Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallitus: Vuoden 2024 toinen osavuosikatsaus

Jaa

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto merkitsee vuoden 2024 toisen osavuosikatsauksen tiedoksi.

Kevään arviot yleisen taloustilanteen negatiivisesta vaikutuksesta kaupungin talouteen ovat toteutumassa. Kaupungin maanmyyntitulot ja verotulot ovat jäämässä olennaisesti talousarviosta, yht. 45 milj. euroa. Tilannetta vaikeuttaa se, että kulujen osalta ei ole pysytty talousarviossa. Kulut ovat kokonaisuudessaan ylittymässä yli 16 milj. euroa. 

Tilikauden tulos on toteutumassa ennätysalhaisena, 24 milj. euroa. Poikkeama talousarvioon on yli 54 milj. euroa.

Espoon väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan kesäkuun 2024 lopussa 317 355 henkeä. Väestönkasvun jatkuessa alkuvuoden tapaan, tulee kokonaiskasvu tälle vuodelle olemaan noin 6 640.

Espoossa työttömien osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa 11 prosenttia kun vuotta aiemmin osuus oli 9,8 prosenttia. Avoimia työpaikkoja oli 836 kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 2 232.

Osavuosikatsaus 2/24 esityslistan liitteenä

Asemakaavamuutoksia Tapiolassa ja Kalajärvellä

Kaupunginhallitus hyväksyi Ahertajankulma II, asemakaavan muutoksen sekä maankäyttösopimuksen ja alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen. Suunnittelualue sijaitsee Tapiolassa Ahertajantien eteläpuolella, näyttelykeskus WeeGee-taloa vastapäätä. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on kehittää Tapiolan Teollisuustaloa ja mahdollistaa kiinteistölle asuinkerrostalon rakentaminen. Korttelin käyttötarkoitus muutetaan toimistorakennusten korttelialueesta liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jolle saa rakentaa myös asuintiloja, opetus- ja kulttuuritoimintaa palvelevia tiloja sekä lähipalvelu- ja työtiloja. Rakennusoikeutta muutosalueelle osoitetaan yhteensä 8 600 k-m², josta asumista on 2 950 k-m². Rakennusoikeuden määrä kasvaa nykyisestä 2 540 k-m².

Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi Kalajärvi IA asemakaavan muutoksen, jonka tavoitteena on rakennusoikeutta korottamalla ja kerroslukua nostamalla tiivistää alueen rakentamista. Kaava-alueen käyttötarkoitusmerkintä muuttuu asuinrakennusten korttelialueesta asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Suunnittelualueella sijaitsee viisi vuonna 1986 rakennettua kaksikerroksista luhtitaloa.

Karakallioon ympärivuotinen harjoittelukenttä

Kaupunginhallitus päätti myöntää lainan Hornankattila Oy:lle Karakalliossa sijaitsevan jalkapallokentän uusimiseen ympärivuotiseen käyttöön.

Hornankattila Oy on F.C. Kasiysi Espoo ry:n kokonaan omistama kenttäyhtiö. FC Kasiysi Espoo ry on 1 300 jäsenen jalkapalloseura, joista junioripelaajia lähes 1 000. Uuden ympärivuotisen harjoittelukentän rakentaminen palvelee myös muita alueen seuroja sekä Karakallion koulun talviaikaisia liikuntatuntien järjestämistä.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 625 000 euroa (alv. 0 %). Espoon kaupungin myöntämä lainaosuus on 240 000 euroa. Kaupungin lainan lisäksi hanketta on suunniteltu rahoitettavan Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämällä 50 000 euron avustuksella sekä kenttäyhtiön ja seuran 335 000 euron omarahoituksella.

Mestarintunnelin päälle liikuntakenttä

Kaupunginhallitus päätti, että Espoon kaupunki ostaa Espoon Asunnoilta noin 7 600 m² määräalan Mestarintunnelin päältä Leppävaarasta. Määräalan kauppahinta on 1,5 milj. euroa. Kaupungin nyt ostamalle alueelle on tarkoitus toteuttaa urheilukenttä, joka palvelee mm. Postipuun alakoulua.

Espoon Asunnot on kehittänyt tontille puukerrostalokonseptia, joka mahdollistaisi kevytrakenteisten pistetalojen toteuttamisen Mestarintunnelin päälle. Sijainnista johtuvat erittäin vaativat perustamisolosuhteet eivät lopulta mahdollistaneet ARA-hanketta ja Espoon Asunnot luopui hankkeesta toistaiseksi.

Kaupunginhallitus edellyttää lisäksi Mestarintunnelin kaavataloudellisen laskelman hankkeen tuotoista ja kustannuksista esittelemistä kaupunginhallitukselle.

Lisäksi kaupunginhallitus käsitteli vastauksia valtuustoaloitteisiin sekä kuuli selostuksia mm. Luontoviisas Espoo -tiekartasta sekä MAL-asioista.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Yhteyshenkilöt

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

X

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon harrastuspolku tarjoaa yli 200 maksutonta harrastusryhmää 3.–9.-luokkalaisille4.9.2024 10:18:03 EEST | Tiedote

Harrastamisen Suomen mallia Espoossa toteuttavan Espoon harrastuspolun maksuttomat harrastusryhmät käynnistyvät 16.9.2024 alkaen. Yli 200 harrastusryhmässä on tarjolla monenlaista tekemistä: taideharrastuksia, liikunta- ja ulkoiluharrastuksia, käsillä tekemistä, ruoanlaittoa ja digitaalisia harrastuksia. Ilmoittautuminen harrastuksiin on käynnistynyt torstaina 29.8.2024.

Sexual harassment of children and young people has become more common – Helsinki Metropolitan Area schools, upper secondary educational institutions and youth centres help children identify and react to harassment3.9.2024 09:26:04 EEST | Press release

The results of the biennial School Health Survey show that sexual harassment of children and young people has become more common. It has been realised that it may be difficult for children and young people to identify sexual harassment. This year, schools, upper secondary education and youth centres in the Helsinki Metropolitan Area will address the phenomenon so that children and young people can learn to identify and react to sexual harassment. The topic will be discussed in schools from grade 5 upwards in an age-appropriate manner in Espoo, Helsinki, Kauniainen and Vantaa. Material on the topic will also be produced for the channels of social media influencers popular among young people.

Sexuella trakasserier riktade till minderåriga har blivit allt vanligare – i huvudstadsregionens skolor, andra stadium och ungdomsgårdar ges hjälp att identifiera och reagera på trakasserierna3.9.2024 09:23:15 EEST | Tiedote

Resultaten av enkätundersökningen Hälsa i skolan, som genomförs vartannat år, visar att sexuella trakasserier riktade till barn och unga har blivit allt vanligare. Man har observerat att barn och unga kan ha svårt att identifiera sexuella trakasserier. Under innevarande år hanterar man fenomenet i huvudstadsregionens skolor, andra stadium och ungdomsgårdar för att barn och unga ska lära sig identifiera och reagera på sexuella trakasserier. Ämnet hanteras i skolorna från årskurs 5 och uppåt i enlighet med åldersnivån i Esbo, Helsingfors, Grankulla och Vanda. Dessutom produceras material om ämnet till kanaler som drivs av influerare i sociala medier som följas av de unga.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye