Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Uusia perhehoitajia tarvitaan Pohteen alueella

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on mukana Perhehoitoliiton valtakunnallisessa Ajoissa kotiin -kampanjassa 9.–22.9.2024 ja muistuttaa perhehoidon mahdollisuuksista. Pohde valmentaa jatkuvasti perhehoitajia eri-ikäisille lapsille, ikäihmisille ja vammaisille henkilöille.

Lapset silittävät hevosia.

Perhehoitoa tarvitaan, kun lapsi tai nuori ei voi asua omassa kodissaan, kun kehitysvammainen tai vammainen lapsi tai aikuinen tarvitsee tukea arkeen tai kun ikäihminen ei enää voi asua täysin itsenäisesti. 

Perhehoitajana voivat toimia perheet, jotka pystyvät oman vakaan elämäntilanteensa ansiosta olemaan avuksi tukea tarvitseville. Pohteen alueella on yhteensä yli 400 perhehoitajaa.

Lastensuojelun perhehoito tapahtuu perhehoitajan kotona. Lapsi voi olla sijoitettuna sijaisvanhempien luokse pitkäaikaisesti tai lyhytaikaisesti. Ikäihmisten ja vammaisten perhehoidossa hoidettava voi olla hoidossa esimerkiksi osan päivästä tai ympärivuorokautisesti, ja perhehoito voi tapahtua joko perhehoitajan kotona tai hoidettavan kotona. Lyhytaikainen perhehoito tukee ikäihmisten ja vammaisten kotona asumista ja mahdollistaa myös omaishoitajan lakisääteiset vapaat.

Sijaisvanhemmuus on jaettua vanhemmuutta

Perhehoitajilta edellytetään ennakkovalmennuksen käymistä. Valmennus on osallistujille maksuton. Osallistuminen ei sido ryhtymään perhehoitajaksi, vaan valmennuksessa voi pohtia omia valmiuksia tehtävään. 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Perhehoidon keskus järjestää säännöllisesti perhehoitajien ennakkovalmennuksia, joihin voi hakea mukaan ottamalla yhteyttä Perhehoidon keskukseen tai lähettämällä verkkosivuilta löytyvän esitietolomakkeen Perhehoidon keskukseen.
 
Perhehoidon keskus tukee perhehoitajia monipuolisesti myös valmennuksen jälkeen tarjoamalla esimerkiksi työnohjausta, mentorointia ja tukea kotiin.

Kempeleläinen Marjo Kreivi on yli kymmenen vuoden ajan toiminut lastensuojelun perhehoitajana eli sijaisvanhempana lapsille, jotka eivät syystä tai toisesta voi asua biologisten vanhempiensa luona. Kreivi pitää Perhehoidon keskukselta saamaansa tukea tärkeänä ja on myös itse toiminut ennakkovalmentajana ja vertaistukihenkilönä toisille perhehoitajille.

– Perhehoitajuus on parhaimmillaan jaettua vanhemmuutta, hän toteaa. 

Kuuntele Marjo Kreivin haastattelu

Pohdelaisen askelissa -podcast: Perhehoitajana lastensuojelussa

Lue lisää

Perhehoidon keskus (Pohde.fi)
Perhehoito (Pohde.fi)
Ajoissa kotiin -kampanja (Perhehoitoliitto.fi)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Koronarokotukset on aloitettu ikäihmisille ja tietyille riskiryhmille – nyt on aika ottaa rokote10.9.2024 09:50:28 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella koronarokotukset on aloitettu ikäihmisille ja tietyille riskiryhmille Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositusten mukaisesti. Rokotukseen tullaan joko varaamalla aika etukäteen sähköisen ajanvarauksen kautta tai ilman ajanvarausta sukunimen alkukirjaimen perusteella. Käytännöt vaihtelevat paikkakunnittain. Jos sinä tai läheisesi kuuluu koronarokotusten kohderyhmään, nyt on aika tulla rokotukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye