Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Mellunmäkeen rakennetaan uusi liikuntapuisto

Jaa

Ojapuiston liikuntapuiston rakentamista valmistelevat työt alkavat tällä viikolla. Uusi liikuntapuisto rakennetaan Naulakallion koulun lähelle. Valmistuttuaan se palvelee niin alueen koululaisia kuin muita liikkujia.

Havainnekuva uuden liikuntapuiston kuntoilupaikasta.
Havainnekuva uuden liikuntapuiston kuntoilupaikasta. Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy

Mellunmäkeen rakennettavasta Ojapuiston liikuntapuistosta tulee monipuolinen liikkumisen paikka. Liikuntapuisto rakennetaan Naulakallionpuiston eteläpuolelle lähelle Naulakallion koulua.

Uuteen liikuntapuistoon tulee monitoimikenttä ja iso tekonurmikenttä, joka voidaan jäädyttää talvisin. Lisäksi puistoon rakennetaan juoksurata ja yleisurheilun harjoittelupaikkoja. Pukuhuoneet tehdään liikuntapuistoon suunniteltavaan huoltorakennukseen. Kenttien läheisyydessä on myös ulkokuntoilualue.

Valmistuttuaan uusi liikuntapuisto korvaa Naulakallionpuistossa nykyisin olevan kivituhkakentän. Uuden liikuntapuiston kentät ovat arkisin alueen koulujen käytössä, ja muina aikoina niitä käytetään yleisenä liikuntapaikkana. 

Liikuntapuisto rakennetaan vaiheittain, ja tavoitteena on, että se valmistuu kokonaisuudessaan käyttöön vuonna 2026.

Rakentamista valmistelevat työt aloitetaan 10. syyskuuta 2024. Ensin poistetaan suurin osa  rakentamispaikalla kasvavasta vesakosta ja puustosta, ja laajemmat esirakentamistyöt alkavat näillä näkymin lokakuussa. Varsinaiset rakennustyöt alkavat vuoden 2025 aikana.

Ojapuisto on entistä avointa peltoaluetta, joka on nykyisin kasvanut puustoiseksi. Nykyisiä puita säästetään puiston reunoilla – muun maussa kookkaimmat koivuryhmät säilyvät alueella. Myöhemmin liikuntapuiston yhteyteen perustetaan niittyalueita, ja puiston reunoille istutetaan puiden lisäksi monilajisia pensaita. 

Liikuntapuiston rakentaminen pohjaa suunnitelmaan, jonka kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi keväällä 2024. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liikuntapuiston suunnittelu
Camilla Lindroth, projektinjohtaja
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 09 310 22084
camilla.lindroth@hel.fi

Liikuntapuiston esirakentaminen
Piia Hatakko, projektinjohtaja
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 040 823 8451
piia.hatakko@hel.fi

Kuvat

Havainnekuva uuden liikuntapuiston kuntoilupaikasta.
Havainnekuva uuden liikuntapuiston kuntoilupaikasta.
Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy
Lataa

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye