Lastentautien tutkimussäätiö sr

Lastentautien tutkimussäätiöltä ennätysmäärä – lähes 2,9 miljoonaa euroa - apurahoja tutkimukseen

Jaa

Lastentautien tutkimussäätiö (LTS) on myöntänyt lähes 2,9 miljoonaa euroa apurahoja lasten terveyteen ja hyvinvointiin kohdistuvaan tieteelliseen tutkimukseen. Jaettu summa on ennätyksellisen suuri.

 

Lastentautien tutkimussäätiö

Suurimmat apurahat myönnettiin Turun yliopiston dosentti Vilhelmiina Parikan tutkimusryhmälle (180 000 euroa) sekä Helsingin yliopiston professori Mikko Pakarisen tutkimusryhmälle (176 000 euroa).

Parikan tutkimusryhmä tutkii vastasyntyneiden synnytyksen aikaisesta hapenpuutteesta johtuvia aivovaurioita ja sitä, mikä rooli valkosoluilla ja puolustusjärjestelmän aktivoitumisella on aivovaurioiden syntymisessä. Tavoitteena on selvittää, voisiko vastasyntyneen aivoja suojata tulehdusreaktion sammuttavalla täsmälääkkeellä.

Mikko Pakarinen tutkimusryhmineen tutkii vastasyntyneiden maksasairauksia, jotka pahimmillaan johtavat lapsen menehtymiseen. Tutkimusryhmä selvittää, mitkä tautimekanismit aiheuttavat sen, että maksavaurio etenee onnistuneesta leikkaushoidosta huolimatta. Tavoitteena on löytää hoitokeinoja, joilla potilaiden maksansiirrot voitaisiin välttää.

”Säätiöiden rooli tutkimuksen rahoittamisessa on tänä päivänä äärimmäisen tärkeä, sillä ne mahdollistavat pitkäjänteisen tutkimuksen suunnittelemisen ja tekemisen. Tutkimuksessa ei jaeta pikavoittoja, vaan uusien hoitovaihtoehtojen löytyminen vaatii paljon aikaa ja työtä. Meidänkin tutkimuksessamme seuraavat kolme vuotta ovat tärkeitä, sillä tässä vaiheessa meidän on aidosti mahdollista löytää aivovaurioon liittyviä varhaisvaiheen muutoksia, jotka voivat johtaa uusien hoitovaihtoehtojen löytymiseen”, Vilhelmiina Parikka kertoo. Hän toimii tutkimustyönsä ohessa lastenlääkärinä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Tutkija-lääkäreiden tutkimusten tulokset siirtyvät nopeasti hoitokäytännöiksi

Lastentautien tutkimussäätiö myönsi tutkimusapurahoja yhteensä 110 eri tutkimusryhmälle tai yksittäiselle tutkijalle.

”Erityisesti kliiniseen lääketieteelliseen tutkimukseen suunnattu julkinen rahoitus on vähentynyt viime vuosina merkittävästi. Jos säätiöt eivät lisää panostustaan, on vaarana, että uusimpien tutkimustulosten ja hoitomuotojen käyttöönotto hidastuu”, sanoo Lastentautien tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Tor Bergman.

”Lastentautien tutkimussäätiön rahoitus mahdollistaa useiden tärkeää hoitotyötä tekevien lääkäreiden tieteellisen tutkimustyön. Tällöin uusimman tutkimuksen tulokset myös siirtyvät nopeasti lasten ja nuorten hoitokäytännöiksi”, toteaa Tor Bergman.

Lastenneurologia ja neonatologia kärjessä tänä vuonna

Ensi vuodelle myönnetyistä apurahoista 40 prosenttia kohdistuu lastenneurologian, neonatologian (vastasyntyneiden), endokrinologian (sisätautien), diabetologian ja lasten infektiotautien tutkimushankkeisiin. Muut apurahat jakautuvat melko tasaisesti lastentautien eri alojen tutkimukseen.

Haettujen ja jaettavien apurahojen määrä tutkimusaloittain vaihtelee vuosittain. Myönnettävien apurahojen painottumiseen aloittain voi vaikuttaa myös yksittäisten ansiokkaiden tutkimushankkeiden käynnistyminen.

Runsaat puolet myönnetyistä apurahoista kohdistuu tällä kertaa tutkimushankkeisiin ja vajaa puolet väitöskirjatyöhön. Lisäksi myönnettiin joitakin apurahoja kliinikkotutkijoille ja post doctoral -työskentelyyn ulkomailla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tor Bergmanhallituksen puheenjohtajaLastentautien tutkimussäätiö

Puh:040 555 4414

Linkit

Lastentautien tutkimussäätiö

Kaikkia sairaita lapsia voidaan auttaa, vaikka kaikkia sairauksia ei voidakaan parantaa. Lastentautien tutkimussäätiö rahoittaa lasten ja nuorten sairauksiin, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tieteellistä tutkimustyötä. Säätiö myötävaikuttaa siihen, että alan tutkimus on Suomessa maailman huippuluokkaa.

Säätiö jakaa vuosittain apurahoja ja palkitsee ansioituneita alan tutkijoita, kuten se on tehnyt jo yli 60 vuoden ajan. Viimeisen 15 vuoden aikana säätiö on jakanut tutkimukseen rahaa yli 30 miljoonaa euroa. Tuen määrä on ollut viime vuosina kasvussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lastentautien tutkimussäätiö sr

Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2025 hakuun maaliskuun alusta lähtien29.2.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2025 avautuvat haettavaksi 1. maaliskuuta. Vuodelle 2025 tarkoitettuja tutkimusapurahoja voi hakea koko maaliskuun ajan, ja hakuaika päättyy 31. maaliskuuta kello 23.59. ”Valtiontalouden tilanteen tiukentuessa säätiöiden rooli lääketieteellisten tutkimusten rahoittajana on vuosikymmenessä nopeasti kasvanut. Tämä näkyy myös saamiemme hakemusten määrässä: korkeatasoisten apurahahakemusten määrä on viime vuosina ollut jatkuvasti kasvussa. Tavoitteenamme on vahvistaa lastentautien tutkimusta edelleen ja tukea alan tutkimushankkeita monipuolisesti.”, sanoo Lastentautien tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Tor Bergman. Tutkimusapurahat on tarkoitettu lapsia ja nuoria koskevaan lääketieteelliseen tutkimukseen. Apurahoja myönnetään tutkimushankkeille, kliinikkotutkijoille osa-aikaiseen tutkimustyöhön, post doc -apurahoina ulkomailla tapahtuvaan tutkimustyöhön sekä väitöskirjan tekijöille. Apurahoilla tuetaan pitkäkestoisia tutk

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye