Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sirén: Paikallisen sopimisen laajentaminen on historiallisen tärkeä uudistus Suomelle

Jaa

Kokoomuksen kansanedustajan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirénin mukaan tänään eduskunnan käsittelyyn saapuva esitys paikallisen sopimisen mahdollisuuksien laajentamisesta on historiallinen suomalaisille yrityksille, niiden työntekijöille ja koko Suomelle.

Saara-Sofia Sirén
Saara-Sofia Sirén

”Paikallisen sopimisen uudistus tuo suomalaisia työmarkkinoita konkreettisesti tähän päivään. Vuosikymmenten ajan suomalaiset yritykset ovat olleet eriarvoisessa asemassa paikallisen sopimisen mahdollisuuksien osalta. Nyt asiaan tulee vihdoin tärkeä ja tarpeellinen muutos, jonka eteen Kokoomus on tehnyt töitä vuosien ja vuosien ajan”, Sirén sanoo.

Sirénin mukaan paikallisen sopimisen laajentaminen antaa yrityksille ja niiden työntekijöille paremmat mahdollisuudet rakentaa Suomeen kasvua ja uutta työtä.

”Yritysten kasvun edellytykset tunnetaan kaikista parhaiten paikan päällä työpaikoilla: suomalaisissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Lainsäädäntö on aikaisemmin rajoittanut sopimista merkittävästi niissä yrityksissä, jotka eivät kuulu työnantajaliittoon. Nyt kaikki yritykset tuodaan paikallisen sopimisen mahdollisuuksien osalta yhdenvertaiseen asemaan. Työmarkkinoiden joustavuuden edistäminen työpaikoilla on niin työnantajan kuin työntekijän etu”, Sirén jatkaa.

Uudistus tuo suomalaisten yritysten pitkään toivomia konkreettisia parannuksia paikallisen sopimisen mahdollisuuksiin.

”Jatkossa ammattiliittoon kuuluvan luottamusmiehen puuttuminen ei enää estä paikallisten sopimusten tekemistä. On luontevaa ja käytännöllistä, että henkilöstö voi jatkossa valita edustajakseen myös liitosta irrallisen luottamusvaltuutetun”, Sirén sanoo.

”Tämän lisäksi yrityskohtaisten työehtosopimusten asema paranee. Jatkossa yrityskohtaisella sopimuksella voidaan sopien poiketa samoista työlainsäädännön kohdista kuin valtakunnallisella työehtosopimuksella. Työlainsäädännön pakottavilla säännöksillä turvataan myös jatkossa työsuhteiden olennaisimmat vähimmäisehdot”, Sirén sanoo.

Sirén pitää hyvänä, että paikallisen sopimisen edistämisen vastinparina hallitus on luvannut aloittaa jo tänä syksynä selvitystyön henkilöstön hallintoedustuksen vahvistamisesta.

”Suomalaisten yritysten kasvu ja menestys rakennetaan yhdessä työpaikoilla. Suomalainen työelämä ei tarvitse lisää vastakkainasettelua”, Sirén päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sammallahti: Kenen asiaa in-house -yhtiöt ajavat?11.9.2024 09:40:35 EEST | Tiedote

Kokoomuksen espoolainen kansanedustaja Tere Sammallahti on pöyristynyt Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kertomista tiedoista, joiden mukaan se epäilee julkisten in-house -yhtiöiden edunvalvontajärjestön Kustos ry:n ohjailleen jäsentensä vastauksia KKV:n vaikutusarviointikyselyyn. KKV kertoo epäselvyyksien välttämiseksi poistaneensa kaikki tähän kyselyyn viittaavat kohdat ja kyselyn pohjalta tehdyt johtopäätökset tutkimuksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye