Varsinais-Suomen hyvinvointialue, VarhaVarsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Spermapankki täyttää 50 vuotta – kaipaa uusia luovuttajia

Jaa

Spermapankki perustettiin Turun yliopistolle tutkimustarkoitukseen vuonna 1974 ja se täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Turun yliopistolliseen keskussairaalaan (Tyks) se siirtyi vuonna 2007. Viime vuonna tehtiin vajaa 200 hoitoja luovutetuilla soluilla Tyksissä.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa yläkulmassa on Tyksin logo.

Vuonna 2023 tehtiin148 inseminaatiota luovutetuilla soluilla ja vuonna 2022 vastaava luku oli 135. Koeputkihoitoja tehtiin 37 vuonna 2023 ja 26 vuonna 2022. Eli molemmat ovat kasvussa.

Useimmat hedelmöityshoidot luovutetuilla soluilla tehdään naispareille ja itsellisille naisille. Naisparien ja itsellisten naisten hedelmöityshoitojen määrä julkisessa terveydenhuollossa on kasvanut runsaasti siitä lähtien, kun ne alkoivat vuonna 2020.

Tilanne Tyksin Spermapankissa on parempi kuin viime keväällä, mutta uusia luovuttajia silti kaivataan.

– Ennen kesää meillä oli jossain kohdassa melkein 40 henkilöä jonossa hedelmöityshoitoihin luovutetuilla soluilla, spermapankin vastuulääkäri Rauni Klami sanoo. Sen jälkeen spermapankki oli esillä mediassa ja sosiaalisessa mediassa ja saatiin hyviä luovuttajaehdokkaita. Nyt kesän jälkeen tilanne on se, ettei ole enää yhtäkään miestä tulossa luovuttajahaastatteluun.

Luovutusprosessi luovutetuilla soluilla kestää tyypillisesti noin kolme kuukautta.

– Yhden luovuttajan spermaa voi käyttää viidelle perheelle ja luovutussopimuksen kesto on 15 vuotta. Perheisiin toivotaan usein sisarusta, jolloin saman luovuttajan siittiöitä voidaan käyttää uuteenkin hoitoon, biologi Harri Mankonen Tyksin Fertiliteettilaboratoriosta sanoo.

Voisitko sinä auttaa pariskuntaa tai itsellistä naista toteuttamaan unelmaansa?

Sopiva luovuttaja on 18–45-vuotias, terve mies, jonka siittiöt elävät hyvin vielä pakastuksen ja sulatuksen jälkeen.

Lääkärin haastattelussa käydään läpi luovuttajan terveyttä, elintapoja (tupakointi, alkoholin käyttö, muut altistukset) ja mahdollisia suvun perinnöllisiä sairauksia koskevat asiat. Lääkäri arvioi, sopiiko ehdokas luovuttajaksi.

Tavallisimmin luovutus- ja pakastuskertoja on 8–10.

– Jos pohdit luovuttamista, kannattaa vaan rohkeasti ottaa meihin yhteyttä, silloin et vielä ole sitoutunut mihinkään, Rauni Klami kehottaa.

Lapsella, joka saa alkunsa hedelmöityshoidolla, on 18 vuotta täytettyään mahdollisuus halutessaan saada selville biologisen isänsä henkilöllisyys. Valvira eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ylläpitää rekisteriä sukusolujen luovuttajista.

Inseminaatiossa käytettäviä lahjasiittiöitä säilytetään pakastettuina spermapankissa. Tyksin spermapankki on Suomen vanhin.

Haluatko sinä auttaa pariskuntia ja itsellisiä naisia toteuttamaan unelmansa?

Lue lisää ja ilmoittaudu luovuttajaksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye