Aluevaltuustossa pöyhittiin taloustilannetta ja henkilöstön jaksamista
Maanantain kokous avasi viimeisen syyskauden, joka aluevaltuustolla nykyisessä kokoonpanossa on.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluevaltuuston syyskauden 2024 ensimmäinen kokous pidettiin maanantaina 9. syyskuuta Vantaan kaupungintalolla Tikkurilassa.
Kokouksen aluksi aluevaltuusto myönsi eron luottamustehtävästä tarkastuslautakunnan varajäsen Jan-Erik Eklöfille sekä aikuissosiaalityö ja vammaispalvelut -jaoston varajäsen Maiju Atzmonille. Eklöfin tilalle tarkastuslautakunnan varajäseneksi valittiin Jouko Nieminen ja Atzmonin tilalle aikuissosiaalityö ja vammaispalvelut -jaoston varajäseneksi Elisa Sailas. Lisäksi aluevaltuusto valitsi aluevaalilautakunnan uudeksi varajäseneksi Pertti Nykäsen.
Osavuosikatsaus: huolta, mutta myös valoa
VAKEn osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta herätti odotetusti paljon keskustelua. Valtuustosalissa käytetyissä puheenvuoroissa kiitettiin VAKEn uudistusohjelman lähteneen hyvin liikkeelle, ja että paljon on jo saatu aikaiseksi. Toisaalta esitettiin syvä huoli taloustaivaalle edelleen kertyvistä tummista pilvistä.
Moni aluevaltuutettu pohti, miten VAKEn syyskuun alussa aloittama lisäsäästöohjelma vaikuttaa nyt saatuihin hyviin tuloksiin. Myös henkilökunnan jaksamisesta keskusteltiin. Moni aluevaltuutettu nosti esille huolen siitä, miten pidetään kiinni osaavasta henkilökunnasta ja varmistetaan, että henkilöstö säilyttää työkykynsä näinä haastavina aikoina.
Tarkastuslautakunnan väliarviointi: lisää puhetta rahasta
Aluevaltuusto käsitteli selvityksen toimenpiteistä, joihin aluehallitus on ryhtynyt tai ryhtyy hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden pohjalta. Toimenpiteet ovat kokonaisuudessaan luettavissa hyvinvointialueen päätössivustolla https://vakehyva.cloudnc.fi/fi-FI.
Aluevaltuusto käsitteli myös tarkastuslautakunnan väliarvioinnin. Keskustelun yhteydessä esille nousi jälleen huoli taloudellisesta tilanteesta ja siitä, miten VAKE pystyy säästöjen keskellä säilyttämään palvelutasonsa.
Sähköisten asiakaspalvelujen nykytila ja tulevaisuus VAKEssa
Valtuustosalissa käytettiin runsaasti puheenvuoroja, kun asialistalla olivat VAKEn sähköiset asiakaspalvelut. Osa aluevaltuutetuista muistutti, että erityisesti ikäihmisten kohdalla digipalveluiden voimakas lisääminen voi olla ongelmallista, sillä läheskään kaikki ikäihmiset eivät ole digitaitoisia.
Osa aluevaltuutetuista puolusti sähköisiä palveluja niiden taloudellisuuteen, tehokkuuteen ja monipuolisuuteen vedoten. Salissa kuultiin myös voimakkaita vetoomuksia tekoälyn hyödyntämiseksi VAKEn toiminnan tehostamisessa. Samalla muistutettiin siitä, että tekoäly ei voi korvata ihmiskontaktia palvelutuotannossa.
Kokouksen lopuksi käsiteltiin vielä useita vastauksia tehtyihin valtuustoaloitteisiin. Kaikki aloitteet vastauksineen ovat luettavissa päätössivustolla.
Maanantain kokous avasi viimeisen syyskauden, joka aluevaltuustolla nykyisessä kokoonpanossa on.
Aluevaltuuston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä kommentoi tunnelmia kokouksen päätyttyä: “Aluevaltuuston kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua. Kaiken kaikkiaan aluevaltuutetut pohtivat hyvinvointialueen lakisääteisten palveluiden turvaamista ja henkilöstön jaksamista haasteellisessa tilanteessa. Vaikka taloustilanne on haasteellinen, on monia asioita kehitetty hyvinvointialueen aikana – olemme muun muassa saaneet lääkärivakansseja täytettyä ja parannettua vanhusten palveluita. Jatkamme aluevaltuuston aktiivista työtä palveluiden parantamiseksi ja henkilöstön saatavuuden varmistamiseksi.”
Tarkastettu kokouspöytäkirja liitteineen on luettavissa hyvinvointialueen päätössivustolla https://vakehyva.cloudnc.fi/fi-FI maanantaista 16.9.2024 klo 12 alkaen.
Yhteyshenkilöt
Sirkka-Liisa Kähäräaluevaltuuston puheenjohtajaVantaan ja Keravan hyvinvointialue
sirkka-liisa.kahara@vakehyva.fiTimo AronkytöHyvinvointialuejohtaja
Puh:040 750 5981mirva.veijalainen@vakehyva.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella kärkiyksikön lisäksi hälytetään myös pelastusyksikkö12.9.2024 15:48:17 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta korjausmääräyksen tehostamiseksi 350 000 euron uhkasakon. Korjausmääräyksessä edellytetään, että kahden palomiehen miehittämän kärkiyksikön lisäksi pelastustoimen tehtävälle hälytetään aina myös pelastusyksikkö, joka on miehitetty neljällä palomiehellä.
Valtakunnallinen sopimuspalokuntaviikko 31.8.–8.9.2024 ”Sopimuspalokunta on matalan kynnyksen paikka – kaikkien ei tarvitse ryhtyä savusukeltajiksi”30.8.2024 12:27:12 EEST | Tiedote
Antti Peräkylä on pienestä asti halunnut palomieheksi ja toteuttaa nyt tavoitettaan Jokelan VPK:n nuoriso-osastolla. Harri Vänskä aloitti VPK-harrastuksen aikuisiällä ilman aiempaa taustaa, ja reilun puolen vuoden jälkeen hän toimi jo hälytysosastolla. Elinvoimaiset sopimuspalokunnat ovat tärkeitä lähialueiden turvallisuudelle, mutta myös koko Suomen pelastustoimelle. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella on palokuntasopimus kolmenkymmenen sopimuspalokunnan kanssa.
VAKEn asiakaspalautteissa positiivinen vire jatkuu29.8.2024 15:36:07 EEST | Tiedote
Tiukasta taloustilanteesta huolimatta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) on ottanut merkittäviä askeleita kohti entistä parempaa asiakaskokemusta palvelutarjonnassaan. Asiakkaat ovat raportoineet nopeammasta pääsystä palveluihin ja kokevat palvelut myös entistä laadukkaammiksi ja osallistavammiksi. Asiakkaiden palautteet ovat keskeisessä roolissa VAKEn palvelujen kehittämisessä.
VAKEs kundrespons är fortsatt positiv29.8.2024 15:32:20 EEST | Tiedote
Trots en pressad ekonomisk situation har Vanda och Kervo välfärdsområde (VAKE) tagit betydande steg mot en ännu bättre kundupplevelse i sitt serviceutbud, Kunderna har rapporterat om en snabbare tillgång till tjänster och upplever även att servicen är mer kvalitativ och mer delaktigande än tidigare. Kundernas respons är i en central roll vid utvecklingen av VAKEs tjänster.
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunnassa 28.8.2024 käsiteltyä29.8.2024 07:59:49 EEST | Tiedote
Pelastuslautakunnassa 28.8 käsiteltiin muun muassa vuoden 2025 talousarvio ja alustava toimintasuunnitelman luonnos sekä osavuosikatsaus 2/2024 ja omavalvontaraportti 2/2024
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme