Vapriikki

Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinto 2024 jaetaan torstaina 12.9.

Jaa

Pirkanmaan maakuntamuseon myöntämän Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinnon saaja julkistetaan torstaina 12.9.2024 noin klo 10:45 museokeskus Vapriikissa. Palkinto jaetaan Euroopan kulttuuriympäristöpäiviin liittyvässä seminaarissa Matkalla ajassa - Reitit, väylät ja verkostot kulttuuriympäristössämme.

Kuvassa tiilipintainen Vapriikki, vieressä virtaa koski.
Kulttuuriympäristöpalkinto jaetaan torstaina 12.9. Vapriikissa. Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto

Vuosittain jaettava Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinto on tunnustuspalkinto henkilölle, hankkeelle tai yhteisölle, joka on pitkäjänteisesti, tuloksekkaasti ja esimerkillisesti toiminut pirkanmaalaisen kulttuuriympäristön hyväksi. Kulttuuriympäristöpalkintoa on jaettu vuodesta 2012 lähtien. Palkintona on uniikki valokuvataideteos palkinnon saajan työkenttään liittyvästä aiheesta tai paikasta.

Vuonna 2024 palkinnon saa Arkeologian harrastajat Sarsa ry, joka täyttää tänä vuonna 25 v. Toiminnallaan yhdistys on paitsi tukenut esihistorian ja arkeologian harrastusta Pirkanmaalla myös edistänyt arkeologisen kulttuuriperinnön vaalimista sekä lisännyt arkeologisen kulttuuriperinnön tuntemusta ja arvostusta.

Jo ensimmäisinä vuosina seuran perustamisen jälkeen sen jäsenet olivat mukana vapaaehtoisina Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologisilla kaivauksilla, ja tämä yhteistyö on jatkunut myös myöhemmin. Viime vuosina yhdistys on ollut aktiivisesti mukana Adoptoi Monumentti -toiminnassa. Adoptoi monumentti on vapaaehtoisuuteen perustuvaa muinaisjäännösten ja muiden arkeologisten kohteiden sekä vanhojen rakennusten tai rakennelmien hoitamista ja vaalimista. Sarsa ry:n adoptoima kohde on osa Kangasalan Sarsan kuuluisaa kivi- ja varhaismetallikauden asuinpaikka-aluetta. Kyseessä on yksi Pirkanmaan merkittävimmistä muinaisjäännöksistä, jolla on myös valtakunnallista arvoa.

-Yhdistys on toiminnallaan lisännyt merkittävästi tietoutta arkeologisista kohteista ja muusta kulttuuriympäristöstä paitsi Kangasalla ja Pirkanmaalla myös laajemmin Suomessa, perustelee palkintoa maakuntamuseon vs. kulttuuriympäristöpäällikkö Vadim Adel.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vadim Adel, vs. kulttuuriympäristöpäällikkö, Pirkanmaan maakuntamuseo, vadim.adel@tampere.fi, puh. 0408004872

Heikki Mäenpää, varapuheenjohtaja, Arkeologian harrastajat Sarsa ry, heikki.maenpaa@harjulaproducttion.com puh. 050 5644777

Tietoja julkaisijasta

Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vapriikki

KUTSU Vapriikin uusi näyttely kertoo Australian aboriginaalien kulttuurista ja vie kävijän tähtitaivaalle25.9.2024 12:02:03 EEST | Tiedote

Vapriikki tuo yhteistyössä Australian kansallismuseon kanssa annoksen auringonpaistetta Suomen syksyn harmauteen 11.10. alkaen. Maailman vanhin elävä kulttuuri levittäytyy museokävijän eteen taideteosten, esineiden ja videoinstallaatioiden välityksellä. Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttely sai alkunsa, kun kolme Australian läntisen ja keskisen aavikon aboriginaalikansaa pyysi apua Australian kansallismuseolta kulttuurinsa elinvoiman säilyttämiseksi. Näiden kansojen edustajat toimivat nyt avattavan näyttelyn kuraattoreina ja kulttuurilähettiläinä.

Pirkanmaan kuvaköörin valokuvanäyttely Minun Ruoveteni avautuu Vinhan kirjakaupassa 21.9.202416.9.2024 13:03:15 EEST | Tiedote

Vinhan kirjakaupan pop up -tilassa on esillä Pirkanmaan kuvaköörin valokuvanäyttely Minun Ruoveteni 21.9. – 24.11.2024. Pirkanmaan kuvakööri eli PIKU on Vapriikin kuva-arkiston vapaaehtoisten valokuvaajien ryhmä, joka valokuvaa Pirkanmaata ja omaa kotiseutua. PIKUssa yhdistyy valokuvaus sekä kiinnostus omaan kotiseutuun ja kulttuuriperintöön. Toiminta käynnistyy vuosittain vaihtuvassa Pirkanmaan kunnassa, josta kutsumme vapaaehtoisia mukaan valokuvaamaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye