Perheyritysten liitto ry

Perheyritykset vahvoina sijoittajina listaamattomissa yrityksissä ja startupeissa

Jaa

Perheyritysten liiton tuoreen Perheyritysten sijoitustoiminta 2024 -tutkimuksen mukaan suomalaisista perheyrityksistä merkittävä osa - 44 prosenttia sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin Tämän lisäksi tutkimukseen osallistuneista perheyrityksistä noin 45 prosenttia sijoittaa suoraan listaamattomiin yrityksiin ja noin 40 prosenttia startup-yrityksiin.  

”Perheyritykset ovat aktiivisia toimijoita, jotka ottavat riskejä ja hajauttavat sijoituksiaan. Ne eivät kaihda riskejä ja odota vain passiivisesti, että osingot kertyisivät pankkitileille. Perheyritysten operatiivisella liiketoiminnalla tehdyt varat halutaan laittaa aktiivisesti kiertämään - tukemaan kotimaisia yrittäjiä ja luomaan uusia työpaikkoja ja kasvua”, painottaa Takoa Invest Oy:n sijoitusjohtaja Laura Vartiainen, joka toimii Perheyritysten liiton Perhe sijoittaa -työryhmän puheenjohtajana. 


 
Kolmannes lisää sijoituksiaan pääomasijoitusrahastoihin 
 
Tutkimuksen mukaan perheyrityksistä jo nyt 44 prosenttia sijoittaa myös pääomasijoitusrahastoihin ja kolmannes ilmoittaa lisäävänsä tulevaisuudessa sijoituksiaan niihin. Perheyritysten sijoitustoiminnassa korostuvat aktiivisuus, pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. Yli 40 prosentilla perheyritysten sijoitusten aikahorisontti on yli 10 vuotta, mikä tukee kasvuyhtiöiden pitkäaikaista kehitystä ja riskien hallintaa. 

”Perheyritykset ja perheiden sijoitusyhtiöt ovat osoittaneet olevansa luotettavia kumppaneita, jotka voivat auttaa kasvuyrityksiä kasvamaan ja kehittymään. Näiden yhtiöiden pitkäjänteiset sijoitukset tasapainottavat talouden suhdanteita ja tukevat rahoitusmarkkinoita haastavissa tilanteissa”, Vartiainen kertoo. 
 
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen korostaa kotimaisten perheyritysten merkitystä talouskasvun tukemisessa myös sijoittajina. ”Perheyritysten pitkäjänteinen sijoitustoiminta tuo kasvuyhtiöille niiden tarvitsemaa pääomaa ja tukee samalla kansantaloutta pitämällä pääomat Suomessa. Tämä on erityisen tärkeää, kun haluamme edistää kotimaista kasvua ja innovaatioita”, hän sanoo. 

Kiinnostavat sijoituskohteet haasteena 
 
Tulevaisuudessa perheyritykset näkevät sijoittamisen haasteina erityisesti kiinnostavien sijoituskohteiden löytämisen, omistajien osaamisen kehittämisen ja tuottovaatimusten täyttymisen.  
 
”Perheyritysten liiton jäsenyritykset haluavat kehittää osaamistaan ja viedä kyvykkyytensä uudelle tasolle. Valmennuksillemme on kysyntää”, Vanhala-Harmanen sanoo. Vartiainen vakuuttaa, että perheyritysten omistajat ovat ottaneet vastuun osaamisen kehittämisestä.  
”Haluamme omistajina uudistua ja jaamme myös osaamista aloitteleville yrityksille”, hän sanoo.   
 
Perheyritysten sijoitustoiminta 2024 -tutkimus toteutettiin 12.-31.8.2024 välisenä aikana. Tutkimukseen vastasi 92 perheyrityksen ja perheyritysomisteisen sijoitusyhtiön edustajaa. Näistä 78 prosentilla oli sijoitustoiminnan lisäksi myös operatiivista liiketoimintaa ja 22 prosenttia oli perheomisteisia sijoitusyhtiöitä.  

Lisätiedot 

Minna Vanhala-Harmanen, Perheyritysten liitto, toimitusjohtaja, minna.vanhala-harmanen@perheyritys.fi, p. 040 0511 786 
 
Laura Vartiainen, Takoa Invest Oy, sijoitusjohtaja, laura.vartiainen@takoa.fi, p. 040 731 7816 

Tiina Tikander, Perheyritysten liitto, viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö, tiina.tikander@perheyritys.fi, p. 050 589 0185 

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Perheyrityksen liitto edustaa suomalaisia perheyrityksiä ja niiden omistajia sekä edistää niiden roolia yhteiskunnassa. Perheyritysten liiton 500 jäsenyritystä työllistävät yhteensä n. 180 000 henkilöä. Liiton keskivertojäsenyrityksen liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto 40,5 mrd. euroa.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Perheyritysten liitto ry

PerheyritysPULSSI: Perheyritysten tilauskannat kasvussa, sukupolvenvaihdoksen verot jarruttavat investointeja19.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote

Perheyritysten tilauskannat ovat kasvussa: 38 prosenttia perheyrityksistä kertoo tilauskantojen kohentumisesta, kun vielä viime keväänä vain 18 prosentilla perheyrityksillä tilauskannat olivat kasvaneet. Myös perheyritysten suhdannenäkymät ovat kirkastumassa. Nyt jopa 62 prosenttia perheyrityksistä kuvailee kevään suhdannenäkymiä hyviksi, selviää Perheyritysten liiton PerheyritysPULSSI -kyselystä.

Luovutusvoittovero mahdollistaa nykyistä perintöverotusta oikeudenmukaisemman verojärjestelmän3.3.2025 11:41:59 EET | Tiedote

Jos perintö- ja lahjaverotus korvataan luovutusvoittoverolla, kuten Kasvutyöryhmä ehdottaa, muutos mahdollistaa perillisille nykyistä oikeudenmukaisemman verokohtelun. Luovutusvoittoveroa maksetaan vasta, kun perillisellä on siihen rahavaroja, joten perinnöt eivät enää aiheuttaisi perillisille maksuvaikeuksia. Jatkossa veroa maksettaisiin vain myyntivoitosta, ei koko omaisuuden arvosta, kuten nyt julkisuudessa on ollut esillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye