Tulli

Tulli paljasti merkittävän huumausaineiden salakuljetusorganisaation – maahan tuotiin lähes 150 kiloa huumausaineita 2,5 miljoonan euron arvosta

Jaa

Tulli paljasti keväällä 2024 useista latvialaisista koostuvan huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaation. Huumausaineet tuotiin Suomeen Latviasta postilähetyksissä ja ne varastoitiin sekä levitettiin edelleen Etelä- ja Länsi-Suomen alueelle. Tulli painottaa, että viranomaisten kansainvälinen, jatkuva tiedonvaihto on avainasemassa huumerikollisuuden tehokkaassa torjunnassa.

Tulli pysäytti maaliskuun alussa Latviasta Viron kautta Suomeen saapuneen kaksikon, jonka hallusta Tulli takavarikoi suuren määrän huumausaineita. Huumeet oli tarkoitettu levitettäväksi edelleen Suomessa. Tullin suorittaman esitutkinnan aikana selvisi, että kaksikko kuului Latviasta johdettuun huumausaineiden maahantuonti- ja levitysorganisaatioon.

Rikollisorganisaatio toimi siten, että Latviasta lähetettiin Suomeen postitse huumausaineita sisältäneitä lähetyksiä, jonka jälkeen Suomeen saapuivat organisaatioon kuuluvia henkilöitä noutamaan lähetykset, varastoimaan huumausaineet sekä levittämään niitä edelleen ostajille.

– Tullin vahva osaaminen tavaraliikenteen valvojana ja ulkomaankaupan logistiikan tuntijana on avainasemassa huumerikosten paljastamisessa. Tämä on erittäin olennaista yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta, painottaa valvontajohtaja, Tullin rikostutkinnan päällikkö Hannu Sinkkonen.

Tapausta tutkittiin useina törkeinä huumausainerikoksina

Tullin suorittaman esitutkinnan aikana on selvinnyt, että Suomeen lähetettiin yhteensä 28 kertaa huumausaineita sisältäneitä postilähetyksiä. Tulli epäilee, että organisaatio salakuljetti Suomeen yhteensä noin 146 kiloa amfetamiinia, noin 1,6 kiloa kokaiinia sekä vähäisemmät määrät muita huumausaineita. Huumausaineiden yhteenlaskettu katukauppa-arvo on noin 2,5 miljoonaa euroa ja käyttöannosmäärä yli 600 000.

Tulli on tutkinut tapausta useina törkeinä huumausainerikoksina. Neljä henkilöä on vangittuna rikoskokonaisuuteen liittyen. Tapauksen esitutkinta on päättynyt ja asia on siirretty syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

– Tulli tekee edelleen esitutkintayhteistyötä Latvian lainvalvontaviranomaisten kanssa koko organisaation paljastamiseksi Latviassa, kertoo tutkinnanjohtaja Tatu Suvikas.

Reaaliaikainen, kansainvälinen tiedonvaihto viranomaisten välillä keskeistä rajat ylittävän huumerikollisuuden torjunnassa

Tulli estää kiellettyjen ja rajoitusten alaisten tuotteiden maahanpääsyn ehkäisee näiden tuotteiden käytöstä aiheutuvia sosiaalisia ja taloudellisia haittoja yhteiskunnassamme.

Huumausainerikollisuuden torjunta on yksi keskeisimmistä sektoreista, jonne Tulli suuntaa voimavarojaan. Tullin suorittaminen huumausaineiden takavarikkomäärät ovat kasvaneet viime vuodesta. Huumausainerikollisuuden tehokas paljastaminen vaatii niin kansallista kuin kansainvälistä yhteistyötä läpi lainvalvontasektorin.

- Meillä on jatkuvaa ja reaaliaikaista tiedonvaihtoa muiden maiden kanssa ja tämä on järjestäytyneen ja kansainvälisen rikollisuuden tehokkaassa torjunnassa erittäin olennaista. Rikosvastuun toteuttamisen ja huumausaineiden markkinoille estämisen lisäksi päämääränämme on luonnollisesti tehdä myös rikollisesta toiminnasta taloudellisesti kannattamatonta, toteaa Sinkkonen.

Kuvat

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tatu Suvikas, tutkinnanjohtaja
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(a)tulli.fi

Kuvat

Postipaketissa lähetettyä kokaiinia.
Postipaketissa lähetettyä kokaiinia.
Tulli
Lataa
Lähetyksen sisältämä amfetamiini.
Lähetyksen sisältämä amfetamiini.
Tulli
Lataa
Kahden epäillyn noutama postilähetys, joka takavarikoitiin näiden käyttämän auton takapenkiltä.
Kahden epäillyn noutama postilähetys, joka takavarikoitiin näiden käyttämän auton takapenkiltä.
Tulli
Lataa
Kahden epäillyn noutama postilähetys, joka takavarikoitiin näiden käyttämän auton takapenkiltä.
Kahden epäillyn noutama postilähetys, joka takavarikoitiin näiden käyttämän auton takapenkiltä.
Tulli
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye