Aluehallitus päätti kansainvälisen rekrytoinnin edistämisestä hyvinvointialueella
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui tiistaina 10.9.2024.
Kokouksen asioina olivat muun muassa vuoden 2024 toinen osavuosikatsaus ja kansainvälisen rekrytoinnin edistäminen hyvinvointialueella.
Kymenlaakson hyvinvointialueen osavuosikatsaus 2/2024
Talousarvio vuodelle 2024 on noin 65 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tuloksen toteuma vuoden 2024 tammi-heinäkuulta on noin 29 miljoonaa euroa alijäämäinen ja tulos koko tilikaudelta on arvioitu talousarviota heikommaksi, 73,9 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Ennuste on pysynyt samalla tasolla kuin vuoden ensimmäisessä osavuosikatsauksessa huhtikuussa 2024.
Aluehallitus merkitsi osavuosikatsauksen tiedokseen ja toimittaa sen aluevaltuustolle tiedoksi.
Kansainvälisen rekrytoinnin edistäminen Kymenlaakson hyvinvointialueella osana henkilöstön riittävyyden varmistavaa henkilöstöpolitiikkaa
Kansainvälisen rekrytoinnin tarvetta ja lähtökohtia on arvioitu osana hyvinvointialueen tuottavuusohjelmaa syksyn 2023 ja kevään 2024 aikana. Kansainvälinen rekrytointi on yksi keinoista, joilla pyritään turvaamaan riittävä henkilöstömäärä palvelutuotannossa. Tavoitteena on eettisiä kansainvälisen rekrytoinnin periaatteita noudattavien kumppanien löytäminen kilpailutuksen kautta.
Aluehallitus päätti, että kansainvälistä rekrytointia edistetään osana hyvinvointialueen henkilöstön riittävyyden varmistavaa henkilöstöpolitiikkaa. Lisäksi kansainvälisen rekrytoinnin jatkovalmistelu, kilpailutus ja toimeenpano tehdään hallintosäännön mukaisin päätös- ja hankintavaltuuksin.
Lisätietoja
Osavuosikatsauksesta lisätietoja antaa:
Kati Kälviäinen
talousjohtaja
p. 040 682 1290, kati.kalviainen@kymenhva.fi
Kansainvälisen rekrytoinnin edistämisestä hyvinvointialueella lisätietoja antaa:
Marjut Nieminen
henkilöstöjohtaja
p. 040 661 3254, marjut.nieminen@kymenhva.fi
Nina Brask
aluehallituksen puheenjohtaja
p. 040 195 4847, nina.brask@luottamus.kymenhva.fi
Harri Hagman
hyvinvointialuejohtaja
p. 020 633 2113, harri.hagman@kymenhva.fi
Avainsanat
Kymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Kymenlaakson rokotuspaikat ovat nyt avoinna kaikille yli 12-vuotialle koronarokotteen kohderyhmiin kuuluville17.9.2024 12:03:04 EEST | Tiedote
Kaikki 12 vuotta täyttäneet koronarokotteen tehosteannoksen kohderyhmiin kuuluvat voivat varata ajan koronarokotukseen verkossa tai puhelimitse tai saapua rokotukseen ilman ajanvarausta walk in -periaatteella. Lisäksi ajanvaraus lokakuussa annettavaan influenssarokotukseen on avoinna tietyille rokotteen kohderyhmille.
Kouvolan päivystys jatkuu – hyvinvointialue kiittää kaikkia toimijoita13.9.2024 09:23:16 EEST | Tiedote
Kouvolan yöpäivystyksen jatkuminen on otettu Kymenlaakson hyvinvointialueella vastaan tervetulleena uutisena. Kouvolassa vastaanotetaan ja hoidetaan päivystyksen potilaita näin ollen myös 1.10.2025 jälkeen.
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson hyvinvointialueet valitsivat BeeHealthyn digitaalisen asiointialustan kumppaniksi9.9.2024 15:30:00 EEST | Tiedote
Uusi digitaalinen asiointialusta avautuu käyttäjille Kymenlaaksossa tammikuussa 2025 ja Etelä-Karjalassa huhtikuussa 2025.
Aluehallituksessa 10.9. käsiteltäviä asioita5.9.2024 15:47:26 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu tiistaina 10.9.2024.
Kymenlaakson rokotuspaikat ovat avoinna nyt myös kaikille yli 75-vuotiaille4.9.2024 14:29:52 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue on laajentanut koronarokotukset kaikille 75 vuotta täyttäneille, kun aiemmin ikäraja oli 80 vuotta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme