Nobelistin uusi tietokirja kertoo Iranin naisvankien kokemasta kidutuksesta
Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Narges Mohammadin vankilasta käsin kirjoittama uutuuskirja Valkoinen kidutus kertoo naisvankien kokemasta systemaattisesta kidutuksesta.
“Tässä vankilassa ruhjottua ruumistani pitävät pystyssä vain rakkaus kotimaani kunniallista mutta piinattua kansaa kohtaan sekä käsitykseni oikeudenmukaisuudesta ja vapaudesta.”
Narges Mohammadi on vastustanut yli 30 vuotta Iranin islamistihallinnon tyranniaa ja sortojärjestelmää. Hän on Iranin vannoutuneimpia kansalaisoikeuksien ja ihmisoikeuksien puolestapuhujia, äänekkäimpiä kuolemanrangaistuksen vastustajia ja merkittävä naisten oikeuksien puolustaja. Hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2023.
Mohammadi on koonnut vankilassa ollessaan uutuuskirjaansa Valkoinen kidutus 13 autenttista todistajanlausuntoa naisilta, jotka ovat hiljattain vapautuneet tai ovat edelleen vankilassa Iranin islamilaisen tasavallan mielestä sopimattomien uskonnollisten, moraalisten tai poliittisten mielipiteidensä vuoksi.
Naiset kertovat kirjassa, miten heidät vangittiin, arvelevat syitä siihen sekä kuvailevat kokemaansa kidutusmuotoa, äärimmilleen vietyä sensorista deprivaatiota eli aistieristystä, josta käytetään myös nimitystä valkoinen kidutus.
Valkoinen kidutus on ensimmäinen kirjanmittainen, dokumentteihin pohjautuva analyysi Iranin islamilaisen hallinnon yleisesti käyttämästä kidutusmuodosta. Teoksessa puhuvat vain naiset, jotka itse ovat kokeneet tai kokevat yhä kyseistä kidutusta siksi, että ovat poliittisia vankeja.
Vangitut naiset jakavat kirjassa kokemuksiaan ja tietojaan, eikä heidän elämäntarinansa ja rohkeutensa voi olla tekemättä vaikutusta. Vankilassaoloaikaan liittyy syvää ahdistusta ja huolta kotiin jääneistä läheisistä, erityisesti lapsista. Vankilassa ollessaan nainen ei tiedä, miten hänen perheensä selviää vankilan ulkopuolella, kuka huolehtii hänen lapsistaan ja koska hän tapaa heidät seuraavan kerran. Kidutukseen kuuluu myös perheenjäsenten terveydellä ja kidutuksella uhkailu.
Valkoinen kidutus eli aistieristys on yksi hirvittävimmistä kidutusmuodoista, ja sillä on vakavia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia. Kirjan todistajankertomukset osoittavat, että valkoinen kidutus haavoittaa syvästi, mutta ne osoittavat myös, ettei hallinto saavuta kidutuksella pyrkimyksiään. Kirjan naiset edustavat valkoisen kidutuksen vastakohtaa, sillä he tuovat maailmaan voimaa, solidaarisuutta ja rakkautta.
Ihmisoikeusaktivisti Mohammadi taistelee tälläkin hetkellä vankilassa suorittamassa pitkää vankeusrangaistustaan. Hänet on eristetty Pariisissa maanpaossa asuvasta puolisostaan ja heidän kahdesta lapsestaan.
Olin kuullut, että sellit ovat kädet levällään seisovan ihmisen levyisiä. Olin kuullut, että vankiloissa vallitsi rikkumaton hiljaisuus ja että ovi avattiin ja suljettiin kolmesta neljään kertaan päivässä vain, kun mentiin vessaan tai peseytymään rukoilemista varten. Muistelin, mitä olin kuullut eristämisen tarkoituksesta – valkoisesta kidutuksesta ja aivopesusta. Nyt koin itse kaiken sen, mistä olin kuullut ja lukenut.
–Narges Mohammadi, Valkoinen kidutus
Valkoinen kidutus on arvostelu- ja käsittelyvapaa 12.9. Teos ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Irene Omwamin lukemana äänikirjana. Kirjan on suomentanut Ulla Lempinen.
Pdf-vedokset, arvostelukappaleet ja lisätiedot: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Atenan kevään kirjat ravistelevat, purkavat myyttejä ja jättävät mieleen jäljen1.11.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Atenan kevään 2025 kustannusohjelma on julkaistu. Terävien näkökulmien ja karheiden kertomusten ystäviä hemmotellaan nyt toinen toistaan kiinnostavammilla teoksilla, joista riittää pureksittavaa pitkäksi aikaa.
Tiedustelutrilogian päätösosa pureutuu Suomen kohtalonhetkiin7.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Mikko Porvalin kiitetty kaukopartiotrilogia on liittänyt kaukopartioiden ja tiedustelun merkityksen sodan laajempaan kuvaan. Trilogian viimeinen osa Viimeiseen asti vie lukijan kesän 1944 jättäytymis- ja laskuvarjopartioiden dramaattisiin vaiheisiin.
Hävytön, rouhea matka rahamaailman pimeään ytimeen26.9.2024 11:17:21 EEST | Tiedote
Rahaa kuin roskaa on kaunistelematon tositarina lähiön kasvatista, joka onnistui toteuttamaan unelmansa menestyneenä pankkiirina. Tavoitteeseensa päästyään hän ymmärsi olevansa mukana raadollisesta finanssipelistä, josta poisjääminen on miltei mahdotonta.
Oliko tavallinen rivisotilas ja metsätyömies sittenkin Mannerheimin agentti?24.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Tietokirja pöyhii salaiseksi asiamieheksi itseään sanoneen Vilho Tahvanaisen arvoitusta ja kysyy, mikä on totta ja mikä voisi olla totta. Vuosikymmeniä tarinankertojana pidetyn veteraanin arkistoista löytyneet yksityiskohdat sytyttävät epäilyksen kipinän uudelleen.
Bestseller-historioitsija kääntää katseen tulevaisuuden pelastajiin13.9.2024 08:20:33 EEST | Tiedote
Rutger Bregmanin uutuusteos kannustaa etsimään yhteisen hyvän kannalta kunnianhimoisia päämääriä ja tarttumaan toimeen
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme