuksessa. Tanssikummi toimi yksiköiden ympärivuorokautisissa yksiköissä. Intensiivijakson aikana tanssikummi oli osana työyhteisöä kaksi työpäivää viikossa ja seurantajaksolla yhden työpäivän viikossa.
– Tanssikummit ovat muun muassa ohjanneet taidetoimintaa ja tanssia, mutta myös tarjonneet asukkaille läsnäoloa, mikä on todella iso ja tärkeä osa tanssikummien työtä. Toinen tanssikummi oli töissä Björkebossa ja toinen oli Hulvelassa, ikääntyneiden asiantuntijapalveluiden päällikkö Riitta Karjalainen Varhassa kertoo.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yksi strategisista hankkeista on Ammattilaisen arvostama-kärkihanke, jossa parannetaan henkilöstön saatavuutta uudistamalla työnjakoa ja työtehtäviä sekä tehdään mahdolliseksi joustavia ura- ja opintopolkuja.
Kulttuurikoulutettujen hyödyntämisellä ikääntyneiden palveluissa parannetaan tai ylläpidetään ikääntyneiden toimintakykyä, mikä antaa muulle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle mahdollisuuden keskittyä paremmin osaamistaan ja koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Tämä ei tarkoita resurssien lisäämistä.
Tavoitteena on
- vastata osaltaan iäkkäiden palvelujen henkilöstön saatavuuteen
- monipuolistaa iäkkäiden palveluiden henkilöstöpohjaa
- edistää ja ylläpitää ikääntyneiden toimintakykyä kulttuuritoiminnan
avulla - kehittää uusia osallisuutta, toimintakykyä ja holistista ihmiskäsitystä
edistäviä toimintamalleja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa - tukea iäkkäiden asiakkaiden/asukkaiden kulttuuristen oikeuksien
toteutumista - parantaa henkilöstön työhyvinvointia
- vahvistaa kulttuurista työotetta
Hankkeen tuotoksena pilottialueen yksikössä rakentuu toimintatapa, jossa taidepalvelut ovat osa asiakkaan tai asukkaan päivittäistä hyvinvointia. Toimintatapa hyödyntää digitaalisuutta, yhdistää taiteen ja hyvinvointialueen asumisyksikön henkilöstön ja alan toimijat sekä mahdollistaa laadullisen kehittämisen.
Tanssikummi osana tiimiä
Björkebon esihenkilö Carina Willberg on hyvin tyytyväinen tanssikummitoimintaan.
– Tanssikummit sopeutuivat yksikköön todella hyvin ja omaksui toimintakulttuurin siten, että työyhteisö oppi luottamaan ja hyödyntämään tanssikummin osaamista hoitotilanteissa, kuitenkin niin, että tanssikummi koki tekevänsä omaa työtään, Willberg sanoo.
Tanssikummista oli iso apu yksikössä, asiakkaat tunnistivat hänet ja olivat aina iloisia ja odottivat tanssikummia. Tanssikummin työasu oli asukkaille ja henkilökunnalle tunnistettava ja luottamusta herättävä.
– Tanssikummi oli aidosti läsnä asiakkaan kanssa ja näki jokaisen asiakkaan omana yksilönään, kohdaten senhetkisestä tilanteesta käsin. Tanssikummi oli iso resurssi henkilökunnalle ja työyhteisöön on tullut enemmän iloisuutta. Tanssikummin työstä poimittiin ideoita ja kohtaamisen keinoja. On merkittävää, että joku on asukkaiden kanssa läsnä silloin kun hoitohenkilökunta on hoitotoimenpiteissä kiinni, Willberg sanoo.
Hankkeella on ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Ikääntyneiden asiantuntijapalveluiden päällikkö Riitta Karjalainen. Muut ohjausryhmän jäsenet Tanssikummi ry:n toiminnanjohtaja Sanna Meska, Varhan ikääntyneiden palveluiden henkilöstön edustaja Jonnamiia Jäppinen sekä kulttuuriasiantuntijat Nina Ailio, Marjo Kauti, Mia Siutla ja Maria Vane-Tempest. Ohjausryhmä kokoontuu säännöllisesti, joka mahdollistaa yksiköissä esiin tulleiden asioiden välittömän käsittelyn.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta KarjalainenAsiantuntijapalveluiden päällikkö, Ikääntyneiden palvelutVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 907 4885riitta.k.karjalainen@varha.fiKuvat
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Save the date: Välkommen på pressträff till ÅUCS Kompassjukhuset13.9.2024 12:30:06 EEST | Kutsu
Den första delen av det nya psykiatriska sjukhuset håller på att färdigställas på den så kallade Mikro-tomten på Kinakvarngatan 13 i Åbo. Vi bjuder in medierepresentanter för att bekanta sig med det nya sjukhuset tisdag 22 oktober 2024.
Save the date: Tervetuloa Tyks Kompassisairaalan mediatilaisuuteen13.9.2024 12:30:06 EEST | Kutsu
Uuden psykiatrisen sairaalan ykkösosa on valmistumassa Mikron tontille osoitteessa Kiinamyllynkatu 13, Turku. Kutsumme median edustajia tutustumaan uuteen sairaalaan 22.10.2024.
Välfärdsområdesstyrelsen godkände Varhas plan om servicenätet10.9.2024 17:11:34 EEST | Tiedote
Egentliga Finlands välfärdsområdesstyrelse godkände planen om servicenätet för social- och hälsovården 2024-2026 vid sitt sammanträde 10.9.2024. Varje kommun i området kommer fortsättningsvis att ha ett serviceställe som erbjuder social- och hälsotjänster.
Varhan palveluverkkosuunnitelmalle aluehallituksen hyväksyntä10.9.2024 17:11:34 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkosuunnitelman 2024–2026 kokouksessaan 10.9.2024. Jokaiseen alueen kuntaan jää sote-palveluita tarjoava piste.
Välfärdsområdesstyrelsen i Varha 10.9.2024: Avgiftsfria preventivmedel framöver för ungdomar under 20 år10.9.2024 16:45:23 EEST | Tiedote
Servicenätet godkändes vid sammanträdet enligt ändringsförslaget och ett separat meddelande skickas om ärendet. Vuxna omfattas inte av avgiftsfria preventivmedel fr.o.m. början av nästa år på grund av besparingsskäl. Man beslutade höja takpriserna för peruk- och bröstprotesservice.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme