Pirkanmaan ELY-keskus

Pälkäneen rauniokirkon lasikatteelle tukea EU:n maaseuturahastosta

Jaa

Pirkanmaan ELY-keskus on myöntänyt tukea Pälkäneen rauniokirkon lasikatteen rakentamiselle EU:n maaseuturahastosta. Yleishyödyllisen investoinnin kokonaiskustannukset ovat noin puoli miljoonaa, josta EU:n maaseuturahoituksen osuus on 50 prosenttia. Hankkeen toteuttajana toimii Pälkäneen Rauniokirkon suojeluyhdistys ry, joka on tehnyt pitkään työtä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen hyväksi.

Kuva auringonlaskusta, jonka etualalla on vanhan kivikirkon rauniot ja maalaismaisema.
Pälkäneen Rauniokirkko on Pälkäneen kirkonkylässä Onkkaalassa sijaitseva keskiaikaisen harmaakivikirkon raunio. Syyskuun 2024 alussa siellä järjestettiin Ruotsista Pälkäneelle palautettujen pääkallojen siunaustilaisuus. Carita Lindholm

Pälkäneellä sijaitseva keskiaikainen, 1400- ja 1500-lukujen taitteessa rakennettu Pyhän Mikaelin kirkkoraunio on kulttuurihistoriallisesti arvokas muinaismuistokohde ja matkailunähtävyys. Siellä järjestetään tapahtumia vihkimisistä konsertteihin ja ulkoilmaelokuvanäytöksiin. 

Nyt myönnettävällä rahoituksella kirkkoraunio on tarkoitus kattaa, ja tehdä siitä saavutettava ympärivuotinen kulttuuri- ja tapahtumakohde.

Rauniokirkosta lasikatolla kansainvälinen kulttuurikohde -hankkeen toteuttajana toimii Pälkäneen Rauniokirkon suojeluyhdistys ry, joka on vuosien ajan huolehtinut Rauniokirkosta konservoimalla ja korjaamalla eroosiovaurioita säännöllisesti.

Investoinnin kokonaiskustannukset ovat 556 800 euroa, josta EU:n maaseuturahoituksen osuus on 278 344 euroa. Lisäksi investoinnin rahoitukseen osallistuvat Pälkäneen kunta, seurakunta ja yksityisiä tahoja.

– Rauniokirkko on muinaismuistokohde, ja sen vuoksi rahoituksen kohteena hyvin poikkeuksellinen, kertoo johtava kehittämisasiantuntija Anne Värilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

– Hankkeen toteuttajat ovat tehneet päämäärätietoista työtä kirkon säilyttämiseksi, ja nyt kun kattamiseen löytyi hyvä tekninen ratkaisu, myös rahoittajat ovat sitoutuneet investoinnin toteuttamiseen, hän jatkaa.

Nyt myönnettävällä rahoituksella mahdollistetaan kulttuurihistoriallisen muinaismuistorakennuksen säilymistä ja parannetaan kirkkoraunion nykykäytön edellytyksiä. Investoinnin odotetaan edistävän matkailupalveluiden kehitystä ja lisäävän matkailutuloa alueella.

Investoinnilla toteutetaan alueellisen Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelman 2023–2027 tavoitteita, jotka ohjaavat maaseudun kehittämistyötä maakunnassa. Pirkanmaan ELY-keskus hallinnoi EU:n maaseuturahaston toimintaa Pirkanmaan alueella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot hankkeesta:

Carita Lindholm, puheenjohtaja
Pälkäneen Rauniokirkon suojeluyhdistys ry
carita.lindholm@arkpalkane.fi
p. 0400 669 868

Lisätiedot rahoituspäätöksestä:

Anne Värilä, johtava kehittämisasiantuntija
Pirkanmaan ELY-keskus
anne.varila@ely-keskus.fi
p. 0295 036 048

Linkit

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaalle saadaan kaksi uutta pohjaveden seuranta-asemaa − havaintoputkien asennukset on nyt aloitettu6.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Pirkanmaalle perustetaan kaksi uutta valtakunnallisen pohjavesitarkkailun seuranta-asemaa Ylöjärven Haukikankaan ja Ruoveden Särkikangas-Välikangas pohjavesialueille. Pohjaveden havaintoputkien asentamistyö on nyt aloitettu. Asemista on laadittu kirjalliset sopimukset sijaintikiinteistöjen omistajien kanssa. Asemat saataneen käyttövalmiuteen tämän vuoden aikana.

Pirkanmaan ELY-keskus: Vermassalon tuulivoimahankkeen vaihtoehdot eivät ole sellaisenaan toteuttamiskelpoisia3.9.2024 15:34:50 EEST | Tiedote

Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisena perustellun päätelmän Vermassalon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arvioinnin tulosten perusteella yhteysviranomainen katsoo, että mikään esitetyistä hankevaihtoehdoista ei sellaisenaan ole toteuttamiskelpoinen. Syynä ovat maakotkalle aiheutuvat suuret kielteiset vaikutukset. Hankkeen jatkosuunnittelussa tulee huomioida muun muassa se, että linnustolle aiheutuvia haittoja lievennetään.

Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin kahden viikon ajan3.9.2024 07:36:32 EEST | Tiedote

Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä viikoilla 36 ja 37 tunnelin puolivuotishuoltotöitä. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illoista varhaisiin perjantaiaamuihin. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye